Minä menen töihin lakosta huolimatta

Minä menen maanantaina töihin lakosta huolimatta ja olen todella ylpeä itsestäni. Ymmärrän lakkolaisia mutta miksi heidän pitää lakosta kärsiä jotka ovat syyttömiä. Jättäkää koululaiset ja päiväkotilapset lakon ulkopuolelle.

Olisitte voineet edes hyvissä ajoin ilmoittaa jotta koululaisten ja päiväkoti lasten vanhemmat olisivat ehtineet paremmin ennakoida.

Minua ärsyttää teidän lakko todella paljon koska se sotkee niiten vanhempien elämää jotka eivät kuulu liittoon juuri tällä hetkellä tai ovat jonkin asian takia kotona ja lapsi käy vain osa viikossa päiväkodissa. Ärsyttää todella paljon.

Jos haluatte protestoida että ihmiset teitä kannustaa ni protesti niille jotka ovat syyllisiä ja miks osa lakkolaisista ei mene eduskunnan eteen protestoimaan ja osa olisi töissä jolloin näkisi että te välitätte koululaisten ja päiväkoti lapsista.

Miksi aina lapset ja nuoret kärsivät eniten?

Eikä kokkolan kaupunki ole syyllinen siihen mitä hallitus päättää ja muutenki kokkolan kaupungin talous on kuralla.

Mihin jäi työrauha?
541412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Hyvä niin, toivottavasti löytyy suuri joukko muitakin töihin menijöitä! Pisteet saa nyt töihin menijät eikä lakkoilijat joutavaa joutavasta lakkoilla, järki käteen. Ja mediaan tietoa jos töissä olijat joutuu lakossa olevien irvailujen kohteeksi.

Äänestä

erotkaa liitosta ennnenkuin teidät erotetaan, ne lakot ja mielenilmaisut ovat teitä varten.

1Äänestä
  • Eikös ne edut ole samat vaikka ei liitossa ole? Työnantajat tykkää kun on vastuullinen ei siinä muuta tarvita.

    Äänestä

  • Meillä ei oo oikeutta olla pois töistä. Emme halua saada potkuja siks että rikomme sopimusta ja olemme pois töistä. Rikkuri emme ole koska meitä ei sido teidän työsopimukset. Kerranki on hyötyä ja etu olla ei työmarkkinoiden työsopimuksella.

    Meitä sitoo muut sopimukset ja teidän lakkoon osallistuminen aiheuttaa meille vain ongelmia.

    Me saamme terapiatyö ja kela rankaisee jos saamme potkut ja menetämme Tukiamme.

    Äänestä

  • idiootti kirjoitti:

    Eikös ne edut ole samat vaikka ei liitossa ole? Työnantajat tykkää kun on vastuullinen ei siinä muuta tarvita.

    Niin lakkoon menisin jos jonakin päivänä pääsisin oikeisiin töihin. Jos jonakin päivänä myös liitot painostaisi että meillekin annetaan mahdollisuus testata työtä.

    Meille ei kuulu edes loma korvaus eikä mitään etuja.

    Me teemme orja palkalla työtä koska haluamme saada oikea työpaikan.

    Äänestä

Nautitte kuitenkin niistä eduista ja palkoista joita liittoon kuuluvat ovat saaneet aikaiseksi.

Miksi liittoon kuuluvien pitäisi kärsiä sellaisista asioista joita hallitus /"työantajaliitto" haluaa heikentää.

Rikkurit joutuvat aina huonoon valoon, toivottavasti sopivat itse seuraavat työehtosopimukset eivätkä tule valmiseen pöytään syömään toisten saavutuksia.

1Äänestä
  • Ei koske edut meitä. Tekisitkö itse 1.5 eurolla per tunti yhtään työtä? Tekisitkö työtä ilman lomakorvauksia? Ilman työvaate etuja? Ilman mitään etuja? Me teemme koska haluamme päästä oikeisiin töihin.

    Meille ei kuulu edes sama irtisanomissuoja kuin teillä. Meillä on huonompi.

    Kuka teistä työntekijöistä suostuisi oikeasti tekemään tällä palkalla työtä.

    Haluan käydä töissä.

    Äänestä

Aloitus on herrojen juoksupoikien typeryyttä, itsenäistykää ja vaatikaa kaikkile samat lait.

1Äänestä

Aika typerää on mennä töihin jos on lakossa, eikö silloin kun on lakossa pidä olla lakossa.

1Äänestä
  • Siis miten niin typerää mennä töihin.... mutta kun ei ole lakossa vaan menee töihin. Se suotakoon, työ ensin, olen vapaalla vaikka lakossa.

    Äänestä

  • Joo väärinhä se on, että syyttömät joutuu kärsiin. Lomarahoja leikattu, että päiväkotilapset ja koululaiset ovat saanneet ruokaa tähän asti kaupungeissa ja kunnissa. Pienipalkkaisilta ihmisiltä viety, kiristetty. Jotkut eivät vain ymmärrä näitä asioita nokkaansa pitemmälle. Ja nyt vielä tämä hallituksen kiristys. Minä olen joutunut maksaan lomarahoja teidän lapsien kouluruokiin vai onko ne muualle syötetty. Vielä vuosi sitä kesäpaskaa, kun ei voi missään käydä ja pitää laskea mitä voi ostaa.

    Äänestä

Loimaan kassalaiset ei lakkoile. Sata euroa vuosi eli alle kymmenen euroa kuussa ja samat edut kuin liitosta. Viisautta ja emme elätä lihavia ammattiliitto johtajia älyttömine palkkoineen.

Äänestä
  • Just hienoa sinne vaan, moni muukin rohkaiskoon ja liittyköön. Minua ainakin tökkii ja pahasti tuo Rinne ja SDP ovat siis yhtä kuin ammattiliitto. Ei, ei, ei!

    Äänestä

  • Olet pelkän työttömyyskassan jösen eli ei lähellekkään kaikki samat edut. Perehdy asiaan ennenkuin paljastat tyhmyytesi

    Äänestä

  • Emme kuulu edes Loimaan. Ei vammaiset kelpaa

    Äänestä

  • Sulta pitäis ottaa palkankorotukset pois ja saisit olla työmaalla 7 päivää viikossa vaikka esim 10h ja ei lomia, 5e tuntipalkka. Ytk:kin tykkäisi kun ei tarvii paljoa maksaa ansiosidonnaista, kun niin pieni palkka, jos työttömäksi joudut.

    Äänestä

  • hjghsthshhhgf kirjoitti:

    Sulta pitäis ottaa palkankorotukset pois ja saisit olla työmaalla 7 päivää viikossa vaikka esim 10h ja ei lomia, 5e tuntipalkka. Ytk:kin tykkäisi kun ei tarvii paljoa maksaa ansiosidonnaista, kun niin pieni palkka, jos työttömäksi joudut.

    Saan tunti 1.5

    Vau olisin onnellinen jos saisin 5 euroa tunnilta.

    Saan vain 1.5euroa tunnilta.

    Äänestä

  • hjghsthshhhgf kirjoitti:

    Sulta pitäis ottaa palkankorotukset pois ja saisit olla työmaalla 7 päivää viikossa vaikka esim 10h ja ei lomia, 5e tuntipalkka. Ytk:kin tykkäisi kun ei tarvii paljoa maksaa ansiosidonnaista, kun niin pieni palkka, jos työttömäksi joudut.

    Voin tulla sulle töihin sillä toi on mahtava palkan korotus.

    Olisin onnellinen jos saisin noin paljon tunnilta.

    Toi 5 euroa on lähes mun päivä palkka. Saan päivässä vaan 6 euroa kun olen töissä.

    Äänestä

  • hjghsthshhhgf kirjoitti:

    Sulta pitäis ottaa palkankorotukset pois ja saisit olla työmaalla 7 päivää viikossa vaikka esim 10h ja ei lomia, 5e tuntipalkka. Ytk:kin tykkäisi kun ei tarvii paljoa maksaa ansiosidonnaista, kun niin pieni palkka, jos työttömäksi joudut.

    Mun lomat ovat palkatonta. En saa mitään rahaa kun en ole töissä

    Äänestä

Melkosta propagandaa.. ensin ollaan huolissaan lapsista/vanhemmista ja loppuun kommentti "minne jäi työrauha". Haiskahtaa läpi ja pahasti..

Äänestä

Teen verolakon....en maksa enään!

Äänestä

Herätkää jo kun töissä käy ihmisiä jotka ovat terapia työssä. Niin jos menee lakkoon niin kela ei makaa eläkettä.

Ja toimeentulo tukea ei sitten saa ku on jättänyt kuntoutuksen kesken

Äänestä

Mene itse kelan asiakkaaksi ja sano sitten että kela hyväksyy että jätät kuntouttava työn kesken.

Äänestä

Menkää itse tekemään kuntouttavaa työtä ja kertokaa miten kela joka maksaa työkyvytön eläkettä suhtautuu siihen että lopetat kuntouttava työtoiminta kesken joka sattuu kuulumaan lakon piiriin.

Sosku ei auta.

Me jotka olemme terapiatyössä emme saa oikeaa palkkaa vaan meille on myönnetty terapia työtä jotta elämälaatumme parantuisi.

Sanonko mä Kelalla etten voi mennä terapia töihin?

Ja sitten joudun hakemaan toimeentulo tukea koska mun eläke lähtee jos lopetan kuntouttava työtoiminta.

Ei Suomessa elä ilman rahaa.

Äänestä

Mulla on hyvä palkka ja vapaat työajat, kiitos liittojen...

Äänestä

Halusin herättää keskustelua kuntouttava työtoiminnasta ja siitä että oikeasti Kokkolassa on ihmisiä jotka ei saa mennä lakkoon.

Me emme kuulu työsopimuksen piiriin.

Me jos mennään lakkoon niin uusi otetaan heti tilalle ja ei silloin ketään kiinnosta millä me elämme.

Äänestä

Metalliliiton lihava johtaja Turja Lehtonen on oiva esimerkki siitä millaisia elättejä ay-johtajisto on. Pääseekö tuo tuolista ylös omin avuin tai saati kävelemään.

Äänestä
  • Suurin osa niistä on ylipainoisia, kuin syöttöporsaat.
    Ovat olleet ruokapöydän ääressä ruokaa ahmimassa työnsä puolesta.

    Äänestä

Terve työläinen on lakossa kun ollaan lakossa ja juo vaikka Kossua tai kaljaa.

1Äänestä

Loimaan kassan päättäjät.
Tuomas Helle
Artti Aurasmaa
Sirkku Linna
Saara Malila
Ilmari Mäkinen
Auli Hänninen
Kuka heistä edustaa työntekijöitä?

Äänestä

jatkoa:
Loimaalainen entinen tekstiili- ja nahka-alan yrittäjä Juho Paloheimo, toimi YTK:n johtajana perustamisesta vuoteen 2005 asti. Nykyisin mm. Kokoomuksen puoluevaltuuston varavaltuutettuna toimiva Paloheimo perusteli kassan perustamista ammattiyhdistysliikkeen vastaisena toimena: Länsimaisen demokratian parhaiden perinteiden mukaan palkansaajalla tulee olla valinnanvapaus myös työttömyysturvansa järjestämisessä. Emme halunneet, että meidän puolisomme tai lapsemme olisivat tukemassa tällaista ”vastapuolen” järjestelmää.

YTK-kassan jäsenmaksu on useimmissa tapauksissa ollut edullisempi kuin ammattiliittojen jäsenmaksut. YTK ei kuitenkaan tarjoa jäsenilleen edunvalvonta- tai oikeusapupalveluita eikä neuvottele työehtosopimuksista tai vaikuta lainsäädäntöön.

Kyllä jokaisen duunarin ihan oikeasti tulisi miettiä sitä miksi kuulua omaan ammattiliittoonsa. Vain korkea järjestäytymisaste takaa tasa-arvoisen neuvotteluaseman työehtosopimus neuvotteluissa.

1Äänestä

Edelliset kirjoitukset on tarkoitettu juuri niille, jotka eivät kuulu ammattiliittoihin, mutta marisevat huonoista palkoista ja työskentely olosuhteista yms. Vain ammattiliittoon kuulumalla voit vaikuttaa myös omiin asioihin ja kehittää niitä.

Ps. Ei junissa tai metrossakaan suvaita vapaamatkustajia.

Kirjoitukset ovat vanhaa juttua, mutta kuitenkin tätä päivää.

1Äänestä

Menkää töihin, nyt teollisuusliitto irtisanoi kikyn 2020, te innokkaat voitte jatkaa kikyä, ilmaistöitä 3päivää jne.
Itkekää pipilälle ja linströmille, nehän tämän aiheuttivat.

Äänestä

Liikemiesten perustama ns.”loimaankassa” on heidän bisnes, työttömyyskassan nimellä, mitä se pelkästään on, ei mitään muita etuja. Oikeat Ay-liikkeet toimivat palkansaajien edunvalvojina, palkankorotusneuvottelut, työehtosopimukset, selvittää työnantajan kanssa tulleet riita-asiat
jne. Loimaan kassan jäsenet ovat siinä näiden liittojen maksavien jäsenten ”siivellä” nauttimassa toisten ajamista eduista. Paljon on heidän joukossa ”sivareita”, jo ovat aloittaneet ”luusereina”jo ennen asevelvollisuutta,valitettavasti näitä alkaa olla työpaikoilla jo useita. Enimmäkseen huonolla ammattitaidolla jotka pelkäävät lopputiliä.

1Äänestä

YTK:n taustat ovat vahvasti yrittäjävetoiset: ei palkansaajan asialla

YTK:n, eli Yleisen työttömyyskassan taustat ja tarkoitukset on jätetty hämärän hyssyyn, vaikka YTK:n kytköstä työnantajapiireihin ei voi kiistää. Sen johdossa toimi useita yrittäjäjärjestöjen merkkihenkilöitä. Ilmeinen on myös yhteys kokoomukseen. Kassan ensimmäinen puheenjohtaja oli kokoomuslainen, samoin kolme sen hallituksen jäsentä.

Työttömyyskassan läheisestä suhteesta yrittäjäjärjestöihin kertoi myös se, että kassan asioimistot sijaitsivat yrittäjäjärjestöjen toimipisteiden yhteydessä. Kassalla oli palvelupisteet Turun, Salon ja Laitilan Yrittäjien toimipisteissä, Turussa Yrittäjäkeskuksessa.

Viikkoa ennen YTK:n sääntöjen vahvistamista kokoomusministeri Iiro Viinanen oli 1991 Lahdessa Yrittäjäpäivillä pitämässään puheessaan todennut, että työnantajat voisivat huomauttaa työntekijöille, että ay-liikkeeseen kuuluminen ei ole välttämätöntä ja että työttömyyskassaan voi kuulua ilman jäsenyyttä ay-liikkeessä paljon halvemmalla.

1Äänestä

YTK jäsenet ovat niitä työläisiä jotka myöskin äänestävät muita puolueita kuin työväenpuolueita.
Suomalaiset ovat perinteisiä työntekijöitä äänestämällä itseään vastaan oikeistoa on melkein hävitetty hyvinvointiyhteiskunta.

Hiljaa vanhana eläkeläisenä toivon, että hyvinvointi menisi niin alas, että se kolahtaa työväestön päänuppiin, ehkä silloin tapahtuu herääminen, että miten tässä näin kävikään.
Suunta on kuitenkin jatkunut jo pitkän aikaa tuloerot ovat kasvaneet, rikkaat rikastuneet ja köyhät köytyneet.

Tämä on nykypäivää työväestöä pyritään hajottamaan myös sisältä päin, se on aika helppoa oikeistovoimat suoltavat muokattua tietoa kaikista sen omaistamista medioista ja se taas luo kateutta työläisten keskuuteen vaikka kateuden kohteena pitäisi olla ahneus joka vie valtion ja kuntien ottamat lainarahat omiin säkkeihinsä.

1Äänestä

Parikymmentä vuotta YTK:n jäsenenä ja olen säästänyt lliiton maksuissa yli 15 000 euroa. Samat palkankorotukset ja edut kuin SEL:n jäsenillä poislukien pikkujoulu sekä kesäpäivä juopottelut, mihin en olisi osallistuisi edes pakosta. Vielä vajaa kymmenen vuotta ja eläkkeelle jolloin teen säästämilläni "liiton rahoilla" mailmanympärysmatkan enkä lihota ay-pomoja.

Äänestä
  • Joo vapaamatkustajana olet saanut palkaa jota muuten et olisi saanut, onhan se hienoa elää toisten siivellä vaikka sitä ei olekaan ansainnut.
    Suurinosa suomen eliitistä elää saman kaavan mukaan.

    Toivotan onnea onnettomalle perslävelle.

    1Äänestä

Mene vaan töihin...itse makoilen täällä chilessä ja käkätän kun sinä onneton raadat kuplasuomessa kasaan jotain velkakämppää....

Äänestä

Tosiasia on, että ammattitaidon ensimmäinen tunnusmerkki on se, että uskaltaa arvostaa omaa ammattitaitoaan niin paljon, että kuuluu alansa ammattiliittoon. Tyhjänaikaiset arat ja tyhmät pellet ovat niin itsetunnottomia matoja, että matelevat työnantajan edessä.
"Työmies on palkkansa ansainnut" ja työnainen myös!

1Äänestä

Jo vaan jos nuo YTK rintakarkurit olisivat työläisten riveissä, niin meille ei yritettäisi syöttää niin paljon valeuutisia.
Ammatiittojen johtajien ns suuria palkoja ei voi edes verrata työantajen johtajiston palkkoihin, vaikka työmäärät ovat paljon suuremmat ja kun vielä laittaa totuuden esiin, niin työnantajien johtajiston tehtävinä on alentaa työläisten palkkoja ja etuja ja työläisten ammaliittojen johtajien tehtävä on päinvastainen, eli työläiset ovat palkanssa ansaineet.

1Äänestä
  • Naurettavaa tuoda tuo Turja Lehtonen kameroiden eteen. Tuossa menee uskottavuus ammattiliittoihin. Mies ei pääse edes tuolista ylös ja syö liitonrahoilla. Tuon kuntoisille maksetaan kymppitonnin kuukausipalkkaa.

    Äänestä

Kyllä kuule Soini saa helpommin yhteiskunnalta rahaa ja uskominenkin perustuu paavin sanaan.

1Äänestä

Loimaan kassan jäsenille kuuluu myös oikeusturva, toki lakko avustuksia ne ei maksa mutta harvemmin loimaan liittolaiset lakkoilee. Eli samat edut kuuluu kuin muiden liittojen jäsenille jos kenkää tulee. Esim. Teollisuusliittoon maksat 1,5 pinnaa per tili ja se on melkeen yhtä paljon kun kun loimaan kassan jäsenmaksu/vuosi. Toki riippuu paljoko tienaa mutta se hämää siellä kuitenkin kun se on prosenttuaalinen eikä kukaan jaksa laskea sitä joka tilistä.

Äänestä
  • Harvemminhan työnantajien kätyrit lakkoilevat, toiset joutuvat lakoilemaan heidänkin edestä.

    Laske nyt nekin pinnat joita olet saanut kun toisten sopimuksilla on rahaa kilahtanut tilipusssin.
    Töihin mennessä sinulle on maksettu sopimuspalkkaa näinhän siivellä elävät yleensä ansaitesevat.

    Sanoisin että olet aivopesty idiootti joka ei arvosta työntekijä-yhteisöjä.

    Toivottavasti se toinen liitto eli avioliitto sujuu yhteisymmäryksessä ilman rikkurityövoimaa.

    1Äänestä

  • ole-hyvä kirjoitti:

    Harvemminhan työnantajien kätyrit lakkoilevat, toiset joutuvat lakoilemaan heidänkin edestä.

    Vau joku on minun palkalle 1.5 euroa per tuntii. Tuosta pitäisi sinun mielestäsi vielä leikata.?

    Äänestä

  • ole-hyvä kirjoitti:

    Harvemminhan työnantajien kätyrit lakkoilevat, toiset joutuvat lakoilemaan heidänkin edestä.

    Laske nyt nekin pinnat joita olet saanut kun toisten sopimuksilla on rahaa kilahtanut tilipusssin.
    Töihin mennessä sinulle on maksettu sopimuspalkkaa näinhän siivellä elävät yleensä ansaitesevat.

    Sanoisin että olet aivopesty idiootti joka ei arvosta työntekijä-yhteisöjä.

    Toivottavasti se toinen liitto eli avioliitto sujuu yhteisymmäryksessä ilman rikkurityövoimaa.

    Turha täällä on liitonmiesten röyhennellä rintakarvoja ja väittää että JOUDUTTE lakkoilemaan muitten puolesta , idiootteja koko sakki jos luulee että tässä jollain lailla on uhrauduttu muitten puolesta. Se on jokaisen henkilökohtainen asia lakkoileeko vai ei, eikä siihen ole muilla sanomista. Nää keskustelupalstat antaa semmosen kuvan että joka toinen olisi istunut pöydässä ja taistellu kaikki etuudet muille vaikka ei tajua liiton asiosta muuta kun sen että sieltä saa rahaa jos ovi käy. Itse en kuulu mihinkään liittoon enään lainkaan koska kokouspalkkiot ja kk palkat ampuu täysin yli siihen nähden mitä siellä tehdään asiota. Tämän hetkiset lakkotoimet ei ole vaikuttaneet mihinkään muuhun kun työntekijöiden tilipussiin kun ei osata lyödä oikeita laitoksia kiinni jotta saataisiin irtisanomissuoja aloite pois pöydältä.

    Äänestä

  • Liitoton kirjoitti:

    Hallituksen suur-raha-ruhtinaat näyttävät kelpaavan vaikka he yrittävät kailta osin heikentää työläisten ansiotasoja.

    En kannata lainkaan hallituksen/herraseliitejä koska kokouspalkkiot ja kk palkat ampuu täysin yli siihen nähden mitä siellä tehdään asioita.
    Kaikilla eliitiväestöillä on suuremmat taksilaskut veromaksajien piikkiin, kuin pienimmillä palkansaajilla ansiot.

    Et tajua liiton asiosta muuta kun sen että sieltä saa rahaa jos ovi käy, mene ovesta sisään, niin saat sitä mitä "tilaat".

    Henkilökohtaiset- ja yhteisetasiat ?
    Yhteisetasiat sisältyvät työyhteisöön ja henkilökohtaiset kotioloihin.

    Sanoisin vielä, että vedä se karvalakki syvemälle päähän ettei idiotismi tartu muihin.

    1Äänestä

Ei vammaiset kelpaa liitolle. Vau joku on katellinen minun palkalle 1.5 euroa per tunti. Ei liitot halua vammaisia oikeisiin töihin.

Äänestä
  • Vammaisilla on omat palveluverkostot käytä niitä siellä osataan.

    Äänestä

Ei ole pilkku virhe kun saan tunnissa vain 1,5 euroa eli vähemmän kuin kahvipaketti maksaa kaupassa. Bensakin maksaa joskus litralta enemmän kuin minun tunti palkka.

Minun tunti palkalla ei saa esimerkiksi kahvikuppia ABC huoltamolta.

Ja silti joku haluaa leikata minun palkkaa.

Äänestä
  • Älä levitä vääriä tietoja 1,5 euroa lisää taitaa tulla siitä että sinut on hyväksytty johonkin tekemään jotakin.
    Et kuule ajelisi autolla etkä joisi kahvia ABC asemalla jos sinulla ei olisi niitä muita vammaisille tarkoitettuja tuloja.

    Äänestä

  • En jaksa enää. Luovutan. Työllä haluaisin elää enkä kerjätä jotain tukia. Tiedätkö miten nöyryttävää on saada tukia?

    Palkalla haluan elää. Ilman kerjäämistä kelalta asumistukia.

    En aja autolla. En käy kahvilassa. Eu ruoka pusseja joudun hakemaan ja se on nöyryttävää

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Töihin_meen kirjoitti:

Minä menen maanantaina töihin lakosta huolimatta ja olen todella ylpeä itsestäni. Ymmärrän lakkolaisia mutta miksi heidän pitää lakosta kärsiä jotka ovat syyttömiä. Jättäkää koululaiset ja päiväkotilapset lakon ulkopuolelle.

Olisitte voineet edes hyvissä ajoin ilmoittaa jotta koululaisten ja päiväkoti lasten vanhemmat olisivat ehtineet paremmin ennakoida.

Minua ärsyttää teidän lakko todella paljon koska se sotkee niiten vanhempien elämää jotka eivät kuulu liittoon juuri tällä hetkellä tai ovat jonkin asian takia kotona ja lapsi käy vain osa viikossa päiväkodissa. Ärsyttää todella paljon.

Jos haluatte protestoida että ihmiset teitä kannustaa ni protesti niille jotka ovat syyllisiä ja miks osa lakkolaisista ei mene eduskunnan eteen protestoimaan ja osa olisi töissä jolloin näkisi että te välitätte koululaisten ja päiväkoti lapsista.

Miksi aina lapset ja nuoret kärsivät eniten?

Eikä kokkolan kaupunki ole syyllinen siihen mitä hallitus päättää ja muutenki kokkolan kaupungin talous on kuralla.

Mihin jäi työrauha?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu