Ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä 9 vuotta. Suhde on ollut vuoristorataa, mutta nyt on ainakin 2 vuotta ollut todella huono aikaa. Mies jäi kiinni rahapeleistä, joita oli pelannut salaa vuosia ja rahaakin oli varmasti mennyt tuhansia. Hän myös on jäänyt monen asian valehtelusta kiinni.
Seksielämä on hiljaista ja en oikestaan halua enää miestäni, vaikka hän on se jota seksi ei kiinnosta. itsellä kyllä haluja on mutta ei omaa miestäni kohtaan.
Mies on luonteeltaan myös semmoinen, että ei puhu tunteistaan ja itse kun mielelläni puhuisin syvällisiä asioita niin harmittaa todella. Meillä ei oikeastaan ole mitään yhteistä.
Minkäänlaista läheisyyttä meillä ei ole ja en tiedä onko koskaan ollutkaan, koska mies ei pidä esim. pussailusta, joka on minun mielestä kuitenkin tärkeä asia.
Illat kuluu eri huoneissa, hän pelaa tietokonepelejä ja katsoo leffoja.
Tapasin erään miehen, jonka kanssa vietimme kahdestaan aikaa ihan kaveri pohjalla ja hän aukaisi silmäni sen suhteen, miten erillaista voisikaan olla , jos elämänkumppanin kanssa olisi yhteisiä asioita ja olsi ihminen, jonka kanssa voi keskustella asioista.
Ainoa asia joka minut pitää tässä suhteessa on erosta koituvat järjestelyt ja yksinäisyys, joka pelottaa. Mies on kuitenkin kiltti ja rauhalline, mutta...
Löytyykö täältä kohtalontovereita?
Miksi jäädä suhteeseen, joka ei toimi?
6
191
Vastaukset
Ei kannata jäädä jos ei lapsia ole. Sinulla on satoja tuhansia , ellei miljoonia kohtalontovereita suomessa, jotkut jäävät toiset lähtevät.
Varmaa on, että täydellistä parisuhdetta ei ole.- mietisensin
Toi on aika normaalia, meilläkin oli aika kun muija ilmoitti että ei halua mua intiimitasolla ja se aika kesti melko kauan, sitten taas palautui ja naiskentelut jatkui. Meidäkin suhde on poukkoillut ylös ja alas, tasamaatakin ollut. Mulla on vähän sama juttu kun miehelläs, pusut ei oikein nappaa ja muija niitä tahtoo, seksikin on jo tässä vaiheessa tosi vähäistä mutta meillä on muita syitä yhdessä pysymiseen kuin seksi tai hellyys, eikö teillä.
- Tääonniinnähty
Niin tai sitten vain toinen mies houkuttaa ja koitat ikäänkuin keksiä hyviä syitä miehesi jättämiseen.
- Mitähäh
Noo jos toinen mies kiinnostaa ja oma suhde on pystyyn kuollut syystä tai toisesta, niin eikös siinä ole ihan riittävästi hyvää syytä erota. Loppu mikä loppu. Vai sinustako se ei ole hyvä syy ja pitäs vaan jatkaa leikkien et ei täs mitään, et kun kerran on yksiin menty niin tässä ollaan sit maailman tappiin asti?
- Samanainen
Miten olisi ihan rehellisyys? Kerrot rehellisesti että olet tavannut toisen, mutta muistat että entinen lopetetaan aina ennen uuden aloittamista!
- ValinnanVapautta
Miksi tosiaan valitsisit asua yhdessä ihmisen kanssa jonka kanssa teillä ei ole mitään yhteistä?
Erojärjestelyt ovat pelkästään käytännön asioita jotka saa hoidettua kuntoon nopeastikin kun vain ryhtyy toimeen. Sovitte kumpi jää nykyiseen asuntoon ja kumpi etsii uuden, ja miten tavarat jaetaan. Monesti joutuu tekemään jotain hankintoja mutta ne eivät ole erossa kynnyskysymys, alkuun aina pääsee vaikkei olisi säästöjäkään eikä vaadi liikoja.
Yksinäisyyttä on turha pelätä, jos kerran nytkään teistä ei ole toisillenne juuri mitään seuraa eikä kommunikaatio toimi, ei ole läheisyyttä tai edes ystävyyttä.
Yksin asuessa parisuhteen taakka jää pois ja usein sitten vasta huomaa, miten paljon huono suhde vei energiaa.
Riitaa tai tiuskimista eroissa tahtoo olla aina, mutta sen kestää kun vain päättäväisesti ja asiallisesti hoitaa käytännön asiat eikä ala syyllistämään, vellomaan ja jankuttamaan asioista mitkä eivät enää muuksi muutu. Teidän tarpeenne parisuhteesta ovat selvästi hyvin erilaiset, eikä se ole sinällään kummankaan syytä.
Jos haluat, asut jouluna jo omillasi. Jos et ole valmis eroaamaan vaan haluat jatkaa tuossa suhteessa, tee niin. Olet vapaa valitsemaan ihan kumman haluat: jää tai lähde eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4139112Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893710- 202173
- 861367
- 271125
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661122- 751100
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791095- 1081084
- 551053