Mitä tapahtuu jos ei pysty tekemään perunkirjoja. En osaa enkä jaksa niitä tehdä ja perittävä varaton ja veloissa. Samoin minulla yli 50 000 ulosotossa ja eläkkeellä eli en voi palkata ketään siihen tehtävään???
Perunkirjat
Miettivä-mies
22451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Soitappa oikeusaputoimistoon, tekevät kyllä ja varattomalle ei maksa mitään.
Se kenen hallussa on kuolinpesä, eli on tavallaan pesänhoitaja on velvollinen tuon perukirjoituksen järjestään ja uhkana on, että joutuu vastuuseen itse pesänveloista.
3kk omaisen kuolemisesta on se aika jolloin viimeistään perukirjoitus tulee olla tehtynä ellei ole haettu verovirastolta lisäaikaa ja johonka on määrätyt perusteet saada lisäaikaa.
On se kumma, miten maalikot sotkevat termejä. Ensimmäinen puhuu perunkirjasta ja toinen perukirjoituksesta. Eipä jälkimmäinen osannut osannut ylimääräistä ännää perunkirjasta vetäistä omaan käyttöönsä, jolloin perukirjoitus saanut oikean kirjoitusasun perunkirjoitus.
Tämäpä kommentti auttoi alkuperäistä Miettivää eteenpäin pohdinnoissaan...
Kommentointia ei ole rajoitettu vain alkuperäisiä auttamaan. Kommentoijien vapaassa harkinnassa on, mitä kommentoivat, jos kommentoivat.
Nolon vaan kannnattaisi tukia niitä ihan omia tuhansia virheitään, eikä puuttua pieneen virheeseen joka ei muuta asiaa.
Esimerkkeinä nolon virheitä on, hakee vainajan sisaruksia periin edesmenneen lesken, kun leskestä aika jättää (lesken kuollessa ei aiemman vainajan sisarilla ole asiaa lesken omaisuuden jakoon) Tälläinen ohjeistus on lainvastainen, että myöskin osoittaa nolo123 tietävyyden.
Lisäksi nolo123 määrää kuolleena testamenttina omaisuudestaan (kysymys, kuinka testametti voi kuolla?) nolo123 sanoma ja jonka löytää näiltä keskustelupalstoilta: "kun minä kuolen, testamenttinani määrään omaisuudestani, jne jne." oli esitys erääseen testamentti ja kuinka se pitäisi laatia-osioon.
En kaikkia nolosteluja ole lukenut, mutta niitä löytyy kyllä ja esimerkkeinä kauheilla summilla olevia esityksiä ja vaihtoehtoja satelee niin, että aloituskysymyksen tekijä on varmasti ihan sekaisin ja kysymykseensä hän ei sellaisesta litaniasta selvitä itselleen kuinka asia on taikka edes sitä kuinka hän testamenttinaan kuolee ja kuitenkin sisaret tulee perimään lesken kun leskenikin kuolee.
Nolo on älykkyyden jättiläinen, uskokaa häneen.
Nolon "virheistä" tässä kertoo Hölmölän mallioppilas, jonka lakialan tietämys on täällä jo miljoonaan kertaan todettu Hölmölän peruskoulun ala-asteen tasoiseksi. Kymmeninä kertoja olen - muiden muassa - hänen töppäilyjään täällä oikonut, mutta kaikkeen ei aikana/viitseliäisyyten ole riittänyt. Sääliksi vain käy niitä, jotka täältä neuvoja hakiessaan ovat uskoneet Lowetoderin päättömiin sepustuksiin.
Se sinänsä pieni moka, että L-heppu ei hallitse keskeistä terminologiaa, kuten perukirja vs. perunkirjoitus, on kuitenkin sellaisenaan osoitus hänen amatööriydestään alalla, jolla hän täällä parhaansa mukaa koettaa esittäytyä asiantuntijana. Pahempi juttu on se, että laajemmatkin mokat ovat henellä niin yleisiä, että tuskin on yhtään kirjoitusta, josta pahanlaatuisia kömmähdyksiä ei löytyisi.
Mene sinä hönöttäjä vaan haeskeleen niitä vainajan sisaria periin leskikin kun leski kuolee, kiellätkö kirjoittaneesi näin, vai pitääkö kaivaa kirjoituksesi esiin ja tuoda se tänne linkkeineen??
Miljoona vaiko kymmenen (aika iso ero, eli kumpaa)? 999 990
itsehän te olette häipyneet ja olleet hiljaa kun olen vetänyt faktat pöytään esiin, viimeisin oli siitä onko laitteen ostajalla oikeus purkaa kaupat vaiko ei, eikä ollut niin, että myyjä "määrää" mitä tehdään.
Lisäksi olen itse sinut joka kerta juntannut hirren rakoon ja olet ollut hipihiljaa, siis koeta nyt tajuta jo, LAIN KÄYTTÖ EI OLE TIEDETTÄ eli juridiikka pelleilyä.
Lisäksi muistan hyvin kuinka joku kirkas otsa väitti että perintökaari on vanhempi kuin parenteeli "tulkinta", että laissa on selkeästi parenteelit, siellähän totta puhuen ei ole mitään parenteelisäännöstöä, vaan lähinnä perimisperiaate, eli lähimmät perijät, jos ei ole lähintä, niin sitten perii lähinnä oleva perintökaaren mukaan eli muuttuu aina lähimmäksi perijäksi.
Parenteelit on kuitenkin jo esihistoriasta, eli 450 EAA roomanoikeudesta tullut käytäntö joka ei todellakaan sovi nykyaikaan käytettäväksi, niin nää saatanan itseään lakimaistereina pitävät juridiikkapellet käyttää lakia historian mukaisesti.
Katuojaan ne joutais polkea joka saatanan inisijän jotteivat olisi sotkemassa selkeitä asioita.
Sattui pieni moka, perunkirjat ovat limassa. Minkäs nyt teet?
Lawetorder,auta miestä mäessä..
Mun eräs tuttava kuoli ja hän jätti mulle testamentilla n.30tuhatta euroa,itselläni on ulosotossa velkaa,haluaisin luopua lapsieni hyväksi perinnöstä,miten toimin?
Neurologi:
Jos olet tuttavasi laillinen perillinen tai jos testamentista lukee, että mikäli kuolet ennen tuttavaasi 30K menee sinun lapsillesi, voit luopua testamentista ja rahat menevät lapsillesi. Muuten et saa rahoja lapsillesi suoraan.
Nolo123:
Tämä on Suomi24, ei Defensor Legiksen toimitus. Täällä on ihan ok puhua perunkirjasta ja perukirjoituksesta.
Lawetorder:
Sama kommentti kuin Nolo123:lle. Lisäksi, jos aiot huomioida muiden kirjoitusvirheet ja huonon kirjoitustavan, silloin sinun tekstisi pitäisi olla aivan mielettömän hyvää. Sitä tekstisi ei näytä olevan.
Lisäksi en tiedä mihin viittaat kertomuksella "vainajan sisaruksia periin edesmenneen lesken.....Tälläinen ohjeistus on lainvastainen". Ensiksin kuolleen puolison vanhemmat/siskot/siskonlapset perivät puoliksi lesken kun leski joskus kuolee, katso perintökaaren 3 luku 1 § 2-3 momentti. Näitä kutsutaan toissijaisperillisiksi.
Miettivä-mies:
Mene oikeusaputoimistoon. Jos sinulla ei ole tuloja, niin ne hoitavat perunkirjoituksen ja sinä et joudu maksamaan mitään, paitsi jos perintö on ihan mielettömän suuri.
Vaihtoehtoisesti, jos kuolleella oli kaikki asiat ja bonukset yhdessä pankissa, niin tämä pankki voi ehkä hoitaa perunkirjoituksen ja kaikki maksetaan bonuksilla.
Ööh... ja ööööh. " Onnibonni
1.11.2018 21:50 kirjoitti: Lawetorder:
Sama kommentti kuin Nolo123:lle. Lisäksi, jos aiot huomioida muiden kirjoitusvirheet ja huonon kirjoitustavan, silloin sinun tekstisi pitäisi olla aivan mielettömän hyvää. Sitä tekstisi ei näytä olevan.
Lisäksi en tiedä mihin viittaat kertomuksella "vainajan sisaruksia periin edesmenneen lesken.....Tälläinen ohjeistus on lainvastainen". Ensiksin kuolleen puolison vanhemmat/siskot/siskonlapset perivät puoliksi lesken kun leski joskus kuolee, katso perintökaaren 3 luku 1 § 2-3 momentti. Näitä kutsutaan toissijaisperillisiksi". Ei vaan lähimmiksi perijöiksi jollei muita lähimpiä perijöitä ole, viite: " 1 §
Lähinnä saavat perinnön rintaperilliset.
Kukin lapsista saa yhtä suuren osan perinnöstä. Milloin lapsi on kuollut, tulevat lapsen jälkeläiset hänen sijaansa, ja joka haara saa yhtä suuren osan.
2 § (20.4.2018/258)
Jollei perittävältä ole jäänyt rintaperillistä, saavat hänen vanhempansa kumpikin puolet perinnöstä.
Jos jompikumpi vanhemmista on kuollut, jakavat perittävän veljet ja sisaret hänen osansa. Kuolleen veljen tai sisaren sijaan tulevat hänen jälkeläisensä, ja joka haara saa yhtä suuren osan. Jollei veljiä tai sisaria taikka heidän jälkeläisiään ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, saa tämä koko perinnön.
Jos perittävältä on jäänyt veli- tai sisarpuolia, saavat he yhdessä täysiveljien ja -sisarien kanssa osansa siitä, mikä olisi tullut heidän vanhemmalleen. Jollei täysiveljiä tai -sisaria tahi heidän jälkeläisiään ole ja molemmat vanhemmat ovat kuolleet, saavat veli- ja sisarpuolet koko perinnön. Kuolleen veli- tai sisarpuolen sijaan tulevat hänen jälkeläisensä.
L:lla 258/2018 muutettu 2 § tulee voimaan 1.4.2019. Aiempi sanamuoto kuuluu:
2 §
Jollei perittävältä ole jäänyt rintaperillistä, saavat hänen isänsä ja äitinsä kumpainenkin puolet perinnöstä.
Milloin isä tai äiti on kuollut, jakavat perittävän veljet ja sisaret hänen osansa. Kuolleen veljen tai sisaren sijaan tulevat hänen jälkeläisensä, ja joka haara saa yhtä suuren osan. Jollei veljiä tai sisaria tahi heidän jälkeläisiään ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, saa tämä koko perinnön.
Jos perittävältä on jäänyt veli- tai sisarpuolia, saavat he yhdessä täysiveljien ja -sisarien kanssa osansa siitä, mikä olisi ollut heidän isälleen tai äidilleen tuleva. Jollei täysiveljiä tai -sisaria tahi heidän jälkeläisiään ole ja molemmat vanhemmat ovat kuolleet, saavat veli- ja sisarpuolet koko perinnön. Kuolleen veli- tai sisarpuolen sijaan tulevat hänen jälkeläisensä.
3 §
Jollei 1 ja 2 §:ssä mainittuja perillisiä ole, saavat perittävän isovanhemmat koko perinnön. (20.4.2018/258)
L:lla 258/2018 muutettu 1 mom. tulee voimaan 1.4.2019. Aiempi sanamuoto kuuluu:
Jollei 1 ja 2 §:ssä mainittuja perillisiä ole, saavat perittävän isän ja äidin vanhemmat koko perinnön.
Jos joku isovanhemmista on kuollut, saavat hänen lapsensa sen osan perinnöstä, mikä hänelle olisi tullut. (20.4.2018/258)
L:lla 258/2018 muutettu 2 mom. tulee voimaan 1.4.2019. Aiempi sanamuoto kuuluu:
Milloin isänisä, isänäiti, äidinisä tai äidinäiti on kuollut, menee hänen lapsilleen se osa perinnöstä, mikä hänelle olisi tullut.
Jollei siltä isän tai äidin vanhemmista, jolle perintö hänen eläessään olisi tullut, ole jäänyt lapsia, saa toinen isän tai äidin vanhemmista taikka, jos tämäkin on kuollut, mutta häneltä on jäänyt lapsia muusta avioliitosta, nämä vainajan osan. Jollei toisesta kannasta ole perillisiä, saavat toisen kannan perilliset koko perinnön.
4 § (5.9.1975/710)
4 § on kumottu L:lla 5.9.1975/710.
5 §
Muut kuin edellä tässä luvussa mainitut sukulaiset eivät saa periä."
"Perintökaari 3lku 1§ 1 §
Jos perittävä oli naimisissa eikä häneltä ole jäänyt rintaperillistä, menee jäämistö eloonjääneelle puolisolle.
Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä. Älköön eloonjäänyt puoliso testamentilla määrätkö siitä, mitä siten on tuleva ensiksi kuolleen perillisille.
Jos viimeksi kuolleelta puolisolta ei jäänyt perillistä, saavat hänen osuutensa ensiksi kuolleen puolison 2 momentissa tarkoitetut perilliset. (25.2.1983/209".
Tässä on kyse siis RINTAPERILLISITTÄ kuolleen, ei siis henkilö JOLLA ON rintaperillisiä ja jolle nolo123 vastasi tässä joku aika sitten.
Lisäksi kyseinen momentti tarkoittaa tilanetta jolloinka, joko leski on mennyt uusiin naimisiin taikka avoliittoon, mutta jäänyt rintaperillisittä, muttei tilannetta jolloinka on rintaperillisiä on uudesta avioliitosta ja on osittain ristiriidassa sukulaisoikeudesta perintöön eli 2lku.
Lue harkiten onnibonni.
Perintökaarikin haluttaessa voisi olla ristiriidaton, että selkeämpi, mutta näinhän ei haluta olevan, muhkeat palkkiot tiedossa nääs...
Jos ON JO ULOSOTOSSA niin ulosotto vie, ei mene lapsille vaikka kuinka luopuisi
henkilö a:llä on ulosotossa velkaa toistasataa tuhatta euroa,henkilö a:n isä kuolee,perintöä olisi a:lle tulossa puolmiljoonaa,a:llä 2 lasta.
Kuoleman jälkeen henkilö a luopuu perinnöstä,vouti ei tule väliin ja lapset saavat perinnön.
TAI
Vouti on nopeampi ja tekee ulosmittauspäätöksen ennenkuin henkilö a luopuu perinnöstä,silloin vouti tulee väliin.
Huomaa 2 eri tapausta.
Se että tuleeko vouti väliin riippuu siitä että oletko sinä luopumisen suhteen nopeampi kuin vouti ulosmittauspäätöksen suhteen.
Joo on neuvoa yhtä ja toista. Asianajaja neuvoo perikuntaa (raskaasti velallista) myymään kaiken mistä rahaa saa ja sitten lähettämään meille vanhoille ihmisille hautajaislaskun. Sitä että on neuvonut myymään, sen voin ymmärtää. Mutta loppu on potaskaa.
Aseet 3 kpl muuttuivat kahdeksi toimintakyvyttömiksi josta saivat n. 200 e. Ensinmäinen tieto (myydystä) oli että siitä saatiin 500. Vielä tämä paras valehtetelija kertoi että se ostaja joutui hekamaan siihen luvankin.
Se jo kertoi jo jotakin. Kyllä luvat aseeseen ovat edelleenkin henkilökohtaisia.
Minulla on kuva asekaapista missä onn kolme asetta. Ja mitä muuta paskaa.
Nyt maksan pienestä eläkkeestäni niitä hautajaiskuluja ja olen sanonut kaiken yhteydenpidon loppuneeksi. Ja kaikki se muu mitä sieltä on myyty.
Taidan tehdä poliisille pyynnön että tutkivat onko kaikki mennyt ok. Minähän tiedä nettä ei ole. Kun en syytä ketään mistään niin eiköhän se ole hyvä niin. Pahaa pelkään mitä kaikkea paljastuu.
Jos perunkirjoitusvelvollisuus laiminlyödään, voi seurata täysi velkavastuu vainajan veloista. Nyt ei aloittajan kirjoituksesta pääse perille siitä, että onko hän vainajan puoliso vai lapsi, vai missä asemassa hän on. Mutta, oikeusaputoimisto on oikea paikka mihin kannattaa (ja PITÄÄ) nyt ottaa yhteyttä. Vaikka ei jaksaisi, niin on joitain asioita, mitkä vain pitää hoitaa. Helpottaa oloa, kun saa ne hoidetuksi.
Jaksamista ja surunvalittelut aloittajalle.
Kyllä perunkirjoituksen voi jättää tekemättäkin. Sen tekee silloin verottaja. Jos vainaja ja pesän osakkaat ovat varattomia, eikä varallisuutta ole tulevaisuudessa odotettavissakaan, niin vainajan velkojat jäävät nuolemaan näppejään.
Missäs pykälässä näin säädetään, että verottaja hoitaa perunkirjoituksen? Eipä taida missään.
Muistelen 1960 ja 1970 lukuja, kun Stadissa oli tuhansia pultsareita ja rantajätkiä. Kaikki ovat jo kuolleet. Omaiset eivät taatusti ryhtyneet heitä hautaamaan, tai tekemään perunkirjoitusta. Silloin kyseltiin myös, no kuka sen sitten tekee. Vastaus oli, että sossu ja verottaja.