Ikääntyvät vanhemmat etäisiä

Millainen suhde teillä on ikääntyvien vanhempiinne? Omat vanhempani ovat aina olleet vaativia, itsenäisyyttä korostavia ja etäisiä. En ole täysi-ikäiseksi tultuani ikinä lainannut heiltä rahaa tai pyytänyt apua. En ole halunnut tuntea syyllisyyttä tai riippuvuutta. Olemme nähneet lasten synttäreillä ja muissa sukujuhlissa. Nyt äitini on muutaman kerran soittanut ja valittanut, kun kukaan ei heillä käy. Olen vain todennut, että tulkaa te meille, mutta eivät he ole tohtineet tulla.

Vuosien saatossa olen surrut monesti sitä, että aitoa vuorovaikutusta ei ole. Äitini on hyvin ekstrovertti, omista asioistaan puhuva, itsekeskeinenkin. Isäni taas on hiljainen ja järjestystä ylläpitävä. Koskaan he eivät ole tarjonneet esim. lastenhoitoapua tai kysyneet, miten meillä menee. Fyysistä välimatkaakin on, joten näemme harvoin. Myöskään lapsemme eivät erityisesti kaipaa isovanhempiaan, koska luontevaa sidettä ei ole syntynyt.

Nyt tuntuu siltä, että vanhempani ovat havahtuneet siihen, että vanhuus on tullut, ja yksinäisyys. Minä taas tyttärenä tunnen toisaalta syyllisyyttä, toisaalta ärtymystä. Meillä on oma elämämme, jossa ei juuri hengähdystaukoja jää. Minunko pitäisi luoda vanhempiini uusi yhteys, vaikka koen, että he ovat omalla käytöksellään aina osoittaneet, että kukin olkoon oman onnensa seppä ja selvittäkööt omat ongelmansa?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sumutar kirjoitti:

Millainen suhde teillä on ikääntyvien vanhempiinne? Omat vanhempani ovat aina olleet vaativia, itsenäisyyttä korostavia ja etäisiä. En ole täysi-ikäiseksi tultuani ikinä lainannut heiltä rahaa tai pyytänyt apua. En ole halunnut tuntea syyllisyyttä tai riippuvuutta. Olemme nähneet lasten synttäreillä ja muissa sukujuhlissa. Nyt äitini on muutaman kerran soittanut ja valittanut, kun kukaan ei heillä käy. Olen vain todennut, että tulkaa te meille, mutta eivät he ole tohtineet tulla.

Vuosien saatossa olen surrut monesti sitä, että aitoa vuorovaikutusta ei ole. Äitini on hyvin ekstrovertti, omista asioistaan puhuva, itsekeskeinenkin. Isäni taas on hiljainen ja järjestystä ylläpitävä. Koskaan he eivät ole tarjonneet esim. lastenhoitoapua tai kysyneet, miten meillä menee. Fyysistä välimatkaakin on, joten näemme harvoin. Myöskään lapsemme eivät erityisesti kaipaa isovanhempiaan, koska luontevaa sidettä ei ole syntynyt.

Nyt tuntuu siltä, että vanhempani ovat havahtuneet siihen, että vanhuus on tullut, ja yksinäisyys. Minä taas tyttärenä tunnen toisaalta syyllisyyttä, toisaalta ärtymystä. Meillä on oma elämämme, jossa ei juuri hengähdystaukoja jää. Minunko pitäisi luoda vanhempiini uusi yhteys, vaikka koen, että he ovat omalla käytöksellään aina osoittaneet, että kukin olkoon oman onnensa seppä ja selvittäkööt omat ongelmansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu