Onko tämä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö?

Epävarmatyttö

Kysyisin itselleni vuosia sitten tapahtuneesta...
Vaikka vuosia on kulunut jo todella monta, muistan tapahtumat edelleen kirkkaasti. Olin noin 10 vuotias, olin vanhempieni kanssa ollut kylässä viettämässä iltaa. Isäni joi itsensä huomattavaan humalaan. Tulimme myöhään kotiin ja menin vierashuoneeseen nukkumaan tavalliseen tapaan. Yöllä heräsin siihen, että isäni oli riisunut yöpuvun housuni sekä pikkuhousuni ja kosketteli minua takapuolesta, myöskin suuteli sinne. Hätäännyin ja itkin, jossakin vaiheessa tämä toiminta loppui. Tämän "enempää" ei siis tilanteessa tapahtunut. Isäni pyysi seuraavana päivänä kahden kesken anteeksi, jonka jälkeen ei tilanteesta ole puhuttu. Kukaan ei tästä siis ole tietoinen. Oliko kyseessä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö? Välttelin isääni hyvin pitkään tapahtuneen jälkeen, nyt uusia traumoja kohdatessa tilanne tulee uniini ja pyörii jatkuvasti mielessäni. Muistan myös teini-ikäisenä kärsineeni kyseisistä painajaisista. Kiitos jos jaksoit lukea.

17

650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lajijasuris

      Kyllä tuo siltä vaikuttaa! Miksi joidenkin pitää omiin lapsiin kajota?!
      On varmasti tosi traumatisoivaa, kun oma isä toimii noin. Ei sitä ihan anteeksipyynnöllä kuitata. Parempi vaan itsesi kannalta yrittää vältellä isääsi.
      Olisko sulla joku hyvä luotettava ystävä jolle puhua? Miten äiti? Terkkariinkin voit ottaa yhteyttä.

      • Epävarmatyttö

        Kiitos vastauksestasi. Olen siis tällähetkellä jo aikuinen ihminen, ja isäni kanssa tekemisissä vain ns pakolliset. Äidille en ole asiasta kertonut, tuskin aionkaan. Tämä vain tuntuu vähäpätöiseltä asialta siinä mielessä, että ihmisillä on isompiakin murheita.
        -ap


      • lajijasuris
        Epävarmatyttö kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi. Olen siis tällähetkellä jo aikuinen ihminen, ja isäni kanssa tekemisissä vain ns pakolliset. Äidille en ole asiasta kertonut, tuskin aionkaan. Tämä vain tuntuu vähäpätöiseltä asialta siinä mielessä, että ihmisillä on isompiakin murheita.
        -ap

        Hyvä ettei ole jäänyt tosi pahoja traumoja tai vammoja, kun pystyt ajatteleen, että joillain on vielä huonommin. On se varmasti noinkin, niin absoluuttisesti kuin emotionaalisesti.
        Kuitenkin sinuakin on ilman muuta kohdeltu todella väärin! Mutta tee vain kuten parhaaksi näet. Hyvää jatkoa!


    • jassoota

      Onkohan tuo aloitus provo? Haiskahtaa vähän. Alla lukee tuo " -ap", olen nähnyt sitä muuallakin... esim Vauva-lehden keskusteluissa.
      Ja miksi mukamas menit nukkumaan VIERASHUONEESEEN, TAPASI MUKAAN? Olitko vieras omassa kodissasi?

      Ja siksikin, että jos jollekulle tuommoista on tapahtunut, kyllä hän aikuisena viimeistään tajuaa, että oli varmasti hyväskikäyttöä tuo.

      • Epävarmatyttö

        En ole provo. Ihan tosissani kysyin mielipidettä, koska en ole asiasta keneltäkään uskaltanut kysyä. Tuolloin en uskaltanut nukkua omassa huoneessani toisella puolella isoa taloa, joten nukuin joko yksin tai toisen vanhemman kanssa vierashuoneessa. ”Ap” laitoin siksi, että muut tajuavat että aloittaja on kommentin laittanut. En ole siis aiemmin edes keskustelupalstoilla aloittanut keskusteluja niin luulin että se on jotenkin tapana.


      • lajijasuris

        Niin, yleinen tapa monella palstalla on käyttää lyhennettä ap. kun viitataan aloittajaan. Omaan silmään myös pisti tuo vierashuone, mutta en kirjoitusta hetkeäkään epäillyt provoksi. Olisko ollut sitten jotain vaistoa jo esim. isän muun käyttäytymisen perusteella.

        Monta kertaa intuitio osuu oikeaan, näin ainakin itsellä. Sitä voi muuten opetella. Täytyy kerätä paljon erilaista tietopääomaa ja täytyy välillä pysähtyä miettimään joskus hankaliakin asioita eikä mennä fiiliksellä. Intuitio perustuu siis hyvin pitkälti tietoon ja analyysiin, mutta höystettynä tunteilla.


      • LinnariLinnari

        Aloittaja on provo, ristiriitaisuudet, että myöskin keskustelupalstojen ahkera käyttäjä 'minulle on nyt vasta auennut "ap" käyttö, mutta miksi ap? Aloittaja on paremminkin 'al'=aloittaja tai 'ka'=ketjun aloittaja.

        Mahtaa olla tosi iso talo, länsi-, pohjois- ja eteläsiipineen taikka kolkkoina linnankäytävineen oleva talo..

        Tälle intiutoijalle, mene opiskeleen tiibettiin..


      • lajijasuris
        LinnariLinnari kirjoitti:

        Aloittaja on provo, ristiriitaisuudet, että myöskin keskustelupalstojen ahkera käyttäjä 'minulle on nyt vasta auennut "ap" käyttö, mutta miksi ap? Aloittaja on paremminkin 'al'=aloittaja tai 'ka'=ketjun aloittaja.

        Mahtaa olla tosi iso talo, länsi-, pohjois- ja eteläsiipineen taikka kolkkoina linnankäytävineen oleva talo..

        Tälle intiutoijalle, mene opiskeleen tiibettiin..

        En nyt oikein ymmärrä kirjoituksesi motiivia. No joo, se al. olisi kyllä parempi. Mutta sitten miten niin provo ja juuri iso talo? Mitä ihmeellistä on intuitiossa?


      • Citizen_Kane__
        LinnariLinnari kirjoitti:

        Aloittaja on provo, ristiriitaisuudet, että myöskin keskustelupalstojen ahkera käyttäjä 'minulle on nyt vasta auennut "ap" käyttö, mutta miksi ap? Aloittaja on paremminkin 'al'=aloittaja tai 'ka'=ketjun aloittaja.

        Mahtaa olla tosi iso talo, länsi-, pohjois- ja eteläsiipineen taikka kolkkoina linnankäytävineen oleva talo..

        Tälle intiutoijalle, mene opiskeleen tiibettiin..

        Logiikkaa se on sun patologiikkakin.Teikäläinen harrastaa pikemminkin dissosiaatiota assosiaation sijaan, sen verran vailla todellisuuspohjaa noi sun "logiikat" on.Luuletko oikeasti, että joku kirjoittaa tänne noin vakavasta asiasta saadakseen huomiota vai?Mieti vielä tovi kuinka oudolta se kuulostaa.


    • Uskon sinua AP, Kyllä tuo hyväksikäyttöä oli. On hyvin yleistä, että uhriksi joutunut ei pysty nimeämään tapahtunutta ja silloinkaan, vaikka siitä olisi vuosia aikaa. Ja se jää mieleen pyörimään ja kuluttamaan energiaa, kuten varmaan kohdallasi on käynyt. Olen pahoillani kokemuksestasi, syy ei ollut sinussa!
      Nyt aikuisena ihmisenä osaat määrittää traumaattisen kokemuksen painoarvon elämääsi ja tehdä sen perusteella arvion ammattiavun tarpeesta. Voisit hyötyä psykoterapiasta ja myös silmänliiketerapiasta, EMDR. Suosittelen etsimään tietoa näistä. Voimia!

      • Epävarmatyttö

        Kiitos sinulle!


    • Hei Epävarmatyttö!

      Hyvä, että olet lähtenyt kysymään asiasta. On ikävä kuulla, että isäsi on kosketellut sinua. Kertomassasi tilanteessa rikoksen kynnys on ylittynyt. On luonnollista, että kuvailemasi tapahtuneen jälkeen käsittelemättömänä tilanne voi nousta uudestaan mieleen ja herättää erilaisia tunteita ja ajatuksia. Sinun ei tarvitse näiden asioiden kanssa olla yksin. Olisiko sinulla ketään luotettavaa henkilö kenen kanssa voisit puhua tapahtuneesta? Eri järjestöt myös tarjoavat matalankynnyksen keskusteluapua kuten esimerkiksi Suomen Delfins ry http://www.suomendelfins.fi/ tai Tukinainen https://tukinainen.fi/.

      Voit halutessasi tulla juttelemaan asiasta tarkemmin Rikosuhripäivystyksen chattiin. RIKUchat on auki arkisin klo 9-15 ja maanantai-iltaisin klo 17-19 osoitteessa www.riku.fi.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

      • Epävarmatyttö

        Kiitos tästä. Jään miettimään asiaa vielä. En ole asiasta kenellekkään tähän mennessä kertonut, lähinnä sen takia että pelkään ettei minua uskota.


    • Sfdyufwkhrh

      Nautitko siitä kun et taistellut vastaan? Vitun provo

      • Citizen_Kane_

        Kuulehan nyt sosiopaatti - mees nauttiin sun kieroutuneesta ajatusmaailmasta muualle.Miten 10-vuotias tyttö taistelee aikuista miestä vastaan?


    • kokokokok

      kysy asiaa tueksi vaikka naaurin insinööriltä taikka lääkäriltä, niitähän moniosaajissa on se voi kertoa mitä isäsi olisi kuulunut tehdä kun olit 10v

    • yleinen.ilmiö

      Onko tuo seksuaalista hyväksikäyttöä? Vastauksen saa kun kysyy: _ Miksi_ isä riisuisi oman lapsensa alushousut ja lääppisi takapuolesta?

      Sillä ei ole pienintäkään merkitystä kauanko tuosta on aikaa tai kuinka pieni on teko ollut fyysisesti, saati oliko tuo ainoa teko. Tuollainen käytös paljastaa sen että sinulla on insesti- isä, ja mikäli äitisi tietää asiasta, sinulla on myös insestiäiti. Kanattaa ottaa selvää voisitko vielä viedä asian oikeuteen. Oikeuttahan suomen "oikeus" laitoksesta ei seksuaalisen väkivallan uhrit saa mutta olisi sekin sentään jonkinlainen seuraus paskaläjälle.

      Valitettavasti nämä kusipäät jotka eivät osaa olla lääppimättä edes omia lapsiaan on hyvin yleinen ilmiö suomessakin. Meillä on kahdet totuudet. Viralliset totuudet ja reaalitodellisuus. Virallisissa totuuksissa tuollainen käytös on kauhistuttavaa, harvinaista ja tuomittavaa. Reaalitodellisuudessa on vaikea edes löytää ihmisiä jotka tuomitsisivat tuollaisen käytöksen muuta kuin korkeintaan inhimillisenä erehdyksenä. Se on se uhri jota paheksutaan kun hän ajattelee noin likaisia asioita omasta pikku viattomasta isipapasta joka ei ikinä kärpäsellekään pahaa tekisi. Sinut tuomitaan julmaksi isipoloisen vainoajaksi kun moisesta pikkuasiasta kehtaat valittaa. Ja vielä vuosien jälkeen.Kaikkihan meistä virheitä tekee etkä itsekään ole syytön

      Kun osoita syyttävää sormea isääsi kohti osoittaa kolme sormea itseesi.

      Meetoo hysteriaa. Niih.

      Tällaiseen paskaan kannattaa sitten varautua jos päätät viedä asiaa eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe