Silja Linen risteilijä törmäyskurssilla

Saima

47

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tontuut.kirjootteloo

      Olisit edes itse lukenut tuota parin viikon takaista tapausta.

      Vai muka Silja oli kaatumaisillaan.
      Vai että toivottavasti pohja ei saanut kosketusta.

      "Kyseessä ei kuitenkaan ollut niin vaarallinen tilanne kuin se saattoi sivusta seuranneille näyttäytyä.

      – Siinä ei ollut kyse läheltä piti -tilanteesta. Silja Symphony teki väistön hallitusti ja tietoisesti, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoi.

      Hän muistuttaa, että merillä pienemmät väistävät isompia, ja tämä tulisi huomioida varsinkin laivojen reiteillä."

      Tuossa viimeisessä kappaleesta voisi sanoa, että
      - se väistää, joka on helpoimmin ohjattavissa ja
      - huvialus väistää ammattiluukennettä.

      Lehtijutun alku selvästi maalaistollon kirjoitusta.

      • normisettiä

        Hesassa ollaan viisaista, kun merellä tapahtuu. Jopa kouvolalaisen harjaantunut silmä huomaa kyseessä olevan normaalin ohjausliikkeen. Rannikolta käsin tilanne saattaan näyttää maakravulle jännältä. Tilanne ei ollut vaarallinen kuin tuolle typerälle saunojalle. Nuo saunalautat pitäisi muutenkin kieltää. Ovat aivan turhia saastuttajia.

    • pienet.mikromuovituopit

      Siellä on varmasti kertakäyttöiset muovituopit kaatuilleet.

    • Ei-matkailua

      Juttu kuuluu foorumille Laivat ja merenkulku. Ei ole matkailua.

    • nzzi

      Miekassa väylä on S-kirjaimen muotoinen. Alimmassa kuvassa näkyy laivan kääntyminen oikeaale, uiva sauna ei ole vaarassa.

    • NytKäviHyvin

      Hyvä ettei käynyt pahemmin. Illalla kuuntelin Estonian radioliikennettä. Ei ollut mukavaa kuunneltavaa. Löytyy yötubesta.

    • huooh

      Suomen suurin sensaatiolehti/sensaatiohakuinen sai matkustajalautastakin "risteilijan"

      • Risteilymatkailijoille

        Kaikille niille, jotka ovat ostaneet risteilylipun, laiva on risteilijä.
        Siis valtaosalle matkustajista.

      • Matkustajalautoista
        Risteilymatkailijoille kirjoitti:

        Kaikille niille, jotka ovat ostaneet risteilylipun, laiva on risteilijä.
        Siis valtaosalle matkustajista.

        Edestakaisenkin matkan varanneille alus on vain matkustajalautta jollaiseksi se on aikoinaan rakennettu, millaisen matkalipun sitten olet hankkinut, ei se vaikuta aluksen valmistumisen vaikuttaminen asioihin

      • Anonyymi
        Matkustajalautoista kirjoitti:

        Edestakaisenkin matkan varanneille alus on vain matkustajalautta jollaiseksi se on aikoinaan rakennettu, millaisen matkalipun sitten olet hankkinut, ei se vaikuta aluksen valmistumisen vaikuttaminen asioihin

        Ei ole olemassa edestakaista matkaa, vaan pelkästään yhdensuuntaisia matkoja ja risteilymatkoja.

      • Anonyymi

        Sinähän fiksu olet. Näytä minulle edestakaisen matkan laivalippu äläkä kahta erillistä menolippua.

    • Einari.se.ei.narise

      Risteilijä on sotalaivatyyppi. Termi on ollut käytössä vuosisatoja, vaikkakin sen merkitys on ajansaatossa muuttunut. Purjelaiva-aikana risteilijällä tarkoitettiin itsenäistä tiedustelua, iskua tai kauppatien valvontaa tekevää alusta, joka oli useimmiten laivastosta erillään risteilevä fregatti tai sluuppi.

      • Matkailemaan

        Saako siihen ostaa hyttipaikan?

      • dippadaadappadii

        Ainakin 1970 risteilijä oli kippo, johon intin ruokailussa laitettiin perunan kuoret.

    • miksitallinksiljan

      "– Siinä ei ollut kyse läheltä piti -tilanteesta. Silja Symphony teki väistön hallitusti ja tietoisesti, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoi."
      miksiköhn jutussa ei ollut silja linen omaa tiedottajaa, onko muutoin silja linella mitään omaa toimintaa kun lainnattiin virolaisen tallink siljan tiedottajaa

      • Konsernitoimintaa

        Ulkoistettua toimintaa.

      • vähänvaikeetajooo

        Molemmilla sama omistajayhtiö, miksi pitöisi olla henkilöstössä päällekkäisiä toimintoja??

      • varmuudenMaximointi
        vähänvaikeetajooo kirjoitti:

        Molemmilla sama omistajayhtiö, miksi pitöisi olla henkilöstössä päällekkäisiä toimintoja??

        Kriittisissä tehtävissä on hyvä olla varmistus. Laivoista en tiedä, mutta ainakin autoissa on kaksipiirijarrut. Jos toinen jarru pettää, niin toinen vielä toimii. Lentokoneiden peräsinkin on muistaakseni kytketty polkimiin kaksin vaijerein.

      • Housut-löllyy
        varmuudenMaximointi kirjoitti:

        Ja ihmisellä peräaukossa ja kusiputkessa on kaksinkertaiset lihakset. Eli jos toinen pettää, niin..., no ei sitä toista ole.

      • tiedonhaluinen
        varmuudenMaximointi kirjoitti:

        Kriittisissä tehtävissä on hyvä olla varmistus. Laivoista en tiedä, mutta ainakin autoissa on kaksipiirijarrut. Jos toinen jarru pettää, niin toinen vielä toimii. Lentokoneiden peräsinkin on muistaakseni kytketty polkimiin kaksin vaijerein.

        Kaksipiirijarru laivaan? Tai edes yksipiirijarru laivaan. Kiinnostava ajatus. Kertoisitko kuinka ajattelet laivan jarrujen toimivan? Olen todella kiinostunut.

      • eri-tapoja
        tiedonhaluinen kirjoitti:

        Kaksipiirijarru laivaan? Tai edes yksipiirijarru laivaan. Kiinnostava ajatus. Kertoisitko kuinka ajattelet laivan jarrujen toimivan? Olen todella kiinostunut.

        Laivan voi pysäyttää nopeasti eri tavoin. Nopein on tietenkin ajaa se matalikolle tai rantaan. Myös potkurin pyörimissuunnan kääntäminen jarruttaa, mutta se aiheuttaa kavitaatiota ja kuluttaa suotta potkuria. Ankkurin pudottaminen on yksi kokeneiden merikarhujen käyttämä hidastuskikka. Siinä on vaan omat riskinsä, kuten ankkuriköyden katkeaminen, jonka jälkeen laivaa ei voi enää parkkeerata avoveteen.

        Laivan kyljistä käännettävät siivekkeet toimivat parhaiten hallitussa hidastamisessa. Ovat eräänlaiset "evät" kuten kaloillakin.

      • virolaiset.osaavat
        Konsernitoimintaa kirjoitti:

        Ulkoistettua toimintaa.

        Silja linellahan tosiaan ulkoistettiin kaikki toiminnat kymmenisen vuotta takaisen yrityskaupan yhteydessä henkilökunta mukaanlukien

      • Kiitollinen

        Onpa harmi, että Siljan kapteenina ei ollut kokenut merikarhu, vaan varmaan joku vasta-alkaja. Mitähän mainitsemistasi keinoista olisit suositellut matkustajalaivan kaptenille ylläolevassa tilanteessa ahtaalla laivaväylällä? Rantaan/matalikolle ajoa? Ankkurin pudottamista?
        Laivan kylkien siivekkeet? Varmasti pysäyttävätkin nopeasti.
        Potkurin pyörimissuunaan kääntäminen, siis peruuttaminen, on yleinen tapa jota käytetään vesikulkuneuvojen vauhdin hidastamiseen? Se ei vain toimi kuten autoissa: suuri alus tarvitsee pysähtyäkseen kilometrin matkan.
        Siinä olet oikeassa, että jos matkustajalaiva pudottaa ankkurin täydestä vauhdista on vaarana ankkuriköyden katkeaminen. Paitsi ettei se ole köysi. Eikä laivaa "parkkeerata".

      • tillinklink
        virolaiset.osaavat kirjoitti:

        Silja linellahan tosiaan ulkoistettiin kaikki toiminnat kymmenisen vuotta takaisen yrityskaupan yhteydessä henkilökunta mukaanlukien

        Oli ehkä vähän vaikeata pitää se henkilökunta, siis olla "ulkoistamatta" sitä, kun kuitenkin koko yritys vaihtoi omistajaa...

      • rantaa.käyttäen
        Kiitollinen kirjoitti:

        Onpa harmi, että Siljan kapteenina ei ollut kokenut merikarhu, vaan varmaan joku vasta-alkaja. Mitähän mainitsemistasi keinoista olisit suositellut matkustajalaivan kaptenille ylläolevassa tilanteessa ahtaalla laivaväylällä? Rantaan/matalikolle ajoa? Ankkurin pudottamista?
        Laivan kylkien siivekkeet? Varmasti pysäyttävätkin nopeasti.
        Potkurin pyörimissuunaan kääntäminen, siis peruuttaminen, on yleinen tapa jota käytetään vesikulkuneuvojen vauhdin hidastamiseen? Se ei vain toimi kuten autoissa: suuri alus tarvitsee pysähtyäkseen kilometrin matkan.
        Siinä olet oikeassa, että jos matkustajalaiva pudottaa ankkurin täydestä vauhdista on vaarana ankkuriköyden katkeaminen. Paitsi ettei se ole köysi. Eikä laivaa "parkkeerata".

        Tuossa kohdassa olisin ajanut hätätilassa laivan rantaan. Ei kuitenkaan kohtisuoraan, vaan viistosti, jottei tule matkustajille epämiellyttävää äkkipysäystä. Parkkeerauksella tarkoitin laivan pysäyttämistä parkkiin. Omassa veneessäni on ankkurissa kaksikin köyttä. Ankkureita lienee erityyppisiä.

      • Talliinksijasta2018
        vähänvaikeetajooo kirjoitti:

        Molemmilla sama omistajayhtiö, miksi pitöisi olla henkilöstössä päällekkäisiä toimintoja??

        Tuotemerkillä ja Tallink Siljalla samaa yritysrypästä. (tallinkgrupp)
        Silja Line on vain tuotemerkki, ei yritys

      • virolaiset.osaavat
        tillinklink kirjoitti:

        Oli ehkä vähän vaikeata pitää se henkilökunta, siis olla "ulkoistamatta" sitä, kun kuitenkin koko yritys vaihtoi omistajaa...

        Ymmärsitköhän kirjoitetun ennen sen kommentointiasi

      • varustamoluitenkin

      • käytön_puutteessa
        varmuudenMaximointi kirjoitti:

        Kriittisissä tehtävissä on hyvä olla varmistus. Laivoista en tiedä, mutta ainakin autoissa on kaksipiirijarrut. Jos toinen jarru pettää, niin toinen vielä toimii. Lentokoneiden peräsinkin on muistaakseni kytketty polkimiin kaksin vaijerein.

        Ihmisen aivoissa on kaksi lohkoa, miksi sinulla molemmat on kytketty pois käytöstä ?

      • vielä-kiitollisempi
        rantaa.käyttäen kirjoitti:

        Tuossa kohdassa olisin ajanut hätätilassa laivan rantaan. Ei kuitenkaan kohtisuoraan, vaan viistosti, jottei tule matkustajille epämiellyttävää äkkipysäystä. Parkkeerauksella tarkoitin laivan pysäyttämistä parkkiin. Omassa veneessäni on ankkurissa kaksikin köyttä. Ankkureita lienee erityyppisiä.

        Ymmärsinkö nyt oikein? Sinä olisit ajanut monen sadan tonnin painoisen matkustajalaivan "viistosti" Kustaanmiekkaan ja näin olisit välttänyt äkkipysäyksen ettei matkustajile tulisi ikävä olo. Näinkö olisit tosiaan toiminut?
        Onpa harmi, ettei kapteenina ollut kaltaisesi kokenut merikarhu, vaan varmaan vaan joku ensimmäistä päiväänsä oppisopimuksella laivassa oleva. Ja luotsikin oli varmasti vain joku rantojen kundi.
        Nämä törpöt siis huolimattomina vain väistivät laivalinjalla olevaa saunalauttaa ja palasivat sen jälkeen reitilleen. Joutuvat varmasti merioikeuteen -juipit!
        Kyllä sinun ratkaisusi olisi ollut ilman muuta parempi. Jälkeenpäin olisit voinut vielä taidonnäytteksi voinut pysäyttää laivan parkkiin. Kahdella ankkurilla.

      • Et.näemmä

      • Tietolähteestäsi
        varustamoluitenkin kirjoitti:

        Ihanko totta...
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Silja_Line

        Ei varustamo ei, vain tuotemerkki
        Käytä jatkossa luotettavampaa tietolähdettä Wikipedian sijasta,
        Vaikkapa Tallinkin tässä tapauksessa

      • wwwtallinkcomista
        varustamoluitenkin kirjoitti:

        Ihanko totta...
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Silja_Line

        Miksi toisen käden tietoutta,
        vaikka olisi ihan virallistakin ajantasaista tietouttakin saatavilla yrityksen omilta sivuilta

      • hakeuduhoitoon
        wwwtallinkcomista kirjoitti:

        Miksi toisen käden tietoutta,
        vaikka olisi ihan virallistakin ajantasaista tietouttakin saatavilla yrityksen omilta sivuilta

        Ei se muuksi muutu vaikka vastailet eri nimimerkeillä useampiakin kertoja:)))))))))))))))))))

      • Mitä-muuta

        Tässä niiden omilta sivuilta
        web.facebook.com/search/top/?q=silja line

      • mitäselitätseuraavana
        Mitä-muuta kirjoitti:

        Tässä niiden omilta sivuilta
        web.facebook.com/search/top/?q=silja line

        nyt vain tallinksiljan markkinoiva fb-sivu

        tuo on yhtä virallinen kuin tallinksiljan vastaava sivu FB:ssa
        tallink siljan markkinointia vain kuten siljasi fb sivut

      • nimimerkeist
        hakeuduhoitoon kirjoitti:

        Ei se muuksi muutu vaikka vastailet eri nimimerkeillä useampiakin kertoja:)))))))))))))))))))

        Tosin käytän tuota looraa kirjoitukseni otsikkona,
        huomioi tuo jatkossa lukiessasi kommentointiani, jotta tiedät jatkossa missä keskusteluissa mennään. tuo otsikkoni on oleellinen osa kommentointiani.

        ymmärrä sinä jatkossa kirjoitettu hoitojesi sijaan.
        yrititkö hoidoillasi olla enmmän kuin olet, yleistä näissä keskusteluissa tuollainen lapsenomainen uhittelu.

        eikä se ole muuttunut miksikään ettei mitään erillistä silja linea enää ole,
        se on nykyään tallink silja, mikä on muutoin varsin selvästi havaittavissa tallink siljan turku tukholma liikenteessä olevissa aluksissa, galaxy & plastic princess, jälkimmäisessä erittäinkin selvästi (wwwtallinkcom) komeilevana kyljissään

      • moniosaajat
        vielä-kiitollisempi kirjoitti:

        Ymmärsinkö nyt oikein? Sinä olisit ajanut monen sadan tonnin painoisen matkustajalaivan "viistosti" Kustaanmiekkaan ja näin olisit välttänyt äkkipysäyksen ettei matkustajile tulisi ikävä olo. Näinkö olisit tosiaan toiminut?
        Onpa harmi, ettei kapteenina ollut kaltaisesi kokenut merikarhu, vaan varmaan vaan joku ensimmäistä päiväänsä oppisopimuksella laivassa oleva. Ja luotsikin oli varmasti vain joku rantojen kundi.
        Nämä törpöt siis huolimattomina vain väistivät laivalinjalla olevaa saunalauttaa ja palasivat sen jälkeen reitilleen. Joutuvat varmasti merioikeuteen -juipit!
        Kyllä sinun ratkaisusi olisi ollut ilman muuta parempi. Jälkeenpäin olisit voinut vielä taidonnäytteksi voinut pysäyttää laivan parkkiin. Kahdella ankkurilla.

        "luotsikin oli varmasti vain joku rantojen kundi."

        Aika harvoin noillla säännöllisen reittiliikenteen laivoilla käytetään luotseja.

      • Paitsi-patiat
        mitäselitätseuraavana kirjoitti:

        nyt vain tallinksiljan markkinoiva fb-sivu

        tuo on yhtä virallinen kuin tallinksiljan vastaava sivu FB:ssa
        tallink siljan markkinointia vain kuten siljasi fb sivut

        Miksi et koskaan huutele, kun puhutaan Tallinkin Tallinnan liikenteestä?
        Ihan sama asia.

      • Kunhan-höpöttävät
        nimimerkeist kirjoitti:

        Tosin käytän tuota looraa kirjoitukseni otsikkona,
        huomioi tuo jatkossa lukiessasi kommentointiani, jotta tiedät jatkossa missä keskusteluissa mennään. tuo otsikkoni on oleellinen osa kommentointiani.

        ymmärrä sinä jatkossa kirjoitettu hoitojesi sijaan.
        yrititkö hoidoillasi olla enmmän kuin olet, yleistä näissä keskusteluissa tuollainen lapsenomainen uhittelu.

        eikä se ole muuttunut miksikään ettei mitään erillistä silja linea enää ole,
        se on nykyään tallink silja, mikä on muutoin varsin selvästi havaittavissa tallink siljan turku tukholma liikenteessä olevissa aluksissa, galaxy & plastic princess, jälkimmäisessä erittäinkin selvästi (wwwtallinkcom) komeilevana kyljissään

        Mitä nyt Tallink group myy ja mainostaa.
        Mutta hehän eivät tunne koko asiaa.

      • monimokaaja
        moniosaajat kirjoitti:

        "luotsikin oli varmasti vain joku rantojen kundi."

        Aika harvoin noillla säännöllisen reittiliikenteen laivoilla käytetään luotseja.

        Käytetään aina. Satamaan tultaessa tai sieltä lähtiessä komentosillalla on aina joku jolla on ko.linjalle linjaluotsin pahvit.

      • aikaköyhää
        nimimerkeist kirjoitti:

        Tosin käytän tuota looraa kirjoitukseni otsikkona,
        huomioi tuo jatkossa lukiessasi kommentointiani, jotta tiedät jatkossa missä keskusteluissa mennään. tuo otsikkoni on oleellinen osa kommentointiani.

        ymmärrä sinä jatkossa kirjoitettu hoitojesi sijaan.
        yrititkö hoidoillasi olla enmmän kuin olet, yleistä näissä keskusteluissa tuollainen lapsenomainen uhittelu.

        eikä se ole muuttunut miksikään ettei mitään erillistä silja linea enää ole,
        se on nykyään tallink silja, mikä on muutoin varsin selvästi havaittavissa tallink siljan turku tukholma liikenteessä olevissa aluksissa, galaxy & plastic princess, jälkimmäisessä erittäinkin selvästi (wwwtallinkcom) komeilevana kyljissään

        Ollaan taas mailien päässä alkuperäisestä aiheesta. Kun et mitään ymmärrä laivoista etkä merenkulusta, alat selittämään jotain paskaa bräindeistä,ym.

      • Väärällä-foorumilla
        aikaköyhää kirjoitti:

        Ollaan taas mailien päässä alkuperäisestä aiheesta. Kun et mitään ymmärrä laivoista etkä merenkulusta, alat selittämään jotain paskaa bräindeistä,ym.

        Aivan. Alkuperäinen aihehan on Laivamatkat ja risteilyt. Tämä ketju ei ole vielä ollut edes samalla merellä.

        Väärä foorumi ja siksi juttukin huuhaata.

      • Anonyymi
        Väärällä-foorumilla kirjoitti:

        Aivan. Alkuperäinen aihehan on Laivamatkat ja risteilyt. Tämä ketju ei ole vielä ollut edes samalla merellä.

        Väärä foorumi ja siksi juttukin huuhaata.

        Kustaanmiekan salmi on kapea ja tekee mutkan.
        KUSTAANMIEKAN salmi Suomenlinnan ja Vallisaaren välissä on poikkeuksellinen salmi. Mistään ei välttämättä löydy toista paikkaa, jossa isot alukset kulkevat läpi niin kapeasta ja mutkaisesta välistä.
        Jutun alussa olevalta videolta pääset katsomaan, kuinka Silja Serenade ja Viking Gabriella lipuvat salmen läpi. Samalla selviää, mitä Kustaanmiekassa liikkuvien pienveneilijöiden olisi hyvä ymmärtää vaaratilanteiden välttämiseksi.
        Väylä Kustaanmiekassa on kapeimmillaan 80 metriä leveä. Siitä kulkee jatkuvasti yli 30 metriä leveitä aluksia.

        Salmen kapeus ei ole ainoa haaste, sillä väylä tekee tiukan S-mutkan. Siksi laivan pituus on vielä tärkeämpi mitta kuin sen leveys.

        – Maailmalla on varmasti paljon kapeita paikkoja. Mutta minulle ei ainakaan tule mieleen lähellekään vastaavanlaista paikkaa, missä pitää tehdä isolla laivalla S-mutka, sanoo kokenut merikarhu, alueluotsi­vanhin Jukka Ketonen Finnpilotista.

        YKSIN vieraat eivät salmesta kulje. Kaikki yli 70 metriä pitkät tai 14 metriä leveät alukset tarvitsevat tuekseen luotsin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja mitä yrität kertoa tuolla itsestäänselvyydellä?

        Iltis taas värittää juttua:)) Miekassa on S-mutka mutta se on loiva S-mutka.
        Muuten 200 metrisessä aluksessa tulisi olla saranat.

    • Anonyymi

      Vähän niinku sama juttu ku aikoinaan Helsingissä Eltsun ajot. Siellä on mutka nimeltään Kuoleman kursi. Taisi olla radan turvallisimpia kohtia.

      Eipä tuossakaan salmessa ole paljoa mitään sattunut. Ammattitaito estää kolhut.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe