Yhdistykseemme on valittu puheenjohtaja vastoin ammattiliiton sääntöjä? Henkilö ei ole valintatilanteessa, täyttänyt ehtoja. Liiton säännöt kumoavat yhdistyslain ja puheenjohtajaksi ei voida kuuleman mukaan valita sääntöjen vastaisesti puheenjohtajaa, joka saa eläkettä, vaikka lisäksi on palkattu muutamaksi tunniksi kuukaudessa hoitamaan yhdistyksen asioita. Nyt liitolta tulleen tiedon mukaan hän ei ole valintakelpoinen enää jatkossa, koska saa tulonsa eläkkeestä. Työsuhde yhdistykseen ei ole huomioitava seikka liiton mielestä. Hänet on kuitenkin valittu samassa tilanteessa puheenjohtajaksi. Onko tapahtunut virhe? Voiko liitto määrätä yksittäisen itsenäisen yhdistyksen puheenjohtajuudesta? Meillä on syyskokous edessä ja ei ole puheenjohtajaa. Myös osa hallituksen jäsenistä erosi tämän asian vuoksi. Onko tapahtunut suurikin virhe ja mitä tästä olisi voinut seurata puheenjohtajalle, jos olisi tiedon saatuaan jatkanut puheenjohtajuuttaan?
Voiko toimia puheenjohtajana vastoin sääntöjä?
Liitto
0
315
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1307749Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?987276Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317182Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t206612Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736341Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv205701Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115697Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465468Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa835350Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190