Miten olette hoitaneet?
Onko tehonnut?
Itsellä kuumeen aikana tuli toisen jalan varvasväleihin ja kolmessa välissä on rikki iho. Puristin kuppiin kahden kynnen mehun ja lisäsin puolet vettä. Sillä sivellin varpaat ja varvasvälit yöksi ja aamulla sama. Menikö oikein?
Ei ole ainakaan kahdessa päivässä vielä ollut mitään vaikutusta.
Jalkasilsan hoito valkosipulilla
1
917
Vastaukset
- jalkasilsasta
Jalkasilsa voi tuntua harmittomalta, mutta lopulta johtaa hyvinkin vakavaan tulehdukseen, jopa kuolemaan. Aika ajoin näitäkin esimerkkejä terveydenhoidossa on esitelty. Sieniperäiset sairaudet kun lisääntyvät siinä missä virusperäisetkin.
Kiusallista se on, kun varpäänvälit aukeavat ja verta tihkuu väleistä. Oiva ensihoito monille on niinkin yksinkertainen apu kuin sinkkipasta (siis pasta ei voide). Tällä yksinkertaisella menetelmällä voi pelastaa jopa henkensä. Sienitautien kanssa kun ei käy leikkiminen, ja sairauden kääntyminen jopa vakavaksi bakteeritulehdukseksi voi tapahtua yllättävän nopeasti.
Jatko vaatinee jo järeämpiä toimenpiteitä, kuten tietynlaista asketismia, mitä ruokavalioon ja lääkkeisiinkin tulee. Sieniä kuten viruksiakin on montaa lajia, ja niiden taltuttamisessa toisen saama apu ei välttämättä pure lainkaan toiseen. Hyvä on tarkkailla, mistä ruoka-aineista sienikasvusto saa voimansa ja mistä se nääntyy. Siitä voidaan kiistellä, onko tartunta lopultakin ulkoinen vaiko sisäinen. Se kuitenkin tiedetään, että kaikkiin eivät sienet tartu, vaikka niitä olisi kuinka tarjolla. Jotain sisäistä epäjärjestystä tartunnansaaneissa täytynee siis olla, jotta sairaus ylipäänsä saa heissä ylivallan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1454015Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville643690Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122974Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152564- 1752236
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa321574Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka491447- 541272
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih161063Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1111055