Kysyisin itselleni vuosia sitten tapahtuneesta...
Vaikka vuosia on kulunut jo todella monta, muistan tapahtumat edelleen kirkkaasti. Olin noin 10 vuotias, olin vanhempieni kanssa ollut kylässä viettämässä iltaa. Isäni joi itsensä huomattavaan humalaan. Tulimme myöhään kotiin ja menin vierashuoneeseen nukkumaan tavalliseen tapaan. Yöllä heräsin siihen, että isäni oli riisunut yöpuvun housuni sekä pikkuhousuni ja kosketteli minua takapuolesta, myöskin suuteli sinne. Hätäännyin ja itkin, jossakin vaiheessa tämä toiminta loppui. Tämän "enempää" ei siis tilanteessa tapahtunut. Isäni pyysi seuraavana päivänä kahden kesken anteeksi, jonka jälkeen ei tilanteesta ole puhuttu. Kukaan ei tästä siis ole tietoinen. Oliko kyseessä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö? Välttelin isääni hyvin pitkään tapahtuneen jälkeen, nyt uusia traumoja kohdatessa tilanne tulee uniini ja pyörii jatkuvasti mielessäni. Muistan myös teini-ikäisenä kärsineeni kyseisistä painajaisista. Kiitos jos jaksoit lukea.
Onko tämä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö?
17
807
Vastaukset
- lajijasuris
Kyllä tuo siltä vaikuttaa! Miksi joidenkin pitää omiin lapsiin kajota?!
On varmasti tosi traumatisoivaa, kun oma isä toimii noin. Ei sitä ihan anteeksipyynnöllä kuitata. Parempi vaan itsesi kannalta yrittää vältellä isääsi.
Olisko sulla joku hyvä luotettava ystävä jolle puhua? Miten äiti? Terkkariinkin voit ottaa yhteyttä.- Epävarmatyttö
Kiitos vastauksestasi. Olen siis tällähetkellä jo aikuinen ihminen, ja isäni kanssa tekemisissä vain ns pakolliset. Äidille en ole asiasta kertonut, tuskin aionkaan. Tämä vain tuntuu vähäpätöiseltä asialta siinä mielessä, että ihmisillä on isompiakin murheita.
-ap - lajijasuris
Epävarmatyttö kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi. Olen siis tällähetkellä jo aikuinen ihminen, ja isäni kanssa tekemisissä vain ns pakolliset. Äidille en ole asiasta kertonut, tuskin aionkaan. Tämä vain tuntuu vähäpätöiseltä asialta siinä mielessä, että ihmisillä on isompiakin murheita.
-apHyvä ettei ole jäänyt tosi pahoja traumoja tai vammoja, kun pystyt ajatteleen, että joillain on vielä huonommin. On se varmasti noinkin, niin absoluuttisesti kuin emotionaalisesti.
Kuitenkin sinuakin on ilman muuta kohdeltu todella väärin! Mutta tee vain kuten parhaaksi näet. Hyvää jatkoa!
- jassoota
Onkohan tuo aloitus provo? Haiskahtaa vähän. Alla lukee tuo " -ap", olen nähnyt sitä muuallakin... esim Vauva-lehden keskusteluissa.
Ja miksi mukamas menit nukkumaan VIERASHUONEESEEN, TAPASI MUKAAN? Olitko vieras omassa kodissasi?
Ja siksikin, että jos jollekulle tuommoista on tapahtunut, kyllä hän aikuisena viimeistään tajuaa, että oli varmasti hyväskikäyttöä tuo.- Epävarmatyttö
En ole provo. Ihan tosissani kysyin mielipidettä, koska en ole asiasta keneltäkään uskaltanut kysyä. Tuolloin en uskaltanut nukkua omassa huoneessani toisella puolella isoa taloa, joten nukuin joko yksin tai toisen vanhemman kanssa vierashuoneessa. ”Ap” laitoin siksi, että muut tajuavat että aloittaja on kommentin laittanut. En ole siis aiemmin edes keskustelupalstoilla aloittanut keskusteluja niin luulin että se on jotenkin tapana.
- lajijasuris
Niin, yleinen tapa monella palstalla on käyttää lyhennettä ap. kun viitataan aloittajaan. Omaan silmään myös pisti tuo vierashuone, mutta en kirjoitusta hetkeäkään epäillyt provoksi. Olisko ollut sitten jotain vaistoa jo esim. isän muun käyttäytymisen perusteella.
Monta kertaa intuitio osuu oikeaan, näin ainakin itsellä. Sitä voi muuten opetella. Täytyy kerätä paljon erilaista tietopääomaa ja täytyy välillä pysähtyä miettimään joskus hankaliakin asioita eikä mennä fiiliksellä. Intuitio perustuu siis hyvin pitkälti tietoon ja analyysiin, mutta höystettynä tunteilla. - LinnariLinnari
Aloittaja on provo, ristiriitaisuudet, että myöskin keskustelupalstojen ahkera käyttäjä 'minulle on nyt vasta auennut "ap" käyttö, mutta miksi ap? Aloittaja on paremminkin 'al'=aloittaja tai 'ka'=ketjun aloittaja.
Mahtaa olla tosi iso talo, länsi-, pohjois- ja eteläsiipineen taikka kolkkoina linnankäytävineen oleva talo..
Tälle intiutoijalle, mene opiskeleen tiibettiin.. - lajijasuris
LinnariLinnari kirjoitti:
Aloittaja on provo, ristiriitaisuudet, että myöskin keskustelupalstojen ahkera käyttäjä 'minulle on nyt vasta auennut "ap" käyttö, mutta miksi ap? Aloittaja on paremminkin 'al'=aloittaja tai 'ka'=ketjun aloittaja.
Mahtaa olla tosi iso talo, länsi-, pohjois- ja eteläsiipineen taikka kolkkoina linnankäytävineen oleva talo..
Tälle intiutoijalle, mene opiskeleen tiibettiin..En nyt oikein ymmärrä kirjoituksesi motiivia. No joo, se al. olisi kyllä parempi. Mutta sitten miten niin provo ja juuri iso talo? Mitä ihmeellistä on intuitiossa?
- Citizen_Kane__
LinnariLinnari kirjoitti:
Aloittaja on provo, ristiriitaisuudet, että myöskin keskustelupalstojen ahkera käyttäjä 'minulle on nyt vasta auennut "ap" käyttö, mutta miksi ap? Aloittaja on paremminkin 'al'=aloittaja tai 'ka'=ketjun aloittaja.
Mahtaa olla tosi iso talo, länsi-, pohjois- ja eteläsiipineen taikka kolkkoina linnankäytävineen oleva talo..
Tälle intiutoijalle, mene opiskeleen tiibettiin..Logiikkaa se on sun patologiikkakin.Teikäläinen harrastaa pikemminkin dissosiaatiota assosiaation sijaan, sen verran vailla todellisuuspohjaa noi sun "logiikat" on.Luuletko oikeasti, että joku kirjoittaa tänne noin vakavasta asiasta saadakseen huomiota vai?Mieti vielä tovi kuinka oudolta se kuulostaa.
Uskon sinua AP, Kyllä tuo hyväksikäyttöä oli. On hyvin yleistä, että uhriksi joutunut ei pysty nimeämään tapahtunutta ja silloinkaan, vaikka siitä olisi vuosia aikaa. Ja se jää mieleen pyörimään ja kuluttamaan energiaa, kuten varmaan kohdallasi on käynyt. Olen pahoillani kokemuksestasi, syy ei ollut sinussa!
Nyt aikuisena ihmisenä osaat määrittää traumaattisen kokemuksen painoarvon elämääsi ja tehdä sen perusteella arvion ammattiavun tarpeesta. Voisit hyötyä psykoterapiasta ja myös silmänliiketerapiasta, EMDR. Suosittelen etsimään tietoa näistä. Voimia!- Epävarmatyttö
Kiitos sinulle!
Hei Epävarmatyttö!
Hyvä, että olet lähtenyt kysymään asiasta. On ikävä kuulla, että isäsi on kosketellut sinua. Kertomassasi tilanteessa rikoksen kynnys on ylittynyt. On luonnollista, että kuvailemasi tapahtuneen jälkeen käsittelemättömänä tilanne voi nousta uudestaan mieleen ja herättää erilaisia tunteita ja ajatuksia. Sinun ei tarvitse näiden asioiden kanssa olla yksin. Olisiko sinulla ketään luotettavaa henkilö kenen kanssa voisit puhua tapahtuneesta? Eri järjestöt myös tarjoavat matalankynnyksen keskusteluapua kuten esimerkiksi Suomen Delfins ry http://www.suomendelfins.fi/ tai Tukinainen https://tukinainen.fi/.
Voit halutessasi tulla juttelemaan asiasta tarkemmin Rikosuhripäivystyksen chattiin. RIKUchat on auki arkisin klo 9-15 ja maanantai-iltaisin klo 17-19 osoitteessa www.riku.fi.
Ystävällisesti Rikosuhripäivystys- Epävarmatyttö
Kiitos tästä. Jään miettimään asiaa vielä. En ole asiasta kenellekkään tähän mennessä kertonut, lähinnä sen takia että pelkään ettei minua uskota.
- Sfdyufwkhrh
Nautitko siitä kun et taistellut vastaan? Vitun provo
- Citizen_Kane_
Kuulehan nyt sosiopaatti - mees nauttiin sun kieroutuneesta ajatusmaailmasta muualle.Miten 10-vuotias tyttö taistelee aikuista miestä vastaan?
- kokokokok
kysy asiaa tueksi vaikka naaurin insinööriltä taikka lääkäriltä, niitähän moniosaajissa on se voi kertoa mitä isäsi olisi kuulunut tehdä kun olit 10v
- yleinen.ilmiö
Onko tuo seksuaalista hyväksikäyttöä? Vastauksen saa kun kysyy: _ Miksi_ isä riisuisi oman lapsensa alushousut ja lääppisi takapuolesta?
Sillä ei ole pienintäkään merkitystä kauanko tuosta on aikaa tai kuinka pieni on teko ollut fyysisesti, saati oliko tuo ainoa teko. Tuollainen käytös paljastaa sen että sinulla on insesti- isä, ja mikäli äitisi tietää asiasta, sinulla on myös insestiäiti. Kanattaa ottaa selvää voisitko vielä viedä asian oikeuteen. Oikeuttahan suomen "oikeus" laitoksesta ei seksuaalisen väkivallan uhrit saa mutta olisi sekin sentään jonkinlainen seuraus paskaläjälle.
Valitettavasti nämä kusipäät jotka eivät osaa olla lääppimättä edes omia lapsiaan on hyvin yleinen ilmiö suomessakin. Meillä on kahdet totuudet. Viralliset totuudet ja reaalitodellisuus. Virallisissa totuuksissa tuollainen käytös on kauhistuttavaa, harvinaista ja tuomittavaa. Reaalitodellisuudessa on vaikea edes löytää ihmisiä jotka tuomitsisivat tuollaisen käytöksen muuta kuin korkeintaan inhimillisenä erehdyksenä. Se on se uhri jota paheksutaan kun hän ajattelee noin likaisia asioita omasta pikku viattomasta isipapasta joka ei ikinä kärpäsellekään pahaa tekisi. Sinut tuomitaan julmaksi isipoloisen vainoajaksi kun moisesta pikkuasiasta kehtaat valittaa. Ja vielä vuosien jälkeen.Kaikkihan meistä virheitä tekee etkä itsekään ole syytön
Kun osoita syyttävää sormea isääsi kohti osoittaa kolme sormea itseesi.
Meetoo hysteriaa. Niih.
Tällaiseen paskaan kannattaa sitten varautua jos päätät viedä asiaa eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569