Miesten kanssa mökillä

Mimosa94

Olen 20v nuori nainen. Juuri eronnut 3 vuoden suhteesta. Kyseinen suhde oli ensimmäinen, missä seksiä harrastettiin, ja olin päättänyt että nyt alkaa mun oma villi nuoruus! Baareissa biletettyäni aloin turhautua, sillä en halunnutkaan viedä baareista kotiin oman ikäisiä humalaisia miehiä. Eksyin seksichattiin, jossa ajauduin keskusteluun mielenkiintoisen miehen kanssa. Hän tarjosi mökkireissua, jossa voisi tutustua seksiin paremmin. Hän tulisi hakemaan minut paikkakunnaltani. Selvä. Se olisi sitten siinä. Askel uusiin kokemuksiin.

Laittauduin huolellisesti sinä päivänä. Karvat pois, ihanaa hajuvettä, hiukset kiharalle. Meikit naamaan, vielä huulten punaus ja timanttikorvakorut korviin. Puen päälleni punaiset stringit, niihin sopivat rintaliivit. Musta napatoppi, ja siihen sopiva korkeavyötäröinen lyhyt hame. Stay-upit ja mustat korkokengät. Olen valmis.

Puhelin piippaa. Auto odottaa alhaalla. Katson vielä kerran ihanaa kroppaani peilistä ja menen itsevarmana autoa kohti. Yhden miehen sijaan kyydissä on kolme miestä. Istun takapenkille ja kättelen miehiä. Miehet esittäytyvät Eeroksi, Raimoksi ja Lasseksi. Kaikki yli 40 ikävuoden, jopa ehkä 50v. Ristin jalkani ja otan vastaan siiderin. Mökille on matkaa 100 kilometriä. Miehet kyselevät minulta kaikkea; mitä opiskelen, jännittääkö, olenko aiemmin mökkeillyt. Toki olen mökkeillyt, mutta harvemmin kolmen vanhemman miehen kanssa yksistään. Lasse hivelee reittäni ja tunnen kuinka siideri alkaa vaikuttaa päässäni. Rentoudun ja avaan jalkani. "Taidat olla setien kullia vailla". Hymyilen punastuneena. "Älä vielä korkkaa, ollaan ihan just perillä" Eero huikkaa.

Saavumme kapealle mökkitielle, jota ajamme ainakin 5 kilometriä. Perillä odottaa iso mökki terasseineen ja paljuineen. Huokaisen ihastuksesta. Miehet kantavat tavarani sisälle ja esittelevät paikkoja. Puran kauppakassin ja kurkin huoneista sisään. "Tämähän on huvila eikä mökki" ihastelen. Käyn siistiytymässä vessassa.

Miehet istuvat olohuoneessa. Sauna on saatu lämpeämään ja bisset on korkattu. Myös minulle odottaa siideri olohuoneen pöydällä - miesten välissä. Istuudun miesten väliin, mutta Raimo siirtyy nopeasti niin, että istahdankin hänen syliinsä. "Noooin tyttönen", L ja R nauraa. Tunnen Raimon housujen läpi pullotuksen ja nojaan peppuani sitä vasten. Otan sipaisun siideristä. Raimon kädet eksyvät rinnoilleni ja puristelee niitä kovakouraisesti. Toppi lentää lattialle. Raimo kääntää mut mahalleen syliinsä ja nostaa hametta ylöspäin. "Ahh kunnon stringipeppu" huokaisee ja läpsäisee kämmenellään molemmille pakaroille. Lasse laskee housuja pääni vieressä, joista pompahtaa esille puolikova kulli. Samalla kun Raimo hieroo pakaroitani ja rintojani, Lasse ottaa mua hiuksista kiinni. "Noniin, näytäs tyttö mitä sä osaat". Leikin kielellä ensin terskan päällä. Vedän kieltä kullin varta pitkin alas palleihin saakka. Imasen hellästi toisen pallin suuhun ja katson Lassea silmiin. Vien kieltä takaisin ylös, leikittelen terskan reunalla ja otan kullin kokonaan suuhun. Alan imeä ensin hellästi ja sitten vaihdellen vauhtia. Raimo kiihottuu katsellessaan Lassen ja mun touhuja, ja siirtää mun stringejä sivuun. "Tää pikkulutkahan on jo ihan märkä" Raimo huudahtaa ja hieroo mun posliinipillua kädellään. R laittaa etusormen sisään. Puristelen sitä pillulihaksillani.

Eero tulee olohuoneeseen. "Mitä helvettiä? Ettekai te korkkaa ilman mua!". E tulee nojan takaa silittelemään mun hiuksia ja puristelemaan peppua. Samalla kun Raimo sormettaa mua jo kahdella sormellaan ja Lasse syöttää mulle kulliaan. E riisuu housunsa ja ottaa mun rintaliivit pois. Hän ottaa mun tissit käsiinsä ja puristelee. Seuraavaks nännit joutuu nipistelyn kohteeks. Lopetan imemisen ja rimpuilen pois nipistelystä. Nousen sohvalta ylös miesten eteen vain stringit, stayupit ja korkkarit jalassa. Otan viimeisen kulauksen siideristä ja kävelen keittiöön viemään tölkin pois. Kiusottelen matkalla miehiä keinuttaen peppua. Eero kävelee perässä ja ottaa takaapäin isoon halaukseen. Hän painaa selkäni keittiön tasoa vasten ja laskee stringit alas. E nostaa jalkani kylkiään vasten ja kokeilee sormella mun kosteaa pimpsaa. E asettelee isoterskaisen kullinsa mun pillun huulille, upottaa terskaa pari senttiä ja vetää pois. Tekee tätä useamman kerran. Turhaudun, ja painan itseäni kullia vasten . E työntää tällä kertaa kullinsa täysillä pohjaan, ja huudan nautinnosta ja kivusta yhtä aikaa. L ja R tulee viereen koskettelemaan mua selästä, tisseistä. R laittaa sormensa mun suuhun samalla kun runkkaa itseään. L hieroo peppureikää. "Hei, se on neitsyt, siihen et koske" huudahdan sormi suussa. E alkaa huohottamaan rajummin ja samalla tunnen kuinka pilluni täyttyy lämpimällä spermalla. "Hei, mitä sä teet?! Mehän sovittiin että ei tulla sisään?" huudan. "Hehe, en mä pystynyt lopettaan."

Nousen ylös vihaisena. Potkin korkkarit pois ja kävelen suihkuun. Miehet riisuvat loput vaatteistaan ja kävelevät saunaoluiden kanssa perässä...

10

6742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mimosa94

      Painelen suoraan suihkun alle pesemään spermat pois. Mietin, saisikohan jälkiehkäisyä mistään lähistöltä. Raskaaksi tuleminen näin nuorena pilaisi kaikki urasuunnitelmani.

      Raimo kävelee alasti minua kohti ja kääntää minut seinääpäin. Hän ottaa minua hiuksista kiinni ja nuolee korvaa. Toinen kätensä vaeltaa kohti spermaista pilluani. "Luuletko sinä, että mitkään säännöt pätevät täällä? Lähimpään naapuriin on 20km ja et taida osata tuolla autollakaan ajaa. Sinä oot täällä ainoastaan meidän mieliksi, eikö vaan?". Jäädyn Raimon alla, enkä uskalla sanoa mitään. Raimo suihkuttaa vettä pääni päälle, vartalolleni ja lopuksi täydellä paineella arkaan pilluuni. L ja E käyvät vuorotellen toisessa suihkussa ja menevät saunaan. Saunassa istun Raimon syliin hänen ohjaamanaan, ja hänen kullinsa hieroo arkaa klitoristani. Painan itseäni kullia vasten, mutta vain niin, että terska uppoa sisälleni. Eero puristelee tissiäni ja tällä kertaa nipistelee kovemmin kuin sohvalla nipisteli. Puren huulta ja Eero nauraa.

      Lähden Raimon kanssa vilvoittelemaan terassille ja samalla hakemaan lisää saunajuomia. Raimo ottaa pirtin penkin mukaan matkalla takaisin suihkuun. Ihmettelen tätä, mutta päätän olla kommentoimatta mitään. Annan saunaan miehille juotavat, kun Raimo pyytää minut takaisin kylpyhuoneeseen. Laitan silmät kiinni käskystä. Säpsähdän, kun kylmää paksua nestettä valuu selälleni. R hieroo jonkinlaista öljyä vartalolleni, ja menen kananlihalle. Hän työntää minut penkille mahalleni, levittää jalkojani ja alkaa hieromaan öljyä nyt pillulleni ja peppureiälleni. Kahdella sormella hän alkaa sormettaa minua, samalla kun toinen käsi puristelee kovakouraisesti pakaraani. "Eikö tunnukin hyvälle? Haluaisitko, että tulisin sisällesi? Sano, haluatko kyrpää?" Tunnen kuinka kiima alkaa jälleen vallata minut. Vastaan vain "pane mua". Hän hieroo kullillaan pillun suuta, klitorista, peppuaukkoa... kunnes työntää kullinsa syvälle lämpimään öljyttyyn pilluun. Raimo aloittaa hitaan naimisen, ja samalla laittaa peukalon peppuuni. Tunnen suureksi yllätykseni mielihyvää tästä, ja suuremmaksi yllätyksekseni orgasmiaalto räjäyttää kroppani. Lasse laukeaa ähkien sisääni kyselemättä. Nousen ylös imemään loput spermat hänen kulliltaan. Raimon kulli maistuu ihan minulta, suolalta ja ananakselta.

      Raimo painuu pesun kautta saunaan. Minä peseydyn ja menen minulle osoitettuun huoneeseen rentoutumaan ja miettimään, mihin olen ryhtynyt. Tämän piti olla minun ja Eeron välinen mökkiviikonloppu aistikkaan seksin merkeissä, ja nyt olen kolmen miehen seksileluna. Puhelinkin jäi autoon, enkä voi millään soittaa taksia tien päähän. Voi ei. Puen valkoisen t-paidan päälleni, sekä uudet stringit. Nukahdan sängylleni....

      • reiät-täyteen-

        Ihan seisottava tarina. Lisääkin saa kirjoittaa, ja eihän tuo voi tuohon loppuakkaan.


    • 288929

      Jatka tarinaa ihmeessä!

    • Kivasti juttu kulkee. Kerro lisää.

    • Mimosa94

      Herään mahallani, jonkun sormet mun pillussa. Lasse kuiskaa "huomenta Ruusunen" ja upottaa kullinsa sisälle. Olen unen tokkurassa ja paksu kulli tuntuu hyvälle. Huokaan syvään ja Lasse alkaa hitaan työntelyn ja pian mun pillu alkaa lotiseen rytmissä. Lassen kädet puristelee tissejä ja tunnen kuinka hänen kullinsa alkaa sykähtelemään mun sisällä. Viime hetkillä L vetää kullinsa pois ja painaa terskan mun pepun suulle. Kuuma sperma valuu pepusta pilluuni ja L nuolee sen pois. "Huomenta" vastaan ja käännän kylkeä.

      Nousen klo 10 ja kävelen suoraan suihkuun. Muistelen unta mielessäni, jossa Lasse rakasteli mua takaapäin. Suihkussa tajuan, ettei se ollutkaan unta. Upotan sormet spermaiseen ja herkkään pilluuni ja tunnen kuinka olen saavuttamassa huipun. Painan suihkun paineen klitalleni ja sähköiskut valtaa mun kropan. Juuri kun olen koukistamassa selkääni ja saavuttamassa huipun, Eero astelee sisään. "Ajattelinkin, että kuulin jotain ihanaa täällä. Sähän oot jo ihan valmis". Eero heittää alushousunsa pois ja on jo kivikovana. Otan hänen kullinsa suuhun kiimaisena ja imen niin kovaa kuin pystyn. Eero kääntää meidät suihkun lattialle 69-asentoon, mut päälle. Hän imee mun herkkää klittaa, mikä saa mut tärisemään. Kieli eksyy mun turvonneeseen valuvaan pilluun, mikä tuntuu tosi hyvälle. E puristelee mun pakaroita ja laittaa peukalon mun peppuaukolle. Tunnen kuinka pitkitetty orgasmi on tulossa, ja laitan oman peukaloni E:n peppuun, samalla kun imen hänen kiimanesteestä kiiltävää kulliaan. E:n kulli alkaa sykkimään, ja me tullaan yhdessä. Imen hänet pisara pisaralta kuivaksi. E nousee istumaan suihkun lattialle ja kääntää mut syliinsä. Hän nuolee mun korvaa, kasvoja, kaulaa, rintoja. Tunnen, että tää päivä on ihan erilainen kuin mitä eilen koin.

      E jää suihkuun, kun minä hippasen pyyhe päällä takaisin huoneeseeni. Laitan uuden mustan trikoomekon päälle ja kuivaan hiukset. Huomaan sängyllä olevan lapun ja laatikon. Lapussa lukee "laita laatikon sisältö sun sisälle. Ei pikkuhousuja. Pikku narttumme." Avaan laatikon, josta löytyy vibra ja anaalipallot. En osaa laittaa sitä päälle, mutta laitan sen sisälleni. En laita kyl palloja peppuun, ajattelen. Mekko alas, ja aamupalalle. Teen aamupalaksi paahtoleipiä ja keitän teetä. Paistan miehille munakasta ja pekonia. Juuri kun olen pilkkomassa kurkkua, vibra menee yhtäkkiä päälle. Nojaan keittiön tasoa vasten, koska en pysty seisomaan enää suorassa. "Hahaha, tuntuuko hyvälle narttu", Raimo kysyy. "Mmmh" ehdin vastata, kun vibra menee jo kiinni. Tajuan olevani pettynyt, vaikka veitsi kädessä tuo olikin todella vaarallista. Tiuskasen Raimolle, että voisi vähän ajatella. Laitan munat ja pekonit lautaselle, ja menen terassille syömään leipäni. Vibra menee taas päälle, ja tällä kertaa otan sen ulos ja viskaan pihalle. Raimo tulee seurakseni ja näkee vibran kenturalla. "Ei tämä näin toimi", hän sanoo ja hakee vibran. "Pyllistä" hän käskee, mutta näytän vain keskisormea ja vien teemukin takaisin keittiöön. Matkalla hän vetää mut hiuksista kiinni itseensä, ja työntää vibran väkisin sisälleni. Teemuki tippuu kädestäni ja särkyy lattialle. Alan siivoamaan jälkiä, kun vibra menee taas päälle. Tällä kertaa suutun tosissani, ja kävelen ulos. Lasse juoksee perään ja kamppaa mut maahan. L istuu mun päälle ja kuiskaa "Kuules rakas pikkunarttu. Susta on otettu aamulla videomatskua, kun tällanen 30v vanhempi setä panee sua. Jos et halua, että sun opiskelukaverit saa tätä matskua sähköpostilistan kautta, ois parempi tulla takas". Järkytyn kuulemastani, mutta kuvittelen miten noloa se vois olla. Kävelen Lassen perässä takaisin yläkertaan, ja menen selälleni sängylle. Miehet laittaa mulle silmälapun. Tunnen kuinka käsiä vaeltaa mun kropalla. Kukaan ei sano tällä kertaa mitään. Joku leikkaa saksilla mun mekon auki ja joku nuolee mun kainaloa, toinen laittaa sormen mun sisälle... Kuulen oudon äänen, ja tajuan että huoneessa on neljäs mies...

    • Tapio94

      Ei kannata ryhtyä mihinkään noin vain ventovieraiden kanssa. Seksichatit kannattaa kiertää kaukaa. Seksin takia ei tarvitse ruveta kenenkään leluksi. Valitettavasti on paljon miehiä, jotka eivät kunnioita naisia ja käyttävät hyväkseen heidän kokemattomuuttaan. Mimosa, kun seuraavan kerran etsit seksiä, tee se jonkun sellaisen kanssa, jonka tunnet ja johon voit luottaa.

      • Mimosa94

        Heippa,

        kiitos huolenpidosta. Tää on vaan täysin mun fantasiaa, joten ei huolta. :)

        Pus,
        Mimosa94


      • joskus-toteutetaan-
        Mimosa94 kirjoitti:

        Heippa,

        kiitos huolenpidosta. Tää on vaan täysin mun fantasiaa, joten ei huolta. :)

        Pus,
        Mimosa94

        Myönnä pois, että fantasiasi toteuttaminen joskus luotettavan porukan kanssa tekisi hyvää. Ei fantasiat ole koskaan niin fantasioita, ettei niistä haaveilisi ihan oikeastikin.


      • Mimosa94 kirjoitti:

        Heippa,

        kiitos huolenpidosta. Tää on vaan täysin mun fantasiaa, joten ei huolta. :)

        Pus,
        Mimosa94

        Nautinnollinen juttu. Hieno keksintö tuo kauko-ohjattava vibra. Toivottavasti kirjoittele ja haaveilet vielä jatkossakin.


    • Eero, Raimo ja Lasse, mutta kuka on neljäs mies. Onhan se mies? Voisiko se olla ex-poikaystäväsi. Se selittäisi miten sinut saatiin houkuteltua mökille. Osasi kertoa mitä kirjoittaa ja mihin vedota. Miten homma jatkuisi? Mitä uutta neljäs tuo? Millaista jatkoa lukijat tahtoisivat?

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe