Maatilamatka
Olimme varanneet tyttöporukalla pyöräretkellämme yhdeksi majapaikaksemme maatilamatkailua harjoittavan tilan Keski-Suomesta. Lenkkimme oli kierrellyt Päijännettä ja nyt olimme Joutsan liepeillä.
Maatila oli kauniilla paikalla ja se rajoittui mailtaan suureen ja puhtaan kirkkaaseen järveen.
Tilalla oli varsinaisen asuinrakennuksen lisäksi vanhoja aittoja ja vanha mummon mökki, sekä kaksi majapaikkaa rannassa. Kaikki oli kunnostettu majoitustiloiksi, ja olivat nyt matkailijoita täynnä. Me saimme kuitenkin varaamamme rantamökin käyttöömme. Meitä oli vain neljä, vaikka mökkiin mahtuisi ehkä 6 - 8 yöpyjää.
Asetuttuamme mökkiin lähdimme katselemaan paikkoja. Päätalon viereiseen mökkiin oli majoittunut prätkäjengiä pyöristä päätellen. Lisäksi alueella oli jokunen asuntovaunu ja lapsiperheitä.
Kävimme tietysti tallissa hevosia katsomassa. Ratsastamaan pääsisi kuulemma myöhemmin tai aamulla.
Tallissa oli noin kaksikymppinen tyttö hoitamassa ratsuja. Yhdellä orilla näytti vatsanalta pongottaavan valtavan suuri kalu, joka ensin työntyi ulos täyteen mittaansa, kuin teleskooppi. Tätä tuijotimme ja kauhulla ihailimme keskenämme puhumatta mitään toisilleemme. Sitten elin alkoi vetäytyä takaisin ja sykäyksittäin se palautui normaaliin mittaansa. Posket punaisina ja kiihtyneessä tilassa poistuimme tallista. Ainakin minulle tämä oli hyvin kiihoittava kokemus. Jotenkin se oli niin valtava ja täynnä latausta ja jäntevyyttä, että minulta kastui housut kiimasta.
Pyöräillessä oli satula antanut alkuannoksen kiihkoa pimpsaani. Loppumatkalla oli tie ollut soratietä ja se oli kuoppainen. Pimpsani oli saanut sellaisen hieronnan, että välillä olisin taluttanut pyörääni, mutta en tosissaankaan voinut keskeyttää nautinnollista ajoa. Nyt tämä orin seiväs sai minussa uuden himon aikaan ja se olisi saatava tyydytettyä jotenkin.
Muut tytöt lähtivät mökillemme, mutta minä ajattelin käydä päätalossa ostamassa jotakin juotavaa.
Motojengin jätkät olivat pihalla ja seurasivat lähestymistäni toisillttn jotakin puhellen. Yritin kävellä ihan normaalisti. Yksi pitkä kaveri erottautui porukasta ja tuli lähelleni astuessani päätalon portaille. Hän sanoi reippaalla ja kuuluvalla äänellä olevansa Jari ja haluaisi tehdä lähempää tuttavuutta kanssani. Ekaks haluisin naida sua, hän sanoi ja katsoi kavereitaan takaviistoon.
Minä sekaisin äskeisestä ja muustakin sanoin, että jos susta kerran siltä tuntuu, niin mikäpä, mutta mitä kaverisi ajattelisivat, jos ilman jäisivät.
Tartteeko niitten ilman jäädä, sanoi Jari. Katsotaan kohta.
Jari opasti minut poikien kämppään ja muut jäivät vielä pihalle. Sanoin soittavani kavereilleni, että eivät hermoilisi häviämistäni ja kerroin missä olin. Jari asettui eteeni ja jouduin katsomaan häntä suoraan ylöspäin. Hän kietoi valtavat kätensä ympärilleni ja veti minut kiinni itseensä. Painauduin tiukasti häneen ja tunsin vartalossani värinää. Jarin kädet tutkivat kehoani ja hamusivat pakaroilleni. Hän nosti paitaani ja veti sen pois päältäni. Samoin hän riisui oman paitansa ja nyt saatoin ihailla hänen litteää vatsaansa ja kehittynyttä ja voimakkaan lihaksikasta ylävartaloaan. Kiihotuin kovasti hänen puristellessaan pieniä ja kovia rintojani. Hän avasi vyönsä ja minä jatkoin housujen riisumista. Avasin hänen vetoketjunsa ja laskin hieman farkkuja saadakseni käteeni hänen kalunsa. Housuista vapautui pitkä, mutta ei kovin paksu kivikova kyrpä. Otin siitä tiukasti molemmilla käsilläni otteen ja aloin nuolla ja imeskellä sen kiiltävää ja turvonnutta terskaa.
Mieleeni tuli tallilla näkemäni, ja päässäni huippasi ajatellessani hevosen kyrpää. Jari oli avannut minulta housut ja hivutin niitä alaspäin. Pienet pikkupöksyni olivat kostuneet eritteistäni ja sain nekin poistettua jalastani. Olimme alastomina ja Jarin kädet koppasivat minut kevyesti mukaansa hänen kantaessaan minut sohvalle. Asetuin polvilleni sohvalle, ja Jari tuli taakseni alkaen nuolla pilluani. Kostuttaa sitä ei enää voinutkaan, sillä se vuoti nesteitä Jarin kasvoille. Tunsin pian miten hänen kalunsa oli vaihtunut aukolleni.. Jari alkoi työntää pitkää kulliaan sisääni. Olin niin kiimoissani, että sain ekan orkun melkein heti. Jari huomasi ja alkoikin terskallaan hyväillä turvonneita häpyhuuliani ärsyttääkseen itseään ja minua vielä lisää.
Muut kaverit olivat tulleet hiljaa sisälle ja ovensuussa seurasivat touhujamme innoissaan. Nyt Jari sai uuden innoituksen ja työnsi kalunsa suoraan perille asti kuumaan ja litimärkään pilluuni. Takaapäin tämä tuntui aivan hurjalta ja aloimme rytmikkäästi naida. Liikutin peppuani kiivaasti ja Jari paineli pitkillä vedoilla kovaa kaluaan syvälle pilluuni. Aloin tuntea toisen orgasmin lähestymisen. Jari laukesi ja hänen spermansa ruiskusi emättimeeni tuntiessani lämpimän suihkun sisälläni.
Viereemme oli tullut Jarin kaveri jolla oli kova kalu kourassaan. Jari nousi pois ja kaveri työnsi elimensä minuun samalla kertaa. En ehtinyt tajuamaan muuta, kuin valtavan paksun ja tosi pitkän munan täyttäessä vittuni äärimmilleen. Laukesin, ja huusin nautinnosta. Muut kaverit olivat aivan vierelläni ja puristelivat tissejäni ja peppuani monikätisesti. Kaveri veti kovan kalunsa sisästäni ja työnsi sen huulilleni sanoen, että ime saatanan ämmä. Aloin imeä vitultani maistuvaa kalua ja joku levitti samalla sormillaan vittuani takaapäin. Tunsin jälleen uuden kyrvän aukollani ja se työntyi sisääni. Välillä kulli vaihtui suussani ja käskyt olivat vaativia. Aloin himoissani liikuttamaan peppuani ja kalu luiskahti ulos. Nyt tämä jätkä työntää perseeseen, kuulin. Jäykistyin ja pelkäsin. Kaveri otti taipeistani kiinni ja asetti kalunsa pikkureijälleni. Kova ja liukas elin alkoi painua tiukkaan ja sykkivään peppuun vaivalloisesti. Sattui ja tuntui aivan hurjalta. En tiennyt kumpi oli nautinnollisempaa, kipu, vai tunne kyrvästä pepussani. Aukko antoi periksi ja peppureikääni työntyvä kyrpä alkoi liikkua sisässäni nainnin rytmein. Jonkun kädet hyväilivät rintojani ja peppupanijan sormet työntyivät vittuuni. Olin mennä sekaisin ja tajuntani alkoi hämärtyä. Huusin ja valitin. Kaverit ympärilläni olivat tyhjentäneet lastejaan sisääni ja suuhuni. Vielä yksi kyrpä kädessäni ja huulillani oli kovana. Runkkasin sitä ja sain lastin kasvoilleni. Samalla lysähdin sohvalle saadessani valtavan orgasmin. Peppureikäni sai lastin spermasta ja olin ihan loppu. En pystynyt nousemaan ja jätkät peittelivät minut sohvalle makuupussilla.
Heräsin kuitenkin jostainsyystä omassa mökissäämme ja omassa pussissani. Olinko voinut nähdä näin hurjaa unta. Kokeilin pimpsaani ja se oli kostea, mutta ei nainnin jäljeltä, vaan puutostilasta kostunut.
Uimaan ja matka jatkukoon, elämä on tällaista.
Minna 18

Vastaukset 3
Vanhimmat
hyi hitto.......
ori juttu teki ji kaiken ihan huonoksi, omistan itse hevosen , nimenomaan orin ja en voi tajuta miten joku ihminen vois ajatella, fantasioida eläimestä tuolla tavalla. aivan SURKEEEEE !!!!
Ei aiva kaukaa haettu tuo orriin kalun kihottava vaikutus.
Oli tilaisuus seurata kun Sinua noin 4 vutta nuoremmat tytöt leikitteli ja kutitti timotein tupsulla oriin erektiossa olevaa kalua tytöt sai kalun aivan jäykäksi. Hevonen kun oli valjaissa niin pääsivät aiva läheelle. Kyykyssä kun olivat niin näin että ohuen uimapuvun haaraosan oli tullut märkä läiskä.
Kiitos hyvästä tarinasta, sopivan tuhtia
tekstiä. Hevonen elimineen hyvä oivallus. Kuvasit
uskottavasti - ja kiihottavasti - reaktioitaisi.
Tarinaa kommentoinut hevosenomistaja
jonkinsortin tosikko!