" ILMAIJAKELULEHTIÄ" MAA KELTAISENA.

Ei Metroja, vaan puista varisevia. Ratikat liukastelevat ja me ok. talolliset haravoimme. Sade yrittää hakata lehdet nurmeen kiinni. Taloyhtiöissä talkoita ?
10222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kävelin viime perjantaina messukeskuksesta Pasilasta Aleksis Kiven kadun kautta Sörnäisten metroasemalle, kaunista oli Helsingissä aurinkoisena päivänä.
Kotipihassa riittää haravoitavaa, vaahteran ja omenapuiden lehdet ovat varisseet maahan.

1Äänestä

Liukasta

Tsadissa vaahteroita, niistä älyttömästi lehtiä kaduille ja parkkipaikoille. Parkkipaikat hoitaa huoltoyhtiö ok, kaupunki kadut ja jalkakäytävät, kun kerkee. Lehtiä paksu kerros ja se on liukas. Taloyhtiössä maltillisempaa ja huoltoyhtiö siellä puhaltelee lehtiä paikasta toiseen. Mulle vähän mysteeri toi lehdenpuhallin. Kun kaupungissa ei ole paikkaa minne puhallella, aina ne on haittona ja aina ne leviävät uudelleen. Noh, talkoot kai on, silloin niitä roudaillaan lavalle, jos väkeä innostaa, yleensä ei erityisemmin. Pensasaitojen leikkaus välttämättömyys, muuten ei mahdu kulkemaan.

Vaan, nyt oli pöndellä tosi paljon lehtiä. Mulla silta, joka liukas muutenkin, se oli täysin keltainen ja hiton liukas. Kesärenkaat... Eka kerta eläissäni, kun kävin sen harjailemassa. Yleensä tuuli putsannut sen, puut kasvaneet ja lehtiä paksu,märkä matto, ei tuuli märkää kasaa siirrä mihinkään.

Noin muutn tullut tulokseen ei lehdet mitään haittaa talvella, suojaa nurtsia, kerkee haravoida keväällä. Siis jos viitsii, vuosikausiin en ole viitsinyt, turhaa työtä.

=DW=

Äänestä
  • Aloittaja

    ROTAT TYKKÄÄVÄT tulla ostareiden ravintoloiden takapihoilta lehtiin verhoutuneeseen nurmeen. Siistimmältä näyttää, jos edes nurmen leikkurilla ajaa lehtikasat alas.

    Äänestä

  • arvo.e kirjoitti:

    ROTAT TYKKÄÄVÄT tulla ostareiden ravintoloiden takapihoilta lehtiin verhoutuneeseen nurmeen. Siistimmältä näyttää, jos edes nurmen leikkurilla ajaa lehtikasat alas.

    No sinäpä sen tunnut sitten tietävän.

    =DW=

    Äänestä

Talkoot tulossa. Yhtään lehteä en ole haravoinut ja nyt ne kastuvat ja jätesäkeistä tulee painavia, tosin ne saisi säkkiin helpommin, kun tuuli ei kiusaa.
Viikon mittaan täytyy tehdä pyrähdyksiä. Yleensä meillä on haravoitu valmiiksi ja sitten katkotaan vain puita ja pensaita ja kahvitellaan. Aiemmin oli asukkaita, jotka parkkeerasivat vain makkaranpaistoon ja olutteluun. Pari korillista olisi saatavia. Yleensä ollut ihan kiva fiilis ihmisten kesken. Sitten on niitä, jotka eivät koskaan osallistu. Mutta vapaaehtoistahan tuo on. Toisaalta voisi hyvin teetättääkin kerran vain vertailun vuoksi.
Melkein kaikki lehtipuut ovat nakuja. Ei ilmaislehtien jälkitoimitusta.
Jotain voi jättää maahan pensaiden alle maatumaan. Humusta?

Äänestä
  • Talkoot syvältä

    Meitsi oli pitkään innokas talkoisiin osallistuja. Mikäpä siinä näki naapureita, joita harvemmin ehtii jututtaan, vähän siistimpää. makkaraa ja keskaria. Teoriassa siis ok.

    Käytäntö osoittautui pitemmän päälle erilaiseksi. Hallitus säännösteli tarjottavia, tietyn kellonajan jälkeen puheenjohtaja roudas makkaralaatikoita ja kaljakoreja varastoonsa. Hallitus hoiteli "työnjaon", eli määräilivät muita osakkaita maalaamaan aitojaan. Kun joskus maalasin lasten keinua, tein havainnon, yksikään lapsiperhe ei ollut talkoissa. Pyykkinaru on surkea, sovittiin, käyn hakemassa uuden ja pihan asukkaat maksavat kolehdin narusta. No kaks naapuria antoi pari killinkiä. Sen jälkeen en ole osallistunut, kun yhdellä naapurilla oli huutotappelu hallituksen jäsenen kanssa saunassa.

    Niettä pitäkööt talkoonsa, meitsi roudaa omalta pihalta ja alueelta oksat ja roskia lavalle. Jos olen paikalla, näillä näkymillä en ole.

    =DW=

    Äänestä

Mainittu aiemmin nuo vaahteranlehdet. Eilen pyöräilin harrasteisiin ja eräs onneksi loivahko alamäki oli puolessa välissä paksun lehtikerroksen peittämä. Onnekseni siellä alla ei ollut kivenmurikkaa tai "railoa" asfaltissa joten pysyin pystyssä. Tulomatkalla oli kaupungin työntejät lehtimassan kimpussa.

Pihatalkoisiin en osallistu vaikka haravoinnista pidän. En halua tutustua naapureihin. Makkarat laitan uuniin grillivastuksen alle jos sellainen mieliteko iskisi. Oluttakin saa kaupasta.

Äänestä
  • Minullakin tuo lehtilaatikko eteisen nurkassa paisuu ja paisuu. Sen voi käydä kippaamassa myös keväisin ja syksyisin pihatalkoisiin roskalavalle joka on lähempänä kuin roskakatos.
    Sinne roskalavalle voi kantaa muutakin roinaa. Se on sekalava, että ei ainoastaan piharoskia varten.
    Ajan saatossa olen hipi harvoin ollut paikalla talkoiden aikaan eli työ keikoilla. Nyt ehtisi mutta en viitsi. Vetoan siihen että olen muuttamassa pois. Muuttopäivälle ei ole eräpäivää. Mutta lähi kuukausina.

    Äänestä

  • Minä haravoin migreenien välillä ja nyt on työstä osa omalta osaltani hoidettu.
    Miten vihreää olikaan vaahteranlehtien alla.
    Hostat, niin kauniit kesällä, olivat kuin mitäkin limanuljaskoja.
    Yksi läjä vielä pussittamatta. Voikun tuuli ei niitä riepottelisi.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Bengalitikku kirjoitti:

    Minä haravoin migreenien välillä ja nyt on työstä osa omalta osaltani hoidettu.
    Miten vihreää olikaan vaahteranlehtien alla.
    Hostat, niin kauniit kesällä, olivat kuin mitäkin limanuljaskoja.
    Yksi läjä vielä pussittamatta. Voikun tuuli ei niitä riepottelisi.

    Tehtävää riittää. Tienvieren lehdet sain haravoitua. Märät lehdet kovasti nurmessa kiinni. -2 tänään, joten lehdet jäässä nurmessa. Toivottavasti tulee parempia haravointi ilmoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvo.e kirjoitti:

Ei Metroja, vaan puista varisevia. Ratikat liukastelevat ja me ok. talolliset haravoimme. Sade yrittää hakata lehdet nurmeen kiinni. Taloyhtiöissä talkoita ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu