Puolet yrityksistä joutunut kyberiskun kohteeksi

Englantilainen valmistusteollisuuden yritysten järjestö EEF on julkistanut tämän vuoden tietoturvaraporttinsa ja sen teksti on kovaa luettavaa. Englantilaisyrityksistä 48 prosenttia sanoo joutuneensa kyberiskun kohteeksi viime vuoden aikana.

Puolet näistä iskun kohteiksi joutuneista yrityksistä sanoo, että niiden tietoturvaprosessit estivät iskun. Toisaalta puolet iskun kohteista joutuneista eli lähes neljännes kaikista yrityksistä sanoi, että tietomurrosta aiheutui taloudellisia tai muita liiketoimintaa haittaavia vahinkoja.

EEF:n mukaan luvut eivät edes kerro koko totuutta, sillä varsin usein yritykset eivät edes tiedä tulleensa tietomurron kohteeksi. Valmistava teollisuus on kolmanneksi suosituin kohde kyberrikollisille valtionhallinnon ja finanssialan jälkeen.

Aloittelijakaan ei voi tuudittautua siihen että olisi turvassa. Koska varmasti kaikkia ei edes havaita ja moni tietoturva yritys väittää että windowseista 40% on saatuneita, osa epäilee että lähes kaikki.
13186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yritys irtisanoo siivoojan siivoojalla ei sen jälkeen ole parempaa tekemistä kuin suorittaa esimerkiksi kyberisku yritystä vastaan (ennenvanhaan "siivooja" ois esimerkiksi KIRVEELLÄ koittanut vahingoittaa yrityksen omistajaa / muuta vastuu henkilöä.

Äänestä
  • Tyypillinen+viha+ajatusmalli,+onneksi+noita+ei+ole+kovin+paljoa.Nykymailmassa+90%+kaikista+kyberiskuista+tapahtuu+valtiollisten+tarkoitusperien+mukaan,+palkallisten+hakkereiden+toimesta.Tutkijat+väiittä+että+Kiina+on+saanut+kiini+Usa+etumatkan+kybervakoilussa+ja+nää+kaksi+maata+vastaa+kokonaisuudessaan+yli+puolesta+kaikesta+kybersekoilusta.sitten+tulee+keski+sarjan+maat+Britannia,+Venäjä,+Japani,+Israel.ja+sitten+pikkutekijät.Ns.+Rikolliset+tahot+suorittaa+vain+5%+luokaa+kybertoimintaa+ja+harrastelijat+1%Ei+niitä+tee+monotetut+siivoojat+eikä+netti+viha+rikollisetkaan.+eivät+osaa.

    Äänestä

  • söössö kirjoitti:

    Tyypillinen+viha+ajatusmalli,+onneksi+noita+ei+ole+kovin+paljoa.Nykymailmassa+90%+kaikista+kyberiskuista+tapahtuu+valtiollisten+tarkoitusperien+mukaan,+palkallisten+hakkereiden+toimesta.Tutkijat+väiittä+että+Kiina+on+saanut+kiini+Usa+etumatkan+kybervakoilussa+ja+nää+kaksi+maata+vastaa+kokonaisuudessaan+yli+puolesta+kaikesta+kybersekoilusta.sitten+tulee+keski+sarjan+maat+Britannia,+Venäjä,+Japani,+Israel.ja+sitten+pikkutekijät.Ns.+Rikolliset+tahot+suorittaa+vain+5%+luokaa+kybertoimintaa+ja+harrastelijat+1%Ei+niitä+tee+monotetut+siivoojat+eikä+netti+viha+rikollisetkaan.+eivät+osaa.

    4%+on+yksityisen+sektorin+teollisuus+vakoilua,++sita+tekee+myös+valtiolliset+toimijatkin+tekee.

    Äänestä

  • söössö kirjoitti:

    Tyypillinen+viha+ajatusmalli,+onneksi+noita+ei+ole+kovin+paljoa.Nykymailmassa+90%+kaikista+kyberiskuista+tapahtuu+valtiollisten+tarkoitusperien+mukaan,+palkallisten+hakkereiden+toimesta.Tutkijat+väiittä+että+Kiina+on+saanut+kiini+Usa+etumatkan+kybervakoilussa+ja+nää+kaksi+maata+vastaa+kokonaisuudessaan+yli+puolesta+kaikesta+kybersekoilusta.sitten+tulee+keski+sarjan+maat+Britannia,+Venäjä,+Japani,+Israel.ja+sitten+pikkutekijät.Ns.+Rikolliset+tahot+suorittaa+vain+5%+luokaa+kybertoimintaa+ja+harrastelijat+1%Ei+niitä+tee+monotetut+siivoojat+eikä+netti+viha+rikollisetkaan.+eivät+osaa.

    "eivät osaa"
    Niittenhän on pakko kouluttautua jos haluavat saada työttömyys tukee?
    kouluttautuminen tarkoittaa? ->oppii = osaamaan?
    Ja kun osaa? eikä osaamiselle käyttöä? suorittaa yksittäisen kyberiskun?
    Hyvällä onnella tietenkin esimerkiksi kiinan valtio palkkaa entisen "siivoojan" suorittamaan kyberiskun? Saa täyttä palkkaa? ja pääsee toteuttamaan itseään?

    Äänestä

  • mutta-oppii kirjoitti:

    Sairasta mielikuvitusta !

    Äänestä

Tavisten tillanne arvioi ESET:n mukaan on vielä totakin huonompi.
Windows järjestelmistä tavallisilla koti käyttäjillä ei tuskin ole yhtään puhdasta konetta.
Eikä Appleistakaan kuin puolet.

Tilanne siis hälyttävä!

Linuxjakelusta tai Chromebookeista ei raportissa mainita mitään.

Äänestä
  • Ettei olis ESET markkinointia, myydä turvatuotteittaan.

    Äänestä

  • Käbitälismiä kirjoitti:

    Ettei olis ESET markkinointia, myydä turvatuotteittaan.

    Kaspersky on ainoa torjunta, joka on siedettävä Windows 10:ssä kehittyneimmissä haitakkeissa.
    Testit tehdään yleensä jo vanhoilla haitakkeilla ja ei kerro siinä määrin totuutta uhasta.
    Näin saadaan ala-asrvoisetkin virusturvat näyttämään hyvältä.

    Jos IT tukihenkilö toteaa että ei se ollut kuin troijalainen, ollaan pahasti hakoteillä ja on kultuuri jossa sallitaan Windowslaiteen olla saastunut.
    Asiaan ei suhtauduta sen vakavuuden arvoisesti.

    Syy miksi ei, koska kustannukset alkaa nousta turvan lisääntyessä hurjasti, eikä siltikään pääse edes lähelle täyttä turvaa. Siksi windowsin käyttä turvaa vaadittaessa on todellinen ongelma.

    Äänestä

  • ESET ei ole riippumaton tahoa arvioimaan uhkia ja myydä tuotteitaan.
    Mutta ei ole syytä uskoa AV-testin vanhoilla haitakkeilla tehtyihin testeihinkään.
    Ei ole uusiasia että kaikki Windowsit on saatuneita, sen kuulin jo koulaikana yhdeltä proffalta. eikä Windows ole parempaan suuntaan mennyt.

    Äänestä

  • Eset on markinaali firma joka ennenkin maalannut piruja seinille.
    Sitä etteikö joka windowsissa olis jotain haitaketta, ehkö on joitakin cookieita aina jotka usrkii ja muutakin. ollut kai jo pitkänaikaa sellaista.
    Superhaitakkeet on kuitenkin tarkaan kohdittettuja, eikä niitä tunketa kelle vaan.
    Pitsi se yksi jonka nimee nyt en muista, joka saastuutaa ja se uinuu jotain odottaen.
    Yritysmailmassa on alkanut siirtymä pois windowsista. Myös Maceistä.
    Meillä ubuntu on jo yrityksissä, myös maksullisia linuxjakeluita.

    Äänestä

Siksi hylkäsin windowsin ajat sitten, kun sen vakoilu paljastu.

Äänestä

Saastutan selaimen lataamalla ponnahdusikkunan ohjelman/lisäosan.

Saastutan käyttöjärjestelmän asentamalla netistä ohjelmia/tiedostoja.

Luovutan tunnuksia jokaiselle joka pyytää sähköpostilla.

Kirjaudun sisään kalastelusivulle mikä näyttää ihan oikealta.

Asennan IoT laitteen sisäverkkoon. Pidän reitittimen tunnuksia lyhyinä, bruteforce.

Asennan mitä vain joku antaa minulle. USB tikut poimittu maasta ja pyörimään koneelle.

Annan tietoja nettirakkaalle ja teen mitä hän ikinä tahtoo.

Äänestä
  • Ei tyhmiltä suojaminen ole mikään pointti tuhota koko windows käyttökelvottomaksi kaikilta!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kyberturvaa kirjoitti:

Englantilainen valmistusteollisuuden yritysten järjestö EEF on julkistanut tämän vuoden tietoturvaraporttinsa ja sen teksti on kovaa luettavaa. Englantilaisyrityksistä 48 prosenttia sanoo joutuneensa kyberiskun kohteeksi viime vuoden aikana.

Puolet näistä iskun kohteiksi joutuneista yrityksistä sanoo, että niiden tietoturvaprosessit estivät iskun. Toisaalta puolet iskun kohteista joutuneista eli lähes neljännes kaikista yrityksistä sanoi, että tietomurrosta aiheutui taloudellisia tai muita liiketoimintaa haittaavia vahinkoja.

EEF:n mukaan luvut eivät edes kerro koko totuutta, sillä varsin usein yritykset eivät edes tiedä tulleensa tietomurron kohteeksi. Valmistava teollisuus on kolmanneksi suosituin kohde kyberrikollisille valtionhallinnon ja finanssialan jälkeen.

Aloittelijakaan ei voi tuudittautua siihen että olisi turvassa. Koska varmasti kaikkia ei edes havaita ja moni tietoturva yritys väittää että windowseista 40% on saatuneita, osa epäilee että lähes kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu