Metsähän meille suomalaisille, on kuin verenperintö täällä Suomen niemellä.
Merestä yhä nouseva niemimaa, jonka pintaa peittää sekametsä eteläiseltä osaltaan, pienempien järvien täplittäessä maisemaa. On upea näky kotiinpaluussa, rannikon noustessa näkyviin merestä, nähdä sieltä korkealta havumetsää silmän kantamattomiin, tummanvihreänä ja elinvoimaisena.
Ensi kerralla se hämmästytti, meren ohitettua alla näkyi vain metsä metsän jälkeen keskieuroopan aukeiden peltonäkymien sijaan, tuntui,..mikä erikoinen maa!
On täällä tuuhean lempeitä lehtipuita, missä ei teräväreunaiset lehdet niinkään eroitu, tammenlehvää taas voi sormissaan hieroa sen vahvuutta ihan ihmetellen.
Nuo runsaat ja tiheät kuusipuut neulasineen, ei anna juuri lepoa päänalusena, mutta sadesäällä ja lumituiskulla suojaa hyvin oksiensa alla., Ravintoarvoakin c-citamiineineen, on neulasten hennoissa kärkiversoissa keväisin.
Uljaiden, joskus kallioillekin sopeutuneet mäntypuut omaavat sulavammat neulashuiskut, mukautuvatkin paremmin kämmenelle, sitä taas ei sitkeän sinnikäs kataja helposti tee.
Monesti taittaessa sitkeän vastahakoista oksaa, saa aistia puuainesta myöten, katajapensaan iki-ihanan ja hyväilevän tuoksun.
Katajainen kansa,,... on suomalaisista sanottu ..niinpä
Varjele vakainen Luoja
kaitse kaunoinen Jumala!
Ole puolla poikiesi
aina lastesi apuna.
Aina yöllisnä tukena
päivällisnä vartijana.
Säilyköön se kuin siruna kauas tulevaisuuteen !
Merestä yhä nouseva niemimaa, jonka pintaa peittää sekametsä eteläiseltä osaltaan, pienempien järvien täplittäessä maisemaa. On upea näky kotiinpaluussa, rannikon noustessa näkyviin merestä, nähdä sieltä korkealta havumetsää silmän kantamattomiin, tummanvihreänä ja elinvoimaisena.
Ensi kerralla se hämmästytti, meren ohitettua alla näkyi vain metsä metsän jälkeen keskieuroopan aukeiden peltonäkymien sijaan, tuntui,..mikä erikoinen maa!
On täällä tuuhean lempeitä lehtipuita, missä ei teräväreunaiset lehdet niinkään eroitu, tammenlehvää taas voi sormissaan hieroa sen vahvuutta ihan ihmetellen.
Nuo runsaat ja tiheät kuusipuut neulasineen, ei anna juuri lepoa päänalusena, mutta sadesäällä ja lumituiskulla suojaa hyvin oksiensa alla., Ravintoarvoakin c-citamiineineen, on neulasten hennoissa kärkiversoissa keväisin.
Uljaiden, joskus kallioillekin sopeutuneet mäntypuut omaavat sulavammat neulashuiskut, mukautuvatkin paremmin kämmenelle, sitä taas ei sitkeän sinnikäs kataja helposti tee.
Monesti taittaessa sitkeän vastahakoista oksaa, saa aistia puuainesta myöten, katajapensaan iki-ihanan ja hyväilevän tuoksun.
Katajainen kansa,,... on suomalaisista sanottu ..niinpä
Varjele vakainen Luoja
kaitse kaunoinen Jumala!
Ole puolla poikiesi
aina lastesi apuna.
Aina yöllisnä tukena
päivällisnä vartijana.
Säilyköön se kuin siruna kauas tulevaisuuteen !
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jäin vielä katsomaan tuota Kalevalaista runolaulua, jonka sävelkin on pysynyt muistissa kiitos kansakoulun opettaja Maija Väisäsen.
Mutta on nuo sanat upeat ja tärkeätkin,..vakainen Luoja ,...tuntuu turvalliselta, kuin omalla painollaan pysyvältä,
kaunoinen Jumala, ...mykistävää
Metsämenneisyyteni on oikeastaan melkoinen : jo pikkutyttönä isän johdolla opettavaisia metsämarsseja sekä jännittävää laavulla yöpymistä , pienet tienestitkin käpyjen keruulla. Äidin hoivissa marjastusta, aluksi emalimukillinen riitti. Leikkipaikkana etenkin suonreuna oli ehtymätön mielikuvituksen näyttämö, johon Mestaritontun seikkailut antoi kirjallista inspiraatiota. Muistan elävästi hiihtoretkeni noin kymmenvuotiaana, havahtumisen lumisen metsän hiljaisuuteen, jossa kuulin puun puhuvan , kyyneleet silmiin nostattavan kauneuden ja puhtauden, ystävällisyyden.
Metsänistutustalkoot on tuttua, tuhansia kuusen- ja männyntaimia olen saattanut kasvuun, huolella valinnut paikan , ensin kuokalla ja myöhemmin istutusputkella, sitten sadetta hartaasti toivoen. Lehtikuustakin olen ollut mukana istuttamassa melkoiset alat talousmetsään, arboretumin tapaiseen metsään hiukan douglas-kuusta, hemlokkeja ja jättiläistuijaa, metsälehmusta ja tammea. Vaahtera kylvääntyy tehokkaasti itsekin. Olen saanut olla mukana arboretumin hoitamisessa toisena sukupolvena, nyt jo kaksi seuraavaa polvea jatkaa sitä.
Metsäpoluilla saan yhä aistien hemmottelua, mielen virkistystä ja kehon kuntoa, marjastuksen intoa on kyllä vienyt hirvikärpäset ja mukavuudenhalukin. Koirien kanssa vaellettujen metsäpolkukilometrien määrä on mittava, niiden tarkka kuulo ja vainu on pysäyttänyt monen ihmeen äärelle. Kohtaamani metsäneläimet ja niiden jäljet ovat aina kohokohtia, olen etuoikeutettu päästessäni niiden kotiin vierailulle. Välillä laitamme riistakameran tallentamaan. Virroilla on kuviin ilmestynyt hirviä, jäniksiä, kettuja, mäyriä , jopa ilveksiä, karhukaan ei olisi mahdottomuus.
Aloitus oli ylistyslaulu metsälle, taiteilijan silmin ja aistein kuvattuna, kiitos siitä sini-sirkku.
Kunniaa metsälle teki myös Ramoona kuvaamalla omaa osallistumistaan, upeaa aktiivisuutta, olisinpa suonut itsellenikin. Ja kirjoitus on mestarin työtä, kuten Ramoonan tekstit aina ovat. Ne opettavat opettamatta.
Minä taidan kuulua vain metsän kuluttajiin, siis sillä tavoin, että hakeudun metsän harmoniaan, imen itseeni sen hyvää tekevään vaikutusta, annan sen hoitaa itseäni.
Ja tietysti nautin myös metsän antimista, kylläkin kiitollisena, kuin ansaitsemattomana bonuksena siitä, mitä se muuten minulle tarjoaa.
Luonnonperintösäätiölle annoin joskus roponi, jotta meiltä jäisi myös sellaista metsää, johon ihmisellä ei ole asiaa muuten kuin sivullisena, suojelijana. Tosin en ole
käynyt yhdessäkään niistä suojelukohteista, jotka ovat säätiön hallussa, mutta iloitsen siitä, että säätiö on onnistunut tavoitteissaan ja suojelukohteina on yli 300 eri puolilla Suomea.
Ja Ramoona, kyllä Virroilla karhujakin on. Ehkä tulevat vielä teidänkin kulmille..))
Minun marjamaillani on tehty karhuhavaintoja joka vuosi.
Onhan ihana kuulla lapsuuden kokemusista ja tuosta arboretumissa eri puulajien istuttamisesta. Niin nätisti sanoi hellästi istuttaneesi,..sen voi uskoa Sinusta. Mukana olen vain ollut Pieksämäellä miesväen istuttaessa, ja me naisväki huolehdimme saunasta ja muonituksesta.
Jos oikein muista se oli syksyä, karpaloita kun poimimme suoalueilta, ja siellä metsälammen tummuus lähes peloitti.
Onneksi sain Hämeessä kulkeä kesäisin pikkutytöstä lähtien luonnossa minäkin, ja ne tosi laajat ja korkeat metsät on tehneet vaikutuksensa. Ymmärrän hyvin tuon ihastuttavan tunteen kohdatessa metsäneläimiä, ilvekset sudet ja karhut on jääneet minultakin kohtaamatta,..onneksi. Hyvin viehättäväliikkeinen on valkohäntä peurakin, laumojen loikatessaan auton säikyttämänä sulavasti metsään.
Pikkuinen utelias orava muistui nyt mieleeni, suloinen ilme tummine silmineen tuossa kurkkiessaan.
Nyt onkin päiväruuan aika jo joutunut, kiitos ilahduttavasta kuvauksestasi !
Keskisuomalainen sekämetsä kasvaa edelleenkin sielussani jonne se juurtui varhaislapsuudessani. Metsässä vietin koko lapsuuteni, paitsi kun olin sisällä talossa metsän ympäröimänä kuusien huminassa ja koivujen vartioimana. Metsää olen yrittänyt usein harventaa sieluni maisemasta, mutta on helpompi ottaa tyttö pois metsästä kuin metsä tytöstä.
Sekametsä, ei sekä. Tää oli vain alkulause. Palaan asiaan.
Pimpula pampula paimenpoika
heitä jo mättäälle marjas,..
raikui Mustanlahden mäenharjalla, tyttökaartin tullessa juosten alas
Näin lauleltiin me tytöt poikia kiusoitellen ollessamme joskus joukolla marjastamassa,..
no pojat luritteli kaikenlaisia tuhmanhassuja meistä
käpyjäkin satoi joskus niskaan
mulla tarttui korvan juureen letitettyyn tukkaan tarttuen.
Oltiinkohan pihkassa vähän ?
Anterolla oli hyvä ääni, pyhäkoulussa sen kuulimme kaikki, ja joskus koulun kuorossa katsoi hän kerran minuun suoraan kun laulettiin,
Sinun silmät ja
minun silmät
ne aina yhteen palaa, vaikka Marja väitti aina kivenkovaan sen katseen olleen hänelle, mutta tiesin minä
Muistan miltä se tuntui...haaveilin loppukesän niistä silmistä
Iloisin yhteislaulumme oli, no mikäpä muu kuin
Sinisiä punaisia ruusunkukkia
kannan kädessäni, kannan kädessäni :,:
niitä minä annan tämänkylän pojille
hyvästi jättäissäni....hyvästi jättäissäni :,:
Kouluun piti syksyllä palata, vasta viikkojen jälkeen sain kirjeen, mutta sydänsuruja en koskaan tuntenut.
Suomenlinnaan oli seuraavan päivän retki, ja niinpä kirjeineenkin jäi vain varhaisnuoruuden muistoksi tuo ihastumisten alkosoitto.
Hautajaisissa vuosien kuluttua, näin vakavana Anteron pienen poikansa kanssa.
Tuon päivettyneen miehen tervehtiminen, sai hymyä aikaan molemmilla, mutta emme me jutelleet edes myöhemmin viipyessäni paikkakunnalla pari päivää.
Vaherin kylässä, missä Rasilan talo oli metsien ympäröimänä, Päijänne noin 500 m päässä siintävänä. Siellä sotaa paossa koulukas ja paimenessa sain kulkea sukulaistalon karjaa kesällä,..... nyt jo kaukaisia lapsuudenmuistoja, mutta
" Jäi toiset aamulla nukkumaan
kun otin konttini naulaltaan
ja kiiruhdin karjoteille,
karjoteille.
Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa
ne seuras torveni toitantaa
ja metsä soitteli meille,
soitteli meille,...
Nyt metsä kirkkoni olla saa
voin siellä palvella Jumallaa
mun urkuni kauniit soikaa
kauniit soikaa.
Mun kirkkoin katto on korkeella
ja yks on ystävä ainoa
mi kyllä muistavi poikaa
paimenpoikaa.
Pimpula pampula hauskat on sanat,...kaffelle nyt minä lähden, tra la lalla tra la la la lalla lei
kun kaffelle nyt minä lähden!
Tietysti metsä on meille itsestään selvä, täällä järvi-suomessa vesi on olennainen osa, jokupäivä sitten oli komia ruska nyt kun katson ikkunasta ovat puut jotakuin lehdettömiä.
Oi joko lehdet on lenneet tuulten riepoittamina järvi-suomesta?
Voi,.. sehän on täälläkin edessä, joskin joka päivä jo putoilee pihakäytäville keltaisten lehtien ryppäitä, ilman, että maisema silti olis vielä autioitunut.
On se kumma, miten mieli nostaa muistista, paljaista oksistoista tuon sinisen taivaan yhä laajempana näkymänä,..kuin lohtuna. Marraskuun pimeää ei pakoon pääse, kun nyt jo kaipaan kotona valoa !
Keittiössä yritin hömppä totutella vähempään sähkönkäyttöön, nauroinkin hölmöyttäni tytölleni kylässä eilen.
Kas kun en viiteen vuorokauteen käväissyt missään ostopaikoissa säästääkseni luontoa autoilululta. Huonommalla valaistuksella kotona, ostamattomuudella, pakastimen söin tyhjäksi jo pitkin hampain ,... yleensä karsimalla vaikka mitä !
Koin jo lähes ankeutta ilman tavanomaista virikkeistä päivärytmiäni, kunnes tajusin typeryyteni janapsautin hyvät led-valoni keittiönkatoss,...ja hetkessä kirkastui elämä 🔆
Itseni laitoin kuntsikkaan, ja nauroin: jos en lähde ruuan hankintareissuun, tuodaan kauppakassikin autolla sinulle ! Ja ei kun iloisesti liikkeelle ja sassiin!😍
Nyt on taas käytössä tunnelmalliset pöytävalaisimeni, olkkarissakin jo iltapäivällä kun on hämärän hyssyä :D On lämpimän keltainen pitkällä tv tasolla, ja toinen kukkakoristein nojatuolin läheillä.
Työpöydän taittovarsinen ja kirkasvaloinen taipuu just mihin sen kohdistan.
Tämä oli tarpeen valon kaikottua, noina sade ja sumupäivinä, ilmastonmuutosten synkkyyksien keskelläkö vielä itseään pimeällä kiusaamaan höh !..
Niitä pimeitä loskiakin kun on edessä, paras vaan varustautua.
Oravakin kävi kurkkaamassa mites meillä ? ,.....ja varasteli mennessään lampaantaljasta villatupsuja omaan talvipesäänsä 😃
Kyll'vaan luonto eläimineen on viisas !