Potilaiden ja toistensa päältä kävelevät lääkärit

Oikeasti ajattelin otsikkoa muotoon: "Potilaidensa ja toistensa päältä kävelevät lääkärit", mutta siinä oli yksi merkki liikaa niin, ettei mahtuisi kenttään. Otsikko pulpahti mieleeni oikolukiessani yöllä raskain mielin aamusivuani kuvaten toinen toisensa perään kärsimystä sairauksissa, joita "hyvinvointiyhteiskunnassa" ei tunnusteta eikä hoideta. Aamusivut toimivat niin monella tasolla, kirjoittaa niitä sitten mihin vuorokauden aikaan tahansa, nostaen koko ajan uusia ajatuksia pintaan. Mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän syntyy uusia ajatuksia ja uusia kirjoituksia. Ilman aamusivuja ja jatkuvaa itseni purkamista niihin näitä muitakaan kirjoituksia ei syntyisi, tätä valtavaa määrää, joka voi tuskastuttaakin. Poikani suoltaessa lapsena piirustuksia piirustusten perään ihmettelin, mihin ne kaikki oikein säilön. Onneksi säilöin, sillä eräänä päivänä piirtämiset oli loppu eikä uusia piirustuksia juuri syntynyt. On taottava niin kauan kuin rauta on kuumaa ja kun pystyy ja on sanottavaa, minkään jatkumatta loputtomiin. Eräänä päivänä kirjoittamiset on kirjoiteltu ja kaikki muukin on loppu koko elämän jäädessä taakse, johon asti on aikaa pakertaa niin kauan kuin henki pihisee.

Tarpeeksi pitkällä perspektiivillä asioita voi hahmottaa kauempaa, tarkemmin ja pidemmältä aikaväliltä.

Otsikon aihe on syntynyt potilaan roolissa tarkkaillessaan maailmaa omien kokemustensa kautta.

Vaikka laissa potilaan asemasta ja oikeuksista puhutaan kaunista korukieltä ja sanotaan muun muassa, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, käytännössä on kuitenkin niin, että lääkäri kävelee potilaan päältä ja jyrää tämän tahdon.

Edellisen lisäksi potilas on vielä lääkäreiden välisessä ristitulessa, jossa toinen lääkäri voi kävellä toisen lääkärin päältä ja heikentää potilaan asemaa entisestään.

Omakohtaisena satunnaisena esimerkkinä vaikkapa neurologin lähetteeseen kirjoittama diagnoosi A69.2 Lymen borrelioosi, joka muuttuu vasta erikoistuvalla lääkärillä jännityspäänsäryksi ja ehdotukseksi passittaa potilas psykiatrille ilman, että olisi saanut fyysisiin vaivoihinsa mitään apua.

Potilaan kannalta mikään ei voi olla loukkaavampaa kuin se, ettei saa sitä apua, mikä olisi mahdollista ja mikä hänelle kuuluisi, esimerkiksi kivunlievitys synnytyksessä, josta siitäkin jäin kokonaan ilman ilokaasulaitteidenkin roikkuessa vain seinän koristeina.

3

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ympäristömyrkyt.yhessä

      https://seura.fi/asiat/tutkitut/yli-200 000-suomalaista-altistuu-paivittain-tyopaikallaan-kosteus-ja-homevaurioiden-aiheuttamille-epapuhtauksille-jopa-poliisitalot-homehtuvat/?ref=rns_fb&fbclid=IwAR18TcoPIvE_ABH5fy1kc28EpwpBzmmAkZyXmeI6swq9HLlHOz6k72jetpU

      https://homepakolaiset.fi/2018/10/maailmanymparimatka/?fbclid=IwAR3bxDXSHiyn4igIKa-UmFJfUeAmWcbAO5t2OqfRYzB3zZzuqMBtu-CHUhc

      Ei ongelma ole yksin SUOMI.

      ""KEUHKOFIBROOSISSA keuhkoihin muodostuu sidekudosta keuhkorakkuloihin. Ne luokitellaan harvinaisiin sairauksiin.""

      https://www.is.fi/viihde/art-2000005877193.html

      Mitäpä Sanasinko tuohonkin sanoisit ? Tai siedättäjät ja Lääkäri2 HÄH ??

      • Lainaus:

        ""KEUHKOFIBROOSISSA keuhkoihin muodostuu sidekudosta keuhkorakkuloihin. Ne luokitellaan harvinaisiin sairauksiin.""

        https://www.is.fi/viihde/art-2000005877193.html

        Mitäpä Sanasinko tuohonkin sanoisit ? Tai siedättäjät ja Lääkäri2 HÄH ??

        - Siedättäjät ja lääkärit kopsannevat vaan täältä tekstejä ja raatelevat sydämensä kyllyydestä meikääkin omilla salaisilla foorumeillaan.

        Mitä he sairaista ihmisistä ymmärtävät, hauskaa ajanvietettähän tämä heille on vaan. Bakteerit ja virukset nippa nappa mahtuvat työkalupakkiin spirokeettoja lukuun ottamatta, sienten ja alkueläinten mennessä yli ymmärryksen.

        Kun nyt https://goo.gl/cPp84w vihdoin viimein kärsittyäni juhannuksen jälkeen leikkaamattoman jalan turvonneesta suonikohjuisesta pohkeesta, keuhkonikin suvaittiin kuunnella, oikealta puolelta kuului rohisevaa vinkunaa.

        - Ei puhettakaan siitä, että nuo ymmärtäisivät jostain keuhkofibroosista, alveoliitista tai homeen aiheuttamasta hengityssairaudesta https://goo.gl/bf1kBd jotain, astmaa sen olla pitää, vaikkei PEF laske ollenkaan.

        Ei siinä mitään PEF-seurantaa tarvita, riittää, että otan oman mittarini seuraavalla kerralla mukaan ja näytän lääkärille, ettei tulos laske ollenkaan.

        Tuskinpa saan mitään lähetettä unitutkimukseenkaan, kun sitä ei irronnut keuhkokuvaan eikä ultraääneenkään. Parasta nostaa kädet pystyyn ja jättää käynnit noissa paikoissa kokonaan väliin. Apua ei saa voimien mennessä turhassa juoksemisessa vaan.


    • "Vaikka laissa potilaan asemasta ja oikeuksista puhutaan kaunista korukieltä ja sanotaan muun muassa, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, käytännössä on kuitenkin niin, että lääkäri kävelee potilaan päältä ja jyrää tämän tahdon.

      Edellisen lisäksi potilas on vielä lääkäreiden välisessä ristitulessa, jossa toinen lääkäri voi kävellä toisen lääkärin päältä ja heikentää potilaan asemaa entisestään.

      Omakohtaisena satunnaisena esimerkkinä vaikkapa neurologin lähetteeseen kirjoittama diagnoosi A69.2 Lymen borrelioosi, joka muuttuu vasta erikoistuvalla lääkärillä jännityspäänsäryksi ja ehdotukseksi passittaa potilas psykiatrille ilman, että olisi saanut fyysisiin vaivoihinsa mitään apua.

      Potilaan kannalta mikään ei voi olla loukkaavampaa kuin se, ettei saa sitä apua, mikä olisi mahdollista ja mikä hänelle kuuluisi, esimerkiksi kivunlievitys synnytyksessä, josta siitäkin jäin kokonaan ilman ilokaasulaitteidenkin roikkuessa vain seinän koristeina."

      - Käytännössä potilaan päältä kävelevät lääkärit pakottavat potilaansa elämään näkymättöminä kärsimyksessään, jonka kieltäytyvät näkemästä.

      Kokemani synnytyskään ei ole historiaa joutuessani elämään joka päivä sen seurausten kanssa.

      Vaikka huusin niin, että huutoni kuului toimistoon asti kätilön pistäessä kättään suuni eteen, kukaan ei tullut auttamaan minua.

      Olin näkymätön silloin saman näkymättömyyden jatkuessa terveydenhuoltojärjestelmässä yhä edelleen, joutuessani kestämään helvetillistä homesairautta ja kivuliasta borrelioosia ilman, että vaivojeni olemassaoloa edes tunnustettaisiin.

      Lantionpohjani laskeutui synnytyksessä niin, että koko haarovälini roikkui, ja se ei ollut muka mitään lapseni isänkin vitsaillessa vain "tuplatakapuolesta", jota ei ollut ennen synnytystä.

      Poski- ja otsaonteloni ovat paskana eikä kukaan ole Taysissä/Hatanpäässä vaivautunut tämän kahden vuoden aikana tunnustelemaan edes kipeää päätäni saati tekemään neurologista tutkimusta minulle, vaikka olen kaatunut täällä jo kerran ja murtanut nilkkani saamatta sitä entiselleen.

      IgM:ni on ollut jo vuosia positiivinen niin kuin kuluneiden parin vuoden ajan täälläkin kärsiessäni luusärystä, lihaskivuista ja muusta ja yhä vain borrelioosini päältä kävellään, koska se on niin hauskaa ja mukavaa - paitsi uhreille itselleen, joita riittää niin homesairaudessa kuin borrelioosissa.



      Kun meidät uhrit on pakotettu kärsimään, mitä me voimme sille siinä systeemissä.

      Luulen, että se tapahtuu ihan luonnostaan ajan myötä, että sietää vähättelyä yhä vähemmän, pystymättä mielistelemään.

      Ei tarvitse olla iloinen ja hymyillä niille, jotka käyttävät hyväksi. Ei tarvitse olla kaunis ja teeskennellä mitään. Ei tarvitse miellyttää niitä, jotka riistävät, eikä kehua julmaa systeemiä.

      Äänesi ei kuulu, sinua ei haluta nähdä.

      He tekevät sitä meille kaikille, yksi kerrallaan, kävelevät päältä.

      Mutta meitä on jo liikaa - maailmassa on miljoonia ja miljoonia borrelioosin uhreja ja homesairaita, joita ei voi enää syrjäyttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      116
      7003
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      108
      4767
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      57
      4017
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3364
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      700
      2108
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      240
      1469
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1368
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1348
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1306
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      982
    Aihe