Toyota on USA:n ja Suomen myydyin henkilöauto

"Toyota RAV4, josta samalla tuli amerikkalaisen luokituksen mukaisesti myydyin henkilöauto."

"Loppuvuodesta Suomeen ja laajalti myös muualle Eurooppaan saapuva Toyota Camry menetti kaksitoistavuotisen henkilöautojen ykkössijan, mutta kipusi hyvän loppukirinsä ansiosta ns. henkilöautojen kolmoseksi. Huippumyynti hiljaisen joulukuun aikana todistaa, että täysin uusiutunut Camry kelpaa amerikkalaisille ostajille. Kivijalka on siis valmistajan kannalta vankka ennen Euroopan valloituksen alkua.

https://www.ksml.fi/teemat/autot/Suomeen-saapuva-Toyota-Camry-luisui-pari-askelmaa-USAssa/1091929
16352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tuo aloitus tekee minulle tosi kipeää.

Äänestä

Saksassa Toyota on täysin marginaalimerkki. 50 eniten rekisteröidymmän joukossa on kaksi pikkukinneriä, Aygo ja Yaris. Niitä on tänä vuonna yhteensä rekisteröity noin 18 000 kappaletta.
Samaan aikaan esim. Skoda Octaviaa on laitettu rekisteriin lähes 46 000 kappaletta, Skoda Fabiaa 36 000 kappaletta, Fiat 500 noin 25 000 kappaletta ja Ford Focusta yli 37 000 kappaletta.

Äänestä
  • Sokea aatukin jo tietää että Saksassa on paljon itäeurooppalaisia sosialistisia siirtotyöläisiä volkkareita kasaamassa joille halpis-Skoda on lanseerattu .

    Äänestä

  • Konserni.huijaa kirjoitti:

    Sokea aatukin jo tietää että Saksassa on paljon itäeurooppalaisia sosialistisia siirtotyöläisiä volkkareita kasaamassa joille halpis-Skoda on lanseerattu .

    Mutta miksei ne siirtotyöläiset halua ostaa halpoja Tohjotia? Miksei kukaan saksalainen halua ostaa Tohjotaa?

    Äänestä

Kiva kun joku on innoissaan aasialaista halpis autoista ja saa niistä elämälleen sisällön kun toimii palkattomana trollina.

Äänestä

Jos jenkki haluaa ostaa paskaa niin mitäs se täällä kiinnostaa? Ihan sama mikä merkki naapurin pihassakaan on. Se kiinnostaa kyllä mihin omaa rahaa laitan kiinni. Toyotaan en kylläkään.

Äänestä

Se on yks paskan hailee mitä autot on jossain Saksassa. Saksa ei ole maailma ja vuodesta 2008 vuoteen 2017 Toyota on ollut maailman myydyin auto. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä jossakin alhaisessa Saksassa tapahtuu. Se on pieni pläntti alhaista maailmaa.

Äänestä

Tappiotahan Toyota tekee Jenkeissä. Jatkuvia ale ja kämppiksiä, että saavat noita myytyä.

Äänestä
  • Tuo on markkinoiden tapa Jenkeissä, samoin kuin Saksassa. Tällä hetkelläkin saksassa myydän kovilla alennuksilla uusia autoja.
    Suomi on oikeastaan ainoa poikkeus missä uusia autoja ei myydä alennuksilla vaan lisävarustetarjouksilla. Tällä tavalla maahantuojat saavat keinotekoisesti pidettyä nimellisen hinnan korkeana jotta jonkun muun tuomana sama auto uutena tai käytettynä pitää verottaa aina sen listahinnan mukaan.

    TÄllä hetkellä maailman suurn automarkkina on Kiina. Tämän vuoksi Bemarikin teki 5-sarjan ohjauksen aivan toisenlaiseksi. Autot tehdään Kiinaa varten ei Saksaa.

    Äänestä

Minä kun luulin ettei niitä Toyotia myydä kuin Nigeriassa niin kuin täällä väitetään, mutta sehän on ollutkin maailman myydyin automerkki vuodesta 2008 alkaen.

Äänestä

Ei tuo Euro-Toyota ole kuitenkaan yhtä mukava, kuin Amerikassa. Hyvin epätodennäköistä, että aivan sama alusta, moottori paletista puhumattakaan.

Ja noilla amerikan myydyin tilastoilla ei ole mitään merkitystä. On käsittämätöntä, että esim. vuonna 95. Camry (ja monena monena muunakin vuonna) oli myydyin henkilöauto sielä, vaikka esimerkiksi Tekniikanmaailma totesi auton niin surkeaksi ajo-ominaisuuksiltaan ja väistöominaisuuksiltaan. Kun monet saman aikakauden Amerikkalaiset saivat täälä ylistyksiä ajo-ominaisuuksiltaan ja monesta muusta. Ja en ole ajanut yhtä hyviä paljon uudempia tai saman aikakauden euro ja aasia- autoja ajettavuudeltaan kuin 90-luvun puolen amerikkalaiset, joita olen ajanut. Siis luontasta eleetöntä junanailla suoraan kulkemista ja aktiivista täsmällistä ohjausta yhdistettynä tunnokkuuten ja kevyteen jne. Surullista kyllä moni ei edes tiedä mitä sillä aktiivisella ohjauksella tarkoitan. Amerikan Camryn alusta on kyllä ollut amerikassa pehmeämpi kuin täälä turhan pintakovaksi haukuttu alusta, ja muut erot todennäköisesti kosmeettisia. Tosin moottoripaletin identtisyydestä en tiedä.

Äänestä
  • Teoriani japsiautojen menekkiin amerikassa on niin pinnallinen kuin se, että Star Wars -sukupolvea kiehtoo eksotiikka näin yleistäen sanottuna. Sekä myös Japanilaisten autojen tasalaatuisuus verrattuna eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin. Japanilaisella autolla pääset todennäköisemmin 200 000 ilman ainuttakaan huoltoon liittymätöntä korjaamokäyntiä, toki sama onnistuu amerikkalaisilla ja eurooppalaisillakin, mutta ei yhtä usein. Japanilaisilla myös vähemmän tyyppivikoja. Markkina miesten osaamisella ja tempuilla toki saadaan myös ihmeitä aikaan tuotteesta välittämättä.

    Tietenkin pitää muistaa, että lähes kaikki täkäläiset mallit on amerikassa valmistettu täysin, ja optimoitu amerikkalaiseen makuun mm. alustan puolesta. Sen lisäksi osa malleista on myös suunniteltu amerikkalaisella työvoimalla amerikassa täysin amerikkalaisille markkinoille. Löytyyhän sieltä kolmelta Japanilaiselta merkiltä V8 fullsize-lava-autotkin.

    Äänestä

  • Jep. Rav 4 moottorit amerikassa: 2.5-Liter 4-Cylinder DOHC 16-Valve with Dual VVT-i, 176 hp @ 6000 rpm/172 lb.-ft. @ 4100 rpm tai 2.5-Liter 4-Cylinder DOHC 16-Valve with VVT-i, 194 net system hp. Ja alusta tietenkin pehmeämpi kuin mitä se pirun ns. eurooppalainen maku on, vaikka mitään äänestystä koskaan ollukkaan haluisivatko ihmiset pehmeämpialustaisia autoja. Lähipiirissäkin ihmisiä jotka ottaa raskaasti sen matkan surkeita teitä pitkin, kun yhtä töminää ja tutinaa. Mutta kun se kärry pitää ostaa sellasesta merkistä millä ns. muutkin ajelee, ja mitä viereisen kylän autoliike tarjoaa.

    Äänestä

"Japanilaisella autolla pääset todennäköisemmin 200 000 ilman ainuttakaan huoltoon liittymätöntä korjaamokäyntiä,"
Jos näin on niin miksi vain yksi kolmesta Suomen kilvissä olevista tojoista on päässyt sen 200.000km? Tämän voi nähdä katsastustilastosta. Miksi ne muut on otettu pois liikenteestä?
Sanonpa vaan että pelkkää mutua ja toiveajattelua joka ei perustu mihinkään todelliseen mitattuun tietoon

Äänestä
  • No ensinnäkin todennäköisemmin ei tarkoittanut, että todennäköisemmin kuin, että joudut korjaamolla käymään. Vaan, että todennäköisemmin kuin amerikkalaisella tai eurooppalaisella. Joka on keskimääräinen yleistys. Esim. enollani on ollut useita Japseja joista yhdestäkään ei ole hajonnut mitään ennen 200 000, ellei jotain ole mennyt vaihtoon sielä ekojen 50 000 aikana aiemmalla omistajalla (kun ostaa aina vähän käytetyn). Yhtälailla tiedän jenkkejä ja eurooppalaisa joilla paahdetaan sinne 300 000 pelkästään huolloilla.

    Äänestä

  • Ja muutenkaan en ole varma kuinka tuo liittyy asiaan juurikaan. Koska en muutenkaan ymmärrä miksi auto poistuisi liikenteestä siksi, että esim. takuuseen menee jokin sähkölaite 40 000km, alapallo menee 170 000km, jokin anturi 190 000, ja pyörän laakeri 200 000.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SuomenJaUSAn kirjoitti:

"Toyota RAV4, josta samalla tuli amerikkalaisen luokituksen mukaisesti myydyin henkilöauto."

"Loppuvuodesta Suomeen ja laajalti myös muualle Eurooppaan saapuva Toyota Camry menetti kaksitoistavuotisen henkilöautojen ykkössijan, mutta kipusi hyvän loppukirinsä ansiosta ns. henkilöautojen kolmoseksi. Huippumyynti hiljaisen joulukuun aikana todistaa, että täysin uusiutunut Camry kelpaa amerikkalaisille ostajille. Kivijalka on siis valmistajan kannalta vankka ennen Euroopan valloituksen alkua.

https://www.ksml.fi/teemat/autot/Suomeen-saapuva-Toyota-Camry-luisui-pari-askelmaa-USAssa/1091929

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu