Kuuntelin radiosta Suomen muuttoliikkeestä viime vuosista/kymmenistä. Aiheesta puhuttiin, että enään ei muuteta maalta kaupunkiin vaan pikkukaupungeista muutamiin kasvukeskuksiin, tosin muuttaminen ei ole kuulemma niin suurta mitä se oli vielä 1960-80 luvuilla jolloin rakennettiin paljon.
Onko kellään näkemystä mitkä kaupungit/seudut kuihtuvat ja mikä jostain kumman syystä ei tee näin vaikka luulisi ;)
Muuttohäviö kaupungit??
4
233
Vastaukset
Hae suomenkielisestä Wikipediasta esimerkiksi nyt vaikka Ylöjärven ja Heinolan väestönkehitykset. Mieti, mistä johtuu?
Voi koostaa näin itsellesi perustiedot itsekin.- Vaihtuuväki
Niiin mitään suurta määrää ei Tampereen naapuri kunnissa vielä ollut 70-80-luvulla puhuttiin n15 000 hengen kunnista, ja samaan aikaan savolaisilla keskikokoisille kaupungeilla oli kymmenien tuhansien väkilukua, nyt ne on mennyt päälaelleen esim. Nokian kaupunki on noin 34 000 asukkaan kunta, eikä tähän ole tullut mitään merkittävää kuntaliitosta. Toki on muuallakin kuin Savo-Itä-Suomi ongelmaa esim. Kemi, Kajaani, Kouvola yms
- Katellaan
Olisiko Etele-Savo tälläistä aluetta mikä häviää asukkaitaan PK-Seudulle ja Pirkanmaalle?
- googlaamalla
Aloittajan kyselemää näkemystä ei tarvitse löytyä vaan asiasta löytyy ihan oikeaa tietoakin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845297Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.303526Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402874Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin272094Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.591851Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861646- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71175