Kuinka tarkkaan kuolleen aviopuolison edellisen avioliiton lapset voivat periä isänsä irtainta? Avioparilla on avioehto, jonka mukaan toisella ei ole avio-oikeutta puolison omaisuuteen. Oltu naimisissa 24 v. Yhteisiä hankintoja aikanaan on tehty, kuten sohvakalusto, tietokone, puhelin . . . Kaikista hankinnoista ei ole kuitteja jäljellä, mutta voidaanko sillä perusteella sanoa, että sohvakalusto on isän ostama, koska vaimo ostohetkellä oli työttömänä? Ja vaikka voisikin, niin onko todella niin, että perilliset voivat kantaa lesken sohvakaluston osto- ja myyntiliikkeeseen, koska he ovat sen "perineet"?
Aluksi leski piti pintansa ja luovutti lapsille ainoastaan miehen kellon, kalvosinnapit, kirjat jne. jotka kiistatta olivat olleetkin miehen käytössä tai edellisestä kodista, ja piti kiinni kotinsa sisustuksesta, mutta nyt ei enää jaksa taistella kovaäänisiä ja törkeyksiä latelevia jälkeläisiä vastaan.
Oman sielunrauhansa vuoksi on nyt antanut heidän viedä asunnosta kahvilusikat, tietokoneen, sen sohvakaluston jne. mutta on nyt sujut lapsipuoliensa kanssa. Ymmärsi laatia asiakirjan, jossa on kaikkien nimet ja todistajat.
Sivullisena ihmettelen, onko tällainen tosiaan tavallista ja oikea menettely.
Aluksi leski piti pintansa ja luovutti lapsille ainoastaan miehen kellon, kalvosinnapit, kirjat jne. jotka kiistatta olivat olleetkin miehen käytössä tai edellisestä kodista, ja piti kiinni kotinsa sisustuksesta, mutta nyt ei enää jaksa taistella kovaäänisiä ja törkeyksiä latelevia jälkeläisiä vastaan.
Oman sielunrauhansa vuoksi on nyt antanut heidän viedä asunnosta kahvilusikat, tietokoneen, sen sohvakaluston jne. mutta on nyt sujut lapsipuoliensa kanssa. Ymmärsi laatia asiakirjan, jossa on kaikkien nimet ja todistajat.
Sivullisena ihmettelen, onko tällainen tosiaan tavallista ja oikea menettely.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Kuinka tarkkaan kuolleen aviopuolison edellisen avioliiton lapset voivat periä isänsä irtainta? "
Hyvinkin tarkkaan, jos esim. testamentissa ko. irtaimistosta on määrätty.
Kun ei omaisuus ole monenkaan tonnin arvoinen, niin leski katsoi, että on helpompi heidän viedä kaikki mahdollinen.
Kannattaisi uusioperheiden harkita tarkkaan kaiken omaisuutensa merkitsemistä.
Mahtaa tällaisia tapauksia olla pilvin pimein.
Siitä riippumatta, kumman puolison katsottaisiin kodin irtaimistoa omistaneen - ja myös avioehdosta tai testamentista riippumatta - leskellä on oikeus pitää kaikki irtaimisto omassa hallinnassaan elinaikansa. Mitään tavanomaisesta irtaimistosta lesken ei siten tarvitse luovuttaa puolison lapsille.
Kuuluuko autokin tähän irtaimistoon?
Ei, se ei kuulu tavanomaiseen koti-irtaimistoon eikä esim. vainajalle kuulunut arvotaidekaan tms. vaikka se kodissa olisikin ollut.
Eikö leski saa asua kodissaan kuolemaansa asti? Hän on saanut testamentilla hallintaoikeiden miehensä omaisuuteen.
Eikö siihen kuulukaan arvotaulu tai auto? Vainajallahan voi olla myös moottoripyörä ja kalamaja saaressa. Perilliset saavat periä ne? Eli he voivat tulla lesken kotiin ja viedä sieltä isänsä omaisuuden, jos se on arvokasta, eikä kuulu irtaimistoon.
Jos leski on testamentillasaanut laajemman hallintaoikeuden kuin mitä hän perintökaaren mukaan saisi (eli asunto ja tavanomainen asuntoirtaimisto), niin sitten leski saa tuon laajemman oikeuden - paitsi, jos lapset ovat säädetyin tavoin vaatineet lakiosansa. Silloin muu kuin asunto ja perittävän oloihin nähden tavanomainen asuntoirtaimisto (eli mahdollisesti arvotaulu auto, moottoripyörä, kalamaja) voi joutua luovutettavaksi lapsille heidän lakiosansa suorituksena.
Mietityttää, miten perilliset ovat tulleet toimeen tähän asti, kun nyt vainajan tavarat suorastaan riistetään lesken kotoa. Onneksi hänellä on mahdollisuus ostaa uusi sohvakalusto, mutta entäs, jos hänen eläkkeensä ei olisi siihen riittänyt! Pienestä koti-irtaimistosta ja vanhasta autosta ei kannata lähteä lakitupaan, ja niin leski päätti antaa lapsipuolilleen kaiken minkä he halusivat. Huom, että ns. lapset ovat keski-ikäisiä perheellisiä, joilla on ollut oma elämänsä jo vuosikymmenet.
Aloittajan kertomassa tapauksessa ei ole kalamajaa eikä muutakaan kallista omaisuutta ja asunto on kaupungin vuokra-asunto. Asia on nyt loppuunkäsitelty. Tässä sivullisena vain hämmästelin, kuinka nopeasti käännyttiin leskeä vastaan ja hylättiin isän puoliso. Välit ovat nyt olemattomat.
Miksikäs leski antaa riistää sohvakaluston?!!! Kuka sinne lakitupaan "pienestä koti-irtaimistosta" muka olisi lähtenyt? Jos lapset, niin varmasti olisivat hävinneet.
Tuskin niin, mutta nyt on rauha ostettu. Joillekin periminen innoittaa valtaisan tunnekuohun ja ahneuden. Sitä on sivullisen vaikea seurata. Täällä on turhaa repostella yksityiskohtia tämän enempää.
Toivoisin että irtaimistoni kuten muukin omaisuus menisi lapsilleni. Siitäkin huolimatta, että puolisoni on rakas ja tärkeä. Miksi itkeä jonkun vanhan sohvan perään. Toivottavsti lapseni ottaisivat käyttöönsä tavaroistani mitä haluavat. Hankkikoot leski itse mitä haluaa tai tarvitsee. Samoin myös toisinpäin jos jään leskeksi.
Asiani on myös niin järjestetty.
Toiveesi toteutuu leskesi kuoltua. Minusta - ja myös lainsäätäjästä - on kohtuutonta lesken kannalta, että lapset tulisivat hajottamaan kotia vaatimalla asuntoirtaimistoa itselleen jo lesken eläessä. Sinä se mammoman palvoja lastesi ohella näyt olevan, kun lesken hyvinvoinnista piittaamatta haluat jakaa kodin esineitä jo hänen eläessään. Miksi vanha sohvasi on niin tärkeä sinulle tai lapsillesi, että leskesi tulisi siitä luopua ja hankkia tilalle jotain uutta???
Leskellä nyt kuitenkin on laki turvanaan: testamenttisi on tehoton, jos vaikka sohvasi siinä lapsille heti annettavaksi määräisit. Lapset saavat odottaa lesken kuolemaan.
PK 3:1a.2
"Yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan."
Sohvan lahjoittaminenkin eläessäsi ilman puolison suostumusta on kiellettyä.
AL 39.1
"Puoliso ei saa ilman toisen puolison suostumusta luovuttaa tai siirtää toiselle:
3) irtainta omaisuutta, joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käytettävään asuntoirtaimistoon;"
Juu. Meidän tapauksessa ei, koska emme ole avioliitossa. Lapset saisi vaikka heti viedä tavarat jos huolisivat. Aina helpompi jos olisi vähemmän roinaa.
Jos olisin avioliitossa ja ostaisin sohvan, enköhän saisi lahjoittaa sen myös pois, niin kauan kuin puolisonikin on elossa. Eri asia sitten jos toinen on kuollut tai ollaan eroamassa.
Lainsäätäjä on tässä kohdin ollut viisas. Iäkkään ja huonokuntoisen ei tarvi hankkia uusia mööpeleitä t. kattiloita, kun ei oikein jaksakaan. Lapset voi hankkia oman makunsa mukaisia tavaroita. Voisin hyväksyä tämän säännön laajennuksen ainakin iäkkäille avopareillekin juuri koti-irtaimiston suhteen.
Onhan se järjen käyttö ja neuvottelu sallittua. Tarviiko muija autonkorjaustyökaluja t. äijä ompelukonetta? Ehkä ne voisi kuitenkin antaa lapsille? Näiltä sivuiltakos luin jonkin jutun, minkä mukaan isäpuoli kieltäytyi luovuttamasta lapsipuoltensa lapsuuskuvia eli perhealbumeita. Itse ei siis ollut kuvissa, mutta puoliso mahd. oli. Mikä järki?
Aloittaja voi tietty ostaa sen sohvakalustonsa sieltä kirpparilta, jos on siihen kiintynyt. Vähemmällä riesalla olisi "lapsetkin" päässeet, jos leski olisi maksanut sohvasta satasen tms. Tuskin kirppariroinasta kukaan paljoa maksaa, vaikka olisi hyväkuntoinenkin.
"Jos olisin avioliitossa ja ostaisin sohvan, enköhän saisi lahjoittaa sen myös pois, niin kauan kuin puolisonikin on elossa."
Et saisi ilman puolison suostumusta. Sehän on selvästi kerrottu lainaamassani avioliittolain säännöksessä. Luepa vielä kaksi viimeistä riviä ja koeta ymmärtää ne entistä paremmin.
Oikeestiko? Käsittääkseni yhteisesti omistamaa asuntoa ei voi myydä. Vaan jos olen ostanut esim. soffan, minullako ei ole oikeutta myydä sitä ja vaihtaa parempaan ilman puolison lupaa, noin niinkuin lain puitteissa? Viekää minut siinä tapauksessa vaikka kuritushuoneeseen..
No viedään sinut sitten kuritushuoneeseen, kun noin tyhmä olet, että et selvistä selvintä ylle lainattua lakiteksitä ymmärrä. Lain puitteissa et saa myydä. Mutta jos paremman tilalle hankit, niin eihän siihen kenelläkään mitään sanomista voi olla.
Käsityksesi myös asunnosta on väärä. Asunnon EI tarvitse olla yhteisesti omistettu, et nimittäin saa puolisosi suostumuksetta (tai jos hän on kuollut, hänen perillistensä suostumuksetta niin kauan kuin ositusta ei ole toimitettu) luovuttaa myöskään yksin omistamaasi yhteisessä käytössä olevaa asuntoa.
"Mutta jos paremman tilalle hankit, niin eihän siihen kenelläkään mitään sanomista voi olla.", Noh, ei kai kukaan huonompaa tilalle hommaa;). Jos tuo puoliso tulee minun -täysin-yksin -omistamaan asuntoon, miten hänen perillisillään on mitään sanomista? Onko avioehto ainoa keino välttyä moiselta?
Perillisillä on sanomista kun avioliitolaki sanoo niin. Ajatus on, että harvoin kenelläkään ei ole yhtään mitään puolison luona, edes osaksikaan. Ja jos olisi puolison olisi helppoa kiusamielessä hävittää jotain, toisille ehkä tärkeääkin tai arvokasta (ei välttämättä rahallisesti).
Avioehto ei vaikuta avioliittolain vallintarajoituksiin, joten avioehdosta ei ole mitään apua tilanteessa.
Vallintarajoitukset päättyvät kun teette osituksen. (Tai omaisuuden erottelun)