Ville Niinistö on ilmoittanut, että hän ei ole nykyiosen vaalikauden jälkeen enää halukas jatkamaan työtä eduskunnassa.
Perustelunsa hän kiteytti seuraavaan sanomaan:
– Näen asian vahvasti niin, että ihmisen on hyvä säilyttää kykynsä uusiutua ja pitää innostuksen pilke silmäkulmassa. Ihmisen on vaalittava sieluaan, jotta jaksaa innostua, olla hyvä läheisilleen ja oppia uutta.
Sopisiko tällainen mielipide oppaaksi myös meille 70 -ikäiselle? Miten haluaisit uusiutua? Mitä uutta itse olet oppinut tai halukas oppimaan?
Meikäläinen on ruvennut käymään kuntosalilla, juoksemaan mäkiä ylös sekä ylläpitämään ja täydentämään vieraiden kielten taitoja. Mieli tekisi myös mennä harrastamaan yhteislaulua. Eipä olisi myöskään hassumpaa oppia lisää vaikka polkkaa.
Elämähän tarjoaa paljon mahdollisuuksia - vielä päälle 70-vuotiaallekin. Pitäisikö vielä ryhdistäytyä vai . hevosmiesten kieltä käyttäen - päästää ohjakset jo löysille ja - antiikin kielikuvaa käyttäen - jäädä lepäämään laakereilleen? Niin, mitä olet mieltä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tosi hauskaa oli, sanoi ukko ja vetäisi viimeiset imaisut ilmakehästä!tsau
Elän läpi vuoden uudistumisen kierteessä. Nyt matkailuteemalla pyörin siellä sun täällä. Jouluna hössötän kinkkujen ja laatikoiden sekä pipareiden kimpussa, siis perinteisissä menoissa. Minimaailmani uudistuu kun palaan puolimatkalaukkua täynnä nukkekotikrääsää. Uuden vuoden jälkeen isken taas käteni saveen. Keramiikkaa, kevättä nuuhkien. Termariin kahvia, paperipussìin kanelipulla ja aurinkoa metsästämään. Toukokuussa alkaa mökkihommat ja siellä löytyy aina uusia uudistustarpeita. Mitähän ensikesänä, jää nähtäväksi. Sitten ollaankin jo syksyssä ja nuuhkitaan Välimeren sùntaan tai jonnee muualle.
Pitäisikö vielä jotain muuta...mmmmm
Ainoata mitä teen kunnon puolesta on jokapäiväinen treeni soutulaitteella noin 45 minuuttia, muuten vain nautiskelen joutilaana, tietysti jokapäiväiset askareet, jonkun kirjan vois lukea pitkästä aikaa mut lähikirjasto suljettiin, tabletilla vois kuulemma lukea oliko se E-kirja, muuten mennee ihan mukavasti uuvistuessa
Pitää vain etsiä paikkoja, joista saa draivia, kuten ulkomaan kielellä sanotaan ja railakkaat tuulet panevat liikkeelle. Varustuksena kun ovat jo valmiiksi mahtava peräsin ja pulleat purjeet...
Kuuntelemalla - syvähaastattelemalla, pikemminkin leppoisasti syvähaastelemalla tuttujen mutta varsinkin outojen ihmisten kanssa. Uudistuu pääkopan ajatusmallit, kun saavat virikkeitä, että on monenlaisia elämisen tyylejä.
Mielenkiintoisia ja omastani kovin poikkeavia elämäkertoja, asenteita, arvostuksia ja kohtaloita on suomalaisillakin ikätovereilla. Melkein ärsyttää, kun omanikäsiä on niin moneen junaan ja asemallekin jäämään. Että miten sitä näin sekalainen seurakunta joskus selviää sovussa tiiviinä yhteisönä jossain vanhuspalvelulaitoksessa.
Nuorilla sitten taas on paljon uusia juttuja ja pyrkimyksiä ja vaatimuksia tulee vanhemmiltaan, koulusta ja kaveripiiriltään, jollaisista meikäläisen ikäluokalla ei ollut nuorena mitään tietoa.
Uusiutumispyrkimyksistä ei saa muuta kuin huolia ja murheita - mieliharmia.
Olennaiset asiat loksahtelevat paikoilleen.
Käyn tansseissa, joskus jopa puolison kanssa, juoksen, olen lapsenlasten seurana.
Ei tässä muuhun juuri ehdikään, kun pitää vielä tänne palstalle kirjoitella, väliin hassutellen, joskus hattuillenkin. Eipä silti, onhan täällä joskus ihan hyväkin ketju,
Kyllä tuo kaikki uusiutumista edistää.
Vierivä kivi ei sammaloidu sanotaan,