Kirja jonka luin uudestaan.

Lukuisia joita tullut luettua useaan kertaan, mutta tässä pari.

Veren vangit > lukenut noin ööö... monta kertaa. Hyvin kirjoitettu, miellyttävä tarina.

Dragonlance kronikat > lukenut tämänkin sarjan jokusen kerran. Ensimmäisen kerran joskus 90-luvulla ja sen jälkeen pari kertaa. Viihdyttävä, hauska, siihen aikaan ehdottomasti parhaita fantasiasarjoja. Muistaakseni myös ensimmäinen kirjasarja jonka ostin itselleni.

Dostojevski idiootti > klassikko

Taru Sormusten herrasta > Sukutarina, ei lienee vaadi enempiä selityksiä

Lee Child sarja > omistin kaikki nuo sarjan kirjat, luin pari kertaa kaikki, koska hauskaa äijä fantasiaa. Viihdyttävästi kirjoitettu.

Ouspensky: Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta > pistää ajattelemaan ja ihmettelemään

Faol: no.. rustattiin tommonen ni pakkohan se oli lukea ja ainoa kirja jonka olen lukenut yli 10 kertaa. Nyt menossa sama kirja englanniksi.

Unehtui listalta:
Hacking exposed, network security secrets and solutions > todella hyvä kirja, paljon asiaa ja hyvin kirjoitettu, mukaansatempaava :)

ja tietty nuo kaikki exam guidet, esim: CISSP jne.. mutta jos tietoturva kiinnostaa, niin melkein suosittelisin ensin tuota yllä mainittua.

Kalle Päätalon Juuret Iijoen törmässä -kirjasarjaa olen lukemassa toista kertaa.

Nyt olen 18. osassa sivulla 100. On elämänmakuista kerrontaa vahvan omaeläkerrallisen näkökulman kera.

Papillonin olen minäkin tainnut lukea vähintäänkin pariin kertaan. Muita vähintään tuplasti luettuja ovat olleet "Täällä pohjan tähden alla", "Shogun", ja "Taru sormusten herrasta". Muistan lapsena lukeneeni myös "Veljeni leijonamielen" useampaan kertaan.

Minulla on tapana lukea kaikki hyvinä pitämän kirjat moneen kertaan. Viimeisimpinä kategoriaan ovat päässeet Yuval Noah Hararin historiallis-filosofis-futuristiset puolitieteelliset julkaisut ihmisyyden historista, tulevaisuudesta ja nykyisyydestä. Sapiens muutti käsitykseni ihmiskunnan historiasta, Homo Deus avasi silmiä mahdollisiin tulevaisuuksiin ja 21 oppituntia antoivat pohdittavaa tähän päivään.

Romaanipuolella Arturo Perez-Reverten tuotanto on ansainnut monta läpilukua. Paras on minusta ihastuttavan moraaliton ja erittäin hyvin suomennettu Etelän kuningatar. Merikartta ja Yhdeksäs portti ovat kanssa kärkipäässä, samaten Flaamilainen taulu.

Umberto Econ vähemmän tunnetun Foucaultin heilurin lukemisesta onkin jo tovi. Alun sekavan pohdinnan jälkeen siitä muotoutuu loistavasti ihmiskunnan merkityksenhaulle irvaileva ”dekkari”. Taidanpa ottaa sen seuraavaksi lukuun.

Juhani Ahon Juha on pienoisromaani, joka meidät pakotettiin aikanaan lukemaan koulussa. Olimme liian nuoria ymmärtämään koko tarinaa, sen sijoittuminen jonnekin kamalan kaukaiseen aikaan ja johonkin ihmeelliseen Itä-Karjalaan oli ylivoimaista silloin meille, ei kiinnostanut. Luin sen puolihuolimattomasti, niin kuin suunnilleen kaikki muutkin. Kun siitä oli sitten pakko tehdä referaatti.

Nuorena aikuisena sitten ajattelin, että täytyyhän minun tuo nyt kunnolla lukea, jos vaikka siitä jo jotain ymmärtäisinkin. Ja se vei mukanaan heti ensimmäiseltä sivulta asti.
Olen lukenut sen varmaan kymmeniä kertoja elämäni aikana. Aina löydän siitä jotain uutta puolta, vaikka olen sen niin hyvin lukenut, että ulkoakin muistan pitkiä pätkiä. Pidän sitä Ahon parhaana teoksena, vaikka hänellä onkin valtava määrä kirjallista antia. Myös Papin Tytär ja Papin rouva on erittäin hyviä minusta. Lastuihin en kyllästy ikinä.
Juhassa Aho osasi rakentaa täydellisen tarinan, jossa loppujen lopuksi kaikki olivat uhreja. Mielenkiintoista tietää, että kirja oli aikansa kohukirja ja sai runsaasti kielteistä palautetta, mutta lähinnä kriitikoilta ja Shemeikan suvulta, kansa puolestaan otti kirjan ilomielin vastaan. Minut se johdatti Ahon suureksi faniksi.