Spermanluovutus

Art1989

Hei!
Olen persoonaltani spiritualisti ja Isä-Äiti Jumalaan uskova ja yhtä affirmaatiota tehdessäni pienessä transsitilassa sitten sain vahvan visualisaation, että käyn luovuttamassa spermaani. Ajatus oli intuitiivisesti vahva. Olen miettinyt lapsentekoa, mutta minulla ei ole koskaan ollut paineita asian suhteen. Olen ajatellut, että jos on tarkoitettu niin tuon lapsen tähän maailmaan. Yleensä olen ajatellut, että se tapahtuu parisuhteessa, mutta ei tunnu oikeaa kumppania löytyvän, koska koen olevani kovin hengellinen ja tarvitsen omaa aikaa tilaa rukouksille ja itseni kanssa olemiselle ja tuntuu olevan vaikeaa löytyvän ymmärtävää kumppania, joka joko ei pelkäisi/kieltäisi Jumalaa. Puhdistan energiani säännöllisesti ja olen vahva karmaan uskoja. Eli lapsen suhteen ajattelen, että jos kuuluu karmiseen suunnitelmaani, niin tuon lapsen tähän maailmaan. Ajattelen että ihmiset ovat elämänvirtoja ja uskon, että me ollaan enemmän kuin fyysinen minämme ja että kaikki on energiaa joka on yhteydessä Kaikkeuteen. Lapsen tekeminen on minulle vain korkeamman suunnitelman toteuttamista ja en ota itseeni jos en saa omaa lasta parisuhteessa, mutta tämän visuaalisuuden myötä voisin antaa mahdollisuuden. Olen aina ollut terve ja henkisesti tasapainoinen ja voisin olla pappi tässä elämässä kirkossa, mutta olen valinnut mystikon tien. S24 palstaa tutkiessa näköjään voi luovuttaa klinikan kautta tai "muumimuki" menetelmällä. Mietin vielä valintaa, mutta vahvasti klinikan kautta, koska prosessi on tutkittu ja juridisesti tuettu. Lahjoitus kuulostaa tosi mahtavalta mahdollisuudelta ja tykkään ajatuksesta, koska muutenkin harrastan hyväntekeväisyyttä verenluovutuksesta rahalliseen tukemiseen.
Toivottavasti ei kuulostanut joltain käännytyssaarnalta =D
Mietin, että miksi kaikki eivät hae klinikan kautta hedelmöityshoitoa? Onko se liian kallista vai onko sinne niin pitkät jonot? Ja asettaako hedelmöityksen hakijat vaatimuksia luovuttajalle vai luovuttaako klinikka sattumanvaraisesti? Onko millainen valinnanvapaus hakijoilla luovuttajan suhteen?
Herkkä aihe tuntuu olevan joten asiallista keskustelua toivon syntyvän.
Kiitos

4

453

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niih

      Jollei puolisoakaan löydy, niin ehkei sua ole tarkoitettu lisääntymään.

      • Eräs-indikaattori

        Samaa mieltä.


    • Sateenkaar

      Hei!
      Hyvää ja perinpohjaista pohdintaa sulla.
      Klinikka on juridisesti kyllä turvallisin, mutta monille liian kallis vaihtoehto. Klinikan kautta raskaaksi tuleminen vaatii tuhansia euroja rahaa. Minä ja puolisoni olemme naispari, joka haaveilee perheen perustamisesta. Meidänkin kannalta klinikka olisi turvallisin vaihtoehto juridista puolta ajatellen, mutta valitettavasti meidän elämäntilanteessamme liian kallis. Joudumme siis nyt yrittämään löytää luotettava ja turvallinen lahjoittaja muita reittejä ja koettaa onneamme sitä kautta.

    • Mystica

      Hei Art1989!

      Kuulostat fiksulta ihmiseltä. Olen hyvin samankaltainen naispuolinen olento. =) Miltä sinusta kuulostaisi kumppanuusvanhemmuus? Olisitko halukas olemaan lapsesi elämässä mukana, mahdollisesti ilman parisuhteen velvoitteita? Minä kaipaisin kovasti lasta, mutta en välttämättä ainakaan sitä perinteistä parisuhdetta. Olen myös henkinen ihminen, ja on todella vaikeaa löytää samankaltaista kumppania, joka ymmärtäisi asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Olisi mukavaa jutella kanssasi enemmän. =)Jos yhtään kiinnostuit, laita mulle meiliä osoitteeseen: [email protected]

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1023
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      114
      972
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      157
      375
    Aihe