En tiedä onko täällä muilla samoja havaintoja, mutta mitä itse huomasin työskennellessäni metalliteollisuudessa palkkojen suhteen on se, että sillä ei ole loppupeleissä kovinkaan paljon väliä miten kova olet tekemään töitä (mitä saat aikaan), ja minkälainen ammattitaito sinulla on, kun puhutaan palkasta.
Parhaiten palkattuja olivat aina ne, jotka olivat läheisissä väleissä työnjohtajan kanssa. Joku voisi sanoa kansankielellä "perseennuolijat", mutta käytetään nyt vaikka diplomaattisesti ilmaisua mielistelijät. Hyvillä puhelahjoilla ja mielistelemällä pääsee oikeasti (ei ole pakko uskoa) hyvinkin pitkälle myös metalliteollisuudessa.
Hullua, mutta totta. Kyseessä on kuitenkin tuotantopainotteinen ala, ja sitä luulisi osaamisen ja tekemisen olevan kovassa huudossa, mutta ei se nyt ihan näin mene. Saatat olla jonkun tyypin kanssa samassa työtehtävässä, omata huomattavasti enemmän osaamista, ja tehdä kolme kertaa enemmän töitä, mutta saat huonomman palkan.
Ja tässä oli taas yksi syy lukuisista miksen kyseisiä hommia kenellekään suosittele. Loppuun vielä kuvitteellinen dialogi konepajalta.
>Pomo olisi asiaa
<Mitä nyt, kamala kiire
>Palkkaa pitäisi saada lisää
<Nyt on niin huonot ajat (katellaan puolen vuoden päästä uudelleen)
>Mutta vuorokaveri tienaa 5 euroa enemmän tunnille, vaikka minä teen ohjelmat, asetukset ja suurimman osan töistä.
<Joo mutta se on mun kaveri ja kertoo hauskoja vitsejä
<Menehän nyt töihin.
>Mutta eihän se osaa yhtään mitään
<Joo mutta sinä osaat
Metallimiehen palkka
17
511
Vastaukset
- IlmanSuuriaTunteita
Samaa sanovat lähes kaikki muutkin metallialalta lähteneet.
Työn jäljellä tai ahkeruudella ei ole oikeasti mitään vaikutusta palkkaan. Jos sellaista väittää, tai mitään muutakaan niin syyllinen on aina työntekijä itse.
Pomon kaveri saa parhaat urakatkin ja siihen vielä ekstraa päälle, kun taas "hiljainen puurtaja" saa vain sen minimin, mitä TES mahdollistaa maksettavan. Tosin pomon kaveria ei voi suoraan syyttää mielistelijäksi, koska kyse on myös pomon mieltymyksistä ja on luonnollista että joidenkin kanssa tulee paremmin toimeen ja on helpompi keskustellakin. Sen kanssa vain on kaikkien elettävä ja mahdollisesti tehtävä töitä itsensä kehittämiseen.
Eräs toisella alalla elämäntyönsä tehnyt entinen tehtaanjohtaja sanoi minulle kerran että työelämässä menestyy parhaiten se joka saa pomon tuntemaan olonsa hyväksi. Sitä voi tulkita neutraalisti niin että pitää tehdä työt hyvin että menestyy, mutta tosiseikka on sekin että palkankorotuksia tulee todennäköisemmin, jos pomoa osaa "kutittaa oikeasta paikasta". Näin se menee kuitenkin kaikkialla elämässä. Puhumisen, huumorin ja sosiaalisuuden taidot ovat tärkeitä. Helpoiten paremmille palkoille pääsee opiskelujen kautta.- Anonyymi
"Näin se menee kuitenkin kaikkialla elämässä. Puhumisen, huumorin ja sosiaalisuuden taidot ovat tärkeitä. Helpoiten paremmille palkoille pääsee opiskelujen kautta."
Hyvä kirjoitus ja osuit kyllä aika naulan kantaan.
- nokkapoika
TUO ON NIIN TOTTA!!!
ite vittuuntuna uskomattoman isossa firmassa olemiseen,työt ja projektit jaetaan parhaille kala/jahti kavereitten kesken, ja ku on hätä hätä ni se hiljanen tekijä potkitaan sinne yksin äheltämään ja
hikoilemaan ettei vaan juttu katkea porukassa! vkl työt siiretään ulkopuolisille jos häiritsee hirvi jahtia,ylitöissä jaetaan tunti vihkoon "kaverin" lisää. jatko kouluttaudut omalla rahalla/ajalla=> vittuilaan päälle et "impotentiksiko meinaat" . pomojen edessä kehutaan töillä ja saavutuksilla mutta ruoka tauvolla utsitaan vaarin valmetin kampiakselin koneistamista pirapelina töitten jälkeen.kun kuulema "oot niihyvä" vaikka kehunu äsken tehneensä kansiremontin ahtimenkautta kusella käydessäänsä.motivaatio nollassa ku kaveri esittää tilinauhaasa ja itkee sentin perään vkl:n hätä työstä ku tunti liksa itellä 2-4e huonompi(JA TAKAAN että olen ammatti taitoisempi ja nopeampi), palkan korotus toiveet haihtuu pomon mussuttaessa
ovella olevista tulijoista vaikka tuumaan aamullatöihin tullessani oli vaan posteljooni sielä käyny.
mutta toivottavasti homma muuttuu seuravassa taantumassa tai ainaski toivon,uusi duuni paika jo häämöttää pienessä puulaakissa mutta ollaanpaha kaikki sit samalla viivalla.- Tuollaisessa
duunipaikassa saat lisää palkkaa kun etsit uuden työpaikan valmiiksi ja sanot, että lisää palkkaa tai lähden pois. Yleensä tarjoavat lisää palkkaa jos jäät töihin, tai sitten soittelevat parin kuukauden päästä perään, josko olisit valmis tulemaan takaisin. Mutta kun tietää mitä meininki on, niin ei kannata jäädä jumittamaan, ellei palkka sitten kompensoi sitä kaikea muuta kuraa.
- mikäonporanteränero
Tuossa onkin hyvä kysymys, että mikä on kobolttisen tai titaanipinnoisen terän ero jos porataan erittäin kovaa metallia kuten esim. haponkestävää terästä tai jotain erittäin kovasti karkaistua?
- yli20mmreikiäporalla
Tuli mieleen eräs juttu erilaisista poranteristä, kun on kokonaan titaanipinnoitteisia, sitten on kärjeltään "high-speed-steel" tyyppisiä titaanikuorrutteisia, sitten ovat kobolttiset, sellaisen ultravioletin siniset terät kokonaan, mikä olisi paras?
- ghgjcv
Liittyy metallimiehen palkkaan kuinka? Mene tekemään oma ketju äläkä kaappaa tätä mussutuksillasi.
- yli20mmreikiäporalla
mene vaan syömään donitsisi ja omat mielikuvituksesi samalla :D
- Anonyymi
Skoda tehas kaenuussa 8 ekua tunti nippusiteillä hanskat kiinni
- Anonyymi
Kyllä täällä foorumilla on vähän eri ääni kellossa metallitöiden palkkauksesta ja työoloista kuin iltalehtien lööpeissä.
- Anonyymi
Mä luulen, että Iltalehtien lööppien tarkoitus on pohjustaa tarveharkinnasta luopumista. Tekijöitä on Suomessa omasta takaa vaikka kuinka paljon.
- Anonyymi
Paskaa duunia nykyään kaikinpuolin eli halpatyötä urakkavaudilla ja vittuilut päälle sekä usein YT:t ,lomautuksia sekä irtisanomisia. Ei mitään järkeä, kun tuohon vielä lisätään vuokrafirmojen halpisduunarit niin en suosittele kellekkään, en edes sille pahimmalle vihamiehellekkään.
- Anonyymi
Se riippuu niin paljon siitä minkälaiseen asemaan työpaikalla pääsee. Saatat päästä johonkin tyhjäntoimittajan virkaan, josta pääset jokaisen työpäivän jälkeen freshinä kotiin ja euroja sataa tilille. Se toinen ääripää on sitten, että joudut raatamaan hulluna monella koneella.
- Anonyymi
Perseennuolijat ja kieroilijat pärjää parhaiten.
- Anonyymi
Ikävä kyllä totta. Sanoisin, että paljon tärkeämpää on se, että puheissa onnistuu kaikki, vaikka todellisuudessa ei mikään.
- Anonyymi
Kertoo kaiken alasta missä ei tavis heppu viihdy sekuntiakaan.
- Anonyymi
Ikinä en ole palkkaa pyytänyt lisää ja töitä hain viimeksi vuonna 1994. Nyt olen jo kolmannessa paikassa töissä vaikka en ole töitä hakenut. Palkka ok.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1594554Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392522Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1452173Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet321307- 701184
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711112Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen681019En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391013- 53943
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies115920