Kenen koira haukkuu aamusta iltamyöhälle saakka saarikosken läheisyydessä ihan jo häiriöksi asti. Kyllähän sitä ääntä maailmaan mahtuu, mutta kun haittaa jo vanhusten unta ja lämpimällä ilmalla on ikkunoita auki pidettävä. Kävisin itse sanomassa jos lähempänä asuisin. Mitä iloa tuottaa omistajalle jatkuvasti räksyttävä koira takapihalla? Tunteeko räksyttävän koiran omistaja naapureiden ja ohikulkijoiden vihastuksen?
Koiran haukunta
Älähtää
181252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hae Heikurasta luita. nälissään se on ?
Noniin on ollut jo pitkään aikaan kun se oli ihan hyvä idea olisi kiva tietää että jos se olisi sitten se on niin paljon että se on hyvä olla ihan jees ja sitten kun se on niin hyvä.
Koirat haukkuu, Duster kulkee... Onks joku muka ostanut Saarikoskella uuden Dacian. Onnenpekka.
Se on tosissaan naapureille Ongelma. Tai siitä on tullut ongelma. Yhtenään 3-4 koiraa haukkuu ja joku rontti ulisee vielä päälle. Puistokadun sun alla. Naapuriin sisälle katti pakkautuu. Käy kuseksimassa naapurin verannalle. Minun verannalle ei kusis kuin kerran. Aika holtitonta eläimien pitoa. Jos pitää olla lemmikkejä. Ei ne häissä vuorokauden ympäri saa häiritä muita noin suuressa määrin..
Hyvä modeeraja Korjasin omaa ylläolevaa tekstiäni. Kun kirjoitin "että Häkissä" (ei häissä) kuitenkaan..
3 sen kissa, se on ihan niinku tiedoksi.
Etupihalle ne koirat tuodaan räksyttämään kadulla kulkijoita.
Kuulosuojaimet päähän valittajille.
Valittajille... Kyllä se löytyy muukin keino että ne saadaan hiljaiseksi. Minua kyllä itseäni jo häiritseisi, että naapurit kärsii suorastaan. Varsinkin työssä käyvät. Rivi ja kerrostaloissa pitää 10 olla hiljaisuus...
Koiravero vähintään takaisin...
Tää palsta o ihan älytön hyvä!!! tyypillistä kuhmolaista kitinää joka asiasta
3sen kissa vanhus palannut kesreissulta, pikkukissat kuulemma viety ku ei hoitanut,kai vievät voivat, kissani vanhan kun tieto menee ensi, e, lääkärille. 🤙
Vanhan kissan ki vievät...
No hyvä kun vievät. Kerta ei elukoistaan ole huolen pitäjäksi ja koiria voisivat kans vähentää. Niistä käyvät kehityskeskusstelua että naapuriin asti kuuluu.
Käykää sanomassa koiran omistajalle viekää koirat sisälle!!
Koirat saatava hiljaisiksi yöaikaan!
omistaja hoitakoon koiransa niin, ettei hauku häiritsevästi päivälläkään.
On se kumma kuh hankitaan hurttia pihojen perille räksyttämään