Meidän rekisteröity nimimerkkimme on näköjään poistettu, koska emme ole pitkään aikaan poikenneet palstalla.
Palstallahan kernaasti esitellään omia mielipiteitä. Vähemmän muistetaan siteerata Raamattua.
Siksi:
Room. 11:33
Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tunnon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä.
Ef. 2
Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: JUmalan lahja se on.
Luuk. 17:
Jeesus sanoo: Sallikaa lasten tulla minun tyköni ja älkää heitäö kieltäkö, sillä senkaltaisten on Jumalan vcaltakunta. Totisesti sanon minä teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, ei hän ikinä tule siihen sisälle.
Room. 9
Niin JUmala siis armahtaa, ketä hän tahtoo, ja paaduttaa, kenenkä hän tahtoo.
Muutamia lauseita Raamatusta
17
257
Vastaukset
- HajaannusOnSokaissut
Aamen.
Ikävä kyllä Raamatun tuntemus on kovin heikkoa vanhoillislestadiolaiset ryhmässäkin, vaikka joukossa on paljon teologeja. Ja osa heistä ev.lut. kirkon papeiksi vihittyjä ja oordinoituja. Moinen pimeys ja sokeus Jumalan sanan suhteen, on aina hämmästyttänyt minua! - käsittämätönasia
Tunteeko aloittaja Raamatusta mitään muita kohtia kuin nuo loppuunsiteeratut jokapaikan ainoat?
eikä' siinä mitään jos edes ne ymmärrettäisiin Hengen silmin, mutta kun ei niin ei. - TärkeäAvausTämä
käsittämätönasia kirjoitti 2.11.2018 klo 10:38
Sinäkö sen määrittelet mitä kukin ymmärtää?
Avauksen tekstilainaukset kuitenkin jo todistavat sen kirkkaasti, ettei minkään niminen hengellinen liike tai kirkkokunta omista yksinoikeuksia Kristuksen evankeliumiin. Jos armahdetulla syntisellä on vähänkin nöyryyttä, hän antaa KAIKEN kunnian kiitoksen ja ylistyksen YKSIN JUmalalle joka on kaikkivaltias, maan ja taivaan Herra.
Hengellisessä ylpeydessään esiintyvät, muka kaiken parhaiten tietävät yhdistykset jäävät silloin ihan omaan arvoonsa. Tuo kaikkitietävän tauti tuli lestadiolaisuuteen hajaannusten yhteydessä. Sellaisesta tulisi päästä pikaisesti eroon ja korottaa Kristus oikealle paikalleen myös kaikissa lestadiolaisissa suunnissa.- v_r
Erikoista, että uittoyhdistysmies sekoilee tuon vallan kanssa. Jo taannoin Paavali kirjeessään Timoteukselle todistaa Jumalan kaikkivaltiudesta.
1.Tim.6;
13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
Pari tuhatta vuotta myöhemmin sekulaari väittää toista. v_r kirjoitti:

Pari tuhatta vuotta myöhemmin sekulaari väittää toista.>>Erikoista, että uittoyhdistysmies sekoilee tuon vallan kanssa. Jo taannoin Paavali kirjeessään Timoteukselle todistaa Jumalan kaikkivaltiudesta.** Kuuluiko Pave johonkin uittoyhditykseen? Missä päin Israelia se oli?
Kaiketi Sinulla on kartta siitä, kun olen niin kiinnostunut?
Mutta tärkein, olen tuon jae kokonaisuuden lukenut yli 60 vuotta sitten, mutta miten se liittyy uittohommin???- vl_rules
v_r kirjoitti:
Erikoista, että uittoyhdistysmies sekoilee tuon vallan kanssa. Jo taannoin Paavali kirjeessään Timoteukselle todistaa Jumalan kaikkivaltiudesta.
1.Tim.6;
13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
Pari tuhatta vuotta myöhemmin sekulaari väittää toista.Miten se toidistuu tuossa? Väitätkö, että Jeesus valhtelee , Matt 28;18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä??
Voitko antaa sen Hänelle anteeksi, että valehteli, Jeesuksen Kaikkivaltiaan nimeen????
Taidat olla laesta.
Vaikuttaa pedofiilien agendalta.
Älkää hyvät ihmiset päästäkö lapsianne näiden mieli- tai muuten raiskattaviksi.- TärkeäAvausTämä
he-ma 2.11.2018 16:53
Nyt sulla meni jo huuhaan puolelle. Kirottu olkoon se joka ei kiimaista auta.
- hyiolkoon
katukieltä se on.
- Hintikan.Musti
Kesitas kirjoitti:
Missä se on Raamatussa sanottu?
6 moos 6:36.
Hintikan.Musti kirjoitti:
6 moos 6:36.
En tarkoita Kerhon rampaataa? Vaan ihan Jumalan hengeyttämää kirjaa.
- Hintikan.Musti
Kesitas kirjoitti:
En tarkoita Kerhon rampaataa? Vaan ihan Jumalan hengeyttämää kirjaa.
Hehee.
- Kesi_etkö
Kesitas kirjoitti:
En tarkoita Kerhon rampaataa? Vaan ihan Jumalan hengeyttämää kirjaa.
ymmärrä, että nykyisessä valejuutalaisen sieluntilassasi joudut valheveljesi Melperin tavoin helvettiin?
Kiiruhda siis kipin kapin Kempeleen rauhanyhdistykselle seuroihin ja kysele siellä, kuuluuko Jumalan armo vielä Sinullekin.
No joo... onhan se tietysti niinkin, että Jumala kutauu yhtreyteensä keitä tahtoo. Usko on siis Jumalan lahja. Jumala antaa lahjansa kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. Sinulle, Kesi-riepu, Jumala ei vielä ole antanut lahjaansa. Oletko edes rukouksessa muistanut pyytää sitä häneltä? Jos on löytänyt Jeesuksen ja lähtee seuraamaan Häntä, on huipulla.
Toista se on näissä sekulaareissa lahkoilla, jossa keppuroidaan vain omatekoisten syntien anteeksi annon, sekä valheen ja rahan parissa.
Vanha sanonta; - Kun pääsee paskasta pois, ei siihen uudelleen astu, olet vale uskovainen pahimmasta päästä.
Kerroppa mikä on diaspora?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain767636Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1293039- 1531894
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha711718Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1291557Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721492- 1321202
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko50834- 53784