Ollaan miehen kanssa seurusteltu vajaa vuosi ja seurustelu on ollut enemmän tai vähemmän on-offia. Miehellä omassa elämässään paljon selvittämättömiä asioita jotka haluisi hoitaa ennen kuin sitoutuu minuun paremmin. Tai niin hän ainakin sanoo. Itse en ymmärrä , miten nämä asiat voisivat olla yhtäkkiä esteenä sille, että me näkisimme ja vietettäisiin aikaa yhdessä, joten uskoisin hänen kiinnostuksensa on vain lopahtanut minuun.
Kaikki oli vielä muutama viikko sitten todella hyvin, oli avoin ja hän näytti tunteitaan jne. Nyt ei mitään. Ihan kun en olisi hänelle yhtään mitään. Minun läheisyys tuntuu vaan ärsyttävän häntä, ei halua että kosketan ja torjuu jatkuvasti... en oikeen ymmärrä tätä.
Olen kamppaillut asian kanssa nyt itekseni koska kaikki kyselyt vaan ärsyttää miestä koska ei osaa kait vastata itsekään, miksi asiat on näin. Alan pikkuhiljaa uskomaan että, hän ei ehkä vain halua olla kanssani, vaikkei sitä suoraan sanokaan. Tuntuu kuin sisukalut olisi revitty ulos, käytetty jollain mankelilla läpi ja pistetty takas sisälle.
Olisi kiva kuulla jos jollain olisi ollut samanlainen tilanne ja varsinkin jos olette päätyneet vielä yhteen , että miten se tapahtui tms. Toki myös haluisin kuulla niistäkin ,jolloin parempi oli vain jatkaa eri suuntiin.
Kaipailisin vertaistukea
10
360
Vastaukset
Kyllä minusta olisi tärkeää, että itsekunnioituksesi tähden viheltäisit pelin poikki ja ottaisit etäisyyttä Jos tilanne on niin kuin kuvailet et mitään menetäkään.
Luultavasti miehesi on jo (ainakin ajatuksissaan ) jonkun muun kanssa.- Emoji3
Kiitos vastauksestasi. Näin sen itsekin ajattelen. Olen viime aikoina sortunut kinuamaan juttelemaan, soitellut , tekstaillut jne. Kaikkeen mahdolliseen ja sehän vain pahentaa asioita. Olen nyt ollut muutaman päivän tietoisesti ottanut etäisyyttä ja koittanut käsitellä tätä, kuin ero olisi jo tapahtunut. Turha odottaa vastauksia ihmiseltä, joka ei pysty niitä antamaan. Kaikki vaan tapahtui niin nopeasti, enkä käsitä yhtään mitään.
t.Ap - PistäStoppi
Emoji3 kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi. Näin sen itsekin ajattelen. Olen viime aikoina sortunut kinuamaan juttelemaan, soitellut , tekstaillut jne. Kaikkeen mahdolliseen ja sehän vain pahentaa asioita. Olen nyt ollut muutaman päivän tietoisesti ottanut etäisyyttä ja koittanut käsitellä tätä, kuin ero olisi jo tapahtunut. Turha odottaa vastauksia ihmiseltä, joka ei pysty niitä antamaan. Kaikki vaan tapahtui niin nopeasti, enkä käsitä yhtään mitään.
t.ApOn ihan normaalia yrittää puhua asiat selviksi, ei se ole mitään ”sortumista”.
Mutta koska mies ei puhu, anna tosiaan jo olla. Tiedätpähän nyt, että vaikka hän jostain kumman syystä taas palaisikin ennalleen, tuollaisen kanssa on ihan mahdotonta ja tuskaista olla parisuhteessa. Menee aina ihan arvailuksi mikä nyt mättää ja liittyykö asia sinuun ja milloin odottaa seuraava off-vaihe.
Minä veikkaan, että hänessä ei ole miestä sanoa rauhallisesti ja rehellisesti, ettei halua parisuhdetta, ettei ole sellaisia tunteita sua kohtaan. Sen sijaan kohtee sinua törkeän tylysti, aivan kuin olisit tehnyt jotain väärää. Se on kypsymätön ja ennenkaikkea ilkeän ihmisen piirre. Jos vielä alkaa lepyttelemään takaisin (seksin toivossa), tee selväksi että tämä oli nyt sinun osaltasi nähty. Ei sun tarvitse kenenkään kynnysmatto olla. - Emoji3
PistäStoppi kirjoitti:
On ihan normaalia yrittää puhua asiat selviksi, ei se ole mitään ”sortumista”.
Mutta koska mies ei puhu, anna tosiaan jo olla. Tiedätpähän nyt, että vaikka hän jostain kumman syystä taas palaisikin ennalleen, tuollaisen kanssa on ihan mahdotonta ja tuskaista olla parisuhteessa. Menee aina ihan arvailuksi mikä nyt mättää ja liittyykö asia sinuun ja milloin odottaa seuraava off-vaihe.
Minä veikkaan, että hänessä ei ole miestä sanoa rauhallisesti ja rehellisesti, ettei halua parisuhdetta, ettei ole sellaisia tunteita sua kohtaan. Sen sijaan kohtee sinua törkeän tylysti, aivan kuin olisit tehnyt jotain väärää. Se on kypsymätön ja ennenkaikkea ilkeän ihmisen piirre. Jos vielä alkaa lepyttelemään takaisin (seksin toivossa), tee selväksi että tämä oli nyt sinun osaltasi nähty. Ei sun tarvitse kenenkään kynnysmatto olla.Kiitos vastauksesta, on hän aika suoraan tunteistaan puhunut, ei ole sanonut etteikö tuntis mua kohtaan tunteita, mutta tällä hetkellä kaipaa olla yksin. Ja se mahdollisuus pitää toiselle antaa. Nyt jotenkin oli todella kylmä mua kohtaan, niin ehkä hänellä tosiaan tunteet lopahtaneet kokonaan, muttei halunnut loukata mua sanomalla koko totuutta vaan toivoi että tajuisin vihjeen.
Mutta juu, ei tässä muu oikeen auta kuin mennä eteenpäin. Ja totta tuokin, vaikka takaisin tulisi ni missään tapauksessa ei ainakaan pidä suorilta ottaa takaisin , koska vaikka hetken menisikin hyvin ni koko sen ajan kummittelee se epävarmuus ja sitä seuraavaa eroa alkaa jo miettimään.
Alan jo hiljalleen hyväksymään tilanteen. Hyvä niin.
t.Ap
- Saattaaollaettä
Alkaa tavaras olla sen verran kaluttu ettei kiinnosta enään.
- Emoji3
Enää, ei enään.
t.Ap.
- SiristellenAurinkoon
”Tuntuu kuin sisukalut olisi revitty ulos, käytetty jollain mankelilla läpi ja pistetty takas sisälle.”
Jätetyksi tuleminen voi tuntua justiin niin raastavalta että meinaa voida fyysisesti pahoin.
Ihmisellä on tyyppillisesti sellainenkin piirre, että ensin pyrkii mielessään miettimään miten palauttaisi asiat ennalleen, vaikkei se kaiken järjen mukaan ole enää mahdollista. Toinen on jo päätöksen tehnyt.
Sen jälkeen tulevat epäuskon, järkytyksen ja mielen lamauttavat tunteet: miksi en kelvannut, miksi minua ei rakastettu, miksi mut hylättiin. Se on se pahin vaihe.
Siitä ei selviä muuten kuin hyväksymällä omat tunteensa, nyt minuun sattuu ja tekee kipeää. Sekin tekee kipeää, ettei toiseen satu yhtään.
Mutta sitten, joka päivä enemmän se oma elämä ottaa jalansijaa ja tunnemylläkkä rauhoittuu. Alkaa nähdä sen toisen eri valossa kun oma tunnesekamelska ei sokeuta. Silloin alkaa nähdä itsensäkin taas oikein, että oon ihan hyvä ja riittävä, rakastettava . Se että se ihminen ei sinua halunnut, ei muuta sitä asiaa mihinkään että oot ihan hyvä just noin.
Sinä oot nyt tuos puolessa matkassa, eli hyväksymisvaiheessa. Kirjota tänne, puhu kavereille, käy läpi asiaa. Sait siipeesi, mutta kyllä ne kantaa vaikka vähän laahustellen ensin meneekin.- Emoji3
Kiitos ihanasta viestistäsi, joka toi lohtua ja hyvää mieltä.
Vieläkin tuntuu ihan kamalalta, mutta tänään oli parempi päivä kuin eilen ja huominen varmasti parempi päivä kuin tänään. :) Auttaa kun saa puhuttua johonkin tunteistaan.
Pahinta tässä vaiheessa olisi että joutuisi näkemään, siksi koitan vältellä tarkoituksella paikkoja , jossa törmätä. Joku päivä sekään ei tunnu miltään.
Päivä kerrallaan :)
t.Ap. - vkönvbövvj
No kyllä ja niin hyvin kuvattu miltä se tuntuu. Ja me ihmiset ollaan sitä niin ilkeästi toinen toisillemme tekemässä. Niin kuin kakkosnaiset siinä puuhassa mukana, vaikkakin ymmärtämättään sitä. Mutta kun ollaan suhteessa, niin saako tehdä ja käyttäytyä näin, jopa parinkymmenen parivuosisuhteen jälkeen silloin, kun vaan loppuu kiinnostamasta? Onko me itse luotu ajatus oikeutuksesta, jossa ei ole vastuuta muusta kuin omasta hyvästä, eikä muista ihmisistä? Ei näin, mutta aina se menee näin. Kun se on aina heikompi, joka jätetään. Ja jopa kaikki media hehkuttaa tätä uutta onnea näkemättä draamaa jota se survoo jalkoihinsa ihmiselämistä välitttämättä.
- Emoji3
vkönvbövvj kirjoitti:
No kyllä ja niin hyvin kuvattu miltä se tuntuu. Ja me ihmiset ollaan sitä niin ilkeästi toinen toisillemme tekemässä. Niin kuin kakkosnaiset siinä puuhassa mukana, vaikkakin ymmärtämättään sitä. Mutta kun ollaan suhteessa, niin saako tehdä ja käyttäytyä näin, jopa parinkymmenen parivuosisuhteen jälkeen silloin, kun vaan loppuu kiinnostamasta? Onko me itse luotu ajatus oikeutuksesta, jossa ei ole vastuuta muusta kuin omasta hyvästä, eikä muista ihmisistä? Ei näin, mutta aina se menee näin. Kun se on aina heikompi, joka jätetään. Ja jopa kaikki media hehkuttaa tätä uutta onnea näkemättä draamaa jota se survoo jalkoihinsa ihmiselämistä välitttämättä.
Joo, se on jännä miten käytöstavat unohtuu, kun halutaan toisesta eroon. Luulisi että olisi pokkaa sanoa ihmiselle, josta on joskus välitetty, asiat suoraan. Toki tulisi ymmärtää tätä toistakin osapuolta, ettei jättäminenkään oo mitään superkivaa. Varsinkin, jos sortuu kinuamaan , ottamaan yhteyttä tms. niinkuin minä tein. Se on tavallaan aika itsekästä , kun toinen haluaa olla (minusta ) rauhassa. Ei se ole hänen valinta tuntea , niin hän nyt tuntee.
En ole nyt viikkoon kuullut hänestä, ja jos asiat menee nyt kun on mennytkin, kaikki on hyvin. Sen verran vielä tunteet pinnassa että toivonkin, etten kuulisi hänestä mitään, saatikka näkisi.
Vain omaan itseensä voi vaikuttaa ja omaan suhtautumiseen asioihin. Ja mitä vähemmän vihaa ja katkeruutta on tunteissa, sitä nopeampaa toipuminen on. Koitan varautua takapakkeihin, koska niitä varmasti tulee vielä :/
t.Ap
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4139112Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893710- 202173
- 861367
- 271125
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661122- 751100
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791095- 1081084
- 551053