Pyhä Henki johdattaa totuuteen

OlliLohi

Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoi omilleen: ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti (Joh. 15:26).
Näin Jeesus ei jättänyt omiaan orvoiksi, vaan lupasi Pyhän Hengen lohduttajaksi, puolustajaksi ja totuuteen ohjaajaksi.

Jeesuksen seuraajat kutsuttiin aivan erityiseen tehtävään. Heidät kutsuttiin jatkamaan sitä työtä, jonka Jeesus oli aloittanut.

Ristinkuolemansa jälkeen Jeesus ilmestyi omilleen ja sanoi: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:19–23.)


Usko on Jumalan lahja, ja Pyhä Henki kokoaa seurakuntaa Kristukselle. Pyhä Henki kutsuu ihmistä Jumalan luokse evankeliumin välityksellä, synnyttää uskon ja rohkaisee säilyttämään uskon ja hyvän omantunnon.

Luther selittää kolmannessa uskonkappaleessa: ”Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta.”

Evankeliumin työtä Jeesuksen seuraajat tekevät Pyhän Hengen voimasta. Lähtökohtana on rakkaus ja kutsu Jumalan valtakuntaan.


Jumalan seurakunta on siellä ja niiden ihmisten keskuudessa, missä Pyhä Henki vaikuttaa. Pyhä Henki kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

Jumalan lapset ovat Kristuksessa pyhiä. Kristus on omalla verellään ostanut heidät vapaiksi synnin ja kuoleman vallasta.

Jumala ilmoittaa itsensä meille erityisesti Raamatussa ja tulee läsnä olevaksi Pyhän Hengen kautta.
Kristuksen työ jatkuu Pyhän Hengen työnä Jumalan seurakunnassa. Pyhä Henki tekee seurakunnassa elävöittävää työtänsä. Sen vaikutukset näkyvät Jumalan lapsen elämässä Pyhän Hengen hedelminä, joista suurin on rakkaus. Sen vuoksi Jumalan lapsia yhdistää toinen toisiinsa rakkaus ja halu kohdata lähimmäinen armollisesti.


Pyhä Henki on Jumalan Henki, joka avaa Raamatun, kutsuu Jumalan valtakuntaan, pitää huolen Jumalan seurakunnasta, varjelee uskomassa ja vie iankaikkiseen elämään.

Pyhä Henki opettaa ja johtaa kaikkeen, mikä on oikeaa ja totta Jumalan ja ihmisten edessä. Se kirkastaa Jumalan armon, joka opettaa Jumalan lasta elämään Jumalan sanan mukaisesti.

9

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin on. Pyhät ovat Jeesuksen seuraajia ja Kerholla on pitkä, ehkä tavaoittamaton matka siihen tilanteeseen. He seuraavat rahaa sekä Kerhoa.

    • TarkistaUSKOSI

      Siinäpä se tulikin ilmi. Ymmärtääkö aloittaja edes mitä kirjoitti ? Siis PYHÄ henki
      on todellakin kuin HENKI, eikä erillinen PERSOONA, niinkuin valtaosa kristikunnista siten väittävät. HENKI on se jonka vaikutus havaitaan, mutta se on näkymätön voima, samoin kuin "tuulen henkäys". Jeesus kuoli riippuen "puussa",
      mutta JUMALA ei kuollut riiputtamalla, Jumala ei kuole koskaan, ja on antava
      vallan hallita maata ajallaan, josta ei edes Jeesus tiennyt, sen alkamisesta, vaan ISÄ
      yksin. Ei sen elvempää tekstiä ole edes keksitty. Ota ne asiat huomioosi.

      • jehovanperkele.666

        Haista vittu jehova.


    • ÄlkääKristitytEksykö

      Jehovalaiset ovat harhaoppisia, areiolaisia 300 luvulta jKr he eivät tunnusta Jeesusta Kristusta Jumalan pojaksi ja vapahtajakseen, heillä ei ole vapahtajaa, eikä niin muodoin muuta odotettavaa iankaikkisuudessa, kuin ikuinen vaiva kadotuksessa.

      1. Joh. 5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

      1. Joh. 5:6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.

      1. Joh. 5:7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
      1. Joh. 5:8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

      1. Joh. 5:9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, ...

      -> sillä hän on todistanut Pojastansa.
      1. Joh. 5:10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.

      ***) 1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus:
      Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän,
      ja tämä elämä on hänen Pojassansa.

      1. Joh. 5:12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

      • lustetta

        Eivätkö areiolaiset puolustaneet sitä totuutta, mitä Jeesus opetti? Kristikunta päinvastoin lähti omaksumaan pakanallisia opetuksia sekoittaen ne totuuteen ja alkoivat papistona hallita maallikkoja. Täytyy tutkia tuota asiaa. Kristikunta ei edusta tosi kristillisyyttä, tämä on ymmärrys.


      • 3576

        Niin siis tämä väite >>>>he eivät tunnusta Jeesusta Kristusta Jumalan pojaksi ja vapahtajakseen, heillä ei ole vapahtajaa, eikä niin muodoin muuta odotettavaa iankaikkisuudessa, kuin ikuinen vaiva kadotuksessa.<<<<
        on väärä.
        Jehovan todistajat sanovat, että Jeesus on Jumalan Poika, ei Jumala.
        Ja Jumala lähetti hänet syntymään maan päälle täydelliseksi ihmiseksi, ja Jeesus luovutti täydellisen ihmiselämänsä lunastusuhrina kaikkien Aadamin jälkeläisten puolesta, jotka uskovat Häneen Vapahtajana, että heillä kaikilla olisi ikuinen elämä. Tämä on heidän opetuksensa jos oikein todistan. Mutta varmistukaa kaikki:
        https://www.jw.org/fi/julkaisut/kirjat/raamattu-opettaa/
        4. Luku 'Kuka on Jeesus Kristus?'
        5. Luku 'Lunnaat – Jumalan suurin lahja '


    • OommeJeesuksenTodistajia

      On äärimmäisen halveksivaa harhaoppia väittää, että Jeesuksen seuraajat olisivat Jeesuksen työn jatkajia. Jeesuksen työ on VALMIIKSI TEHTY!

      Jeesuksen työ Jumalana, oli syntyä IHMISEKSI Jumalasta netsyt Marian kohdusta maailmaan, geneettisesti viattomana. Hän täytti lain, Kuoli meidän syntisten syhtien sovitukseksi, lunasti Jumalan kansan kanssaperillisekseen, Jumalan iankaikkisessa valtakunnassa.

      SE ON TÄYTETTY, kukaan ihminen ei voi Kristuksen tekoon jatkaa eikä lisätä mitään, ainoastaan hän voi sokeudessaan ja ylpeydessään siehottaa itsensä perinnöttömäksi, hylkäämällä Kristuksen lahjavanhurskauden.

      No mikä se kristittyjen tehtävä sitten on? Se on JULISTAA Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti KRISTUSTA SYNTISTEN SYNTIEN SOVITUKSEKSI, KAIKKIALLA MAAPALLOLLA.
      xxxxxxxxxxxxxx

      Matt. 22:9 Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.'

      Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
      Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      Matt. 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

      • Amen.
        Tuo oli terve toteamus. Se on täytetty.
        Lakihan siinä oli kysmyksessa, mutta Jeesus teki todella työnsä loppuun ja meidän tehtävä on kertoa juuri siitä.
        Matt 28;20 opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

        Kun teemme Jeesuksen tahdon, hän on kanssamme ainiaasti.


    • Puh.veli

      Pyhähengi leppää pohjan maalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1418
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      1015
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      627
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe