Jokioinen on kokemusteni mukaan syntisin paikkakunta. Siellä ihmisiä nimitellään, parjataan, ihmisistä levitetään valheita, he kulkevat toisten asunnoissa.
Jokioinen syntisin paikkakunta
13
2212
Vastaukset
- Anonyymi
Ja tuossakin on jokioinen päässyt aivan kärkeen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cb431f91-b8cd-4aef-8366-09025e2239df - Anonyymi
No eipä kandee ainakaan Jokioisille sit muuttaa.
- Anonyymi
Jokoisilla on hyvät sosiaaliset edut. Aina olleet
olisi kiva viettää aikaa jokioisilla ja sit ennen kaikkea tutustua ihmisiin siellä
- Anonyymi
Miksi päästät ulkopuolisia kulkemaan asunnossasi? Mikset pidä ovia lukossa ja sarjoituta lukkoja niin, ettei muilla ole avaimia lukkoihisi?
Ulkopuolisen henkilön asunnossasi voi ottaa kiinni ja luovuttaa poliisille.
Älä ole nössö suomaloinen lammas. - Anonyymi
Aloittaja kirjoittaa ihan pas%&/kaa. Asuttiin perheen kanssa yli 10v. Jokioisilla ja mitään tuollaista en ole huomannut.
- Anonyymi
Työnantaja kulki asunnossani. Hän oli saanut Forssan isännöitsijältä tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Varmuuslukon jouduin 3 vaihtamaan, mutta mistään ei ollut apua. Lukitusta pöytälaatikostani varastettiin apurahoillani toisessa organisaatiossa tekemiäni tutkimustuloksia ja ainutkertaiset lapsuuteni aikaiset valokuvat. Yhtään rehellistä ihmistä en Jokioisilla tuntenut.
- Anonyymi
Apurahoilla tekemäni tutkimustulokset olivat omaisuuttani. Olen saanut yhteiskunnalta seuraavat tuet: 5,5 vuoden opintolainan valtion korkotukea, velan takaisinmaksu ja korko nousi normaaliksi pankkivelan koroksi 1,5 vuotta valmistumisen jälkeen, 2,5 vuotta opintotukea 720 mk/vuosi ja 3 viikkoa työvoimapoliittista koulutustukea, joka oli työttömyyskorvauksen suuruinen. Lisäksi vanhempani ovat saaneet minusta lapsilisiä. Muita tukia en ole saanut. Lapsia minulla ei ole, joten olen vain verorahoillani tukenut muiden lasten koulutusta ja lapsilisiä. Isäni oli sotainvalidi. Hän oli ottanut invaliditeettikorvauksen kertakaikkisena. Korvausrahat ilmeisesti käytettiin vuosina 1951-52 tiilinavetan rakentamiseen. Paikallinen sotainvalidijärjestö keräsi joka syksy maatiloilta viljaa, joka ilmeisesti jaettiin pitäjän kirkokylän ja taajamien sähkövalotalojen asukkaille. Isäni lopetti aputyövoiman palkkaamisen, kun olin 10 - vuotias. Vanhin meistä lapsista oli 14 ja nuorin 8. Me lapset aloitimme työnteon. Sotainvalidijärjestöltä Isäni sai jonain syntymäpäivänä viirin, jonain jouluna kynttilän ja kerran hän oli saanut 1/4- kilon paketin kahvia. Muuta tukea hän ei saanut, eikä kukaan meistä.
Tutkimustulosten varastaja on minulle velkaa ainakin 50 000 €, koska olen tehnyt tutkimustyötä niillä rahoilla, joita olen voinut säästää aina työssä ollessani.
- Anonyymi
Kun olin Jokioisilla töissä, helluntalainen tuli puhumaan kielillä asuntooni. Kun ei saanut minua käännytettyä, hän alkoi haukkua ja nimitellä minua. Kävin häntä sairaalassa katsomassa. hautajaisissaan joku hänen sukulaisensa nimitti minua joksikin -noffiksi tai -jeffiksi. En ole venäläinen, enkä edes karjalainen.
- Anonyymi
Koira nimen antaa, mies nimen kantaa (Suomalainen sananlasku). Jokioisilla oli paljon koiria.
- Anonyymi
Olen körttiläistaustaista sukua. En ole helluntailainen enkä venäläinen. Isomummoni oli lukkarin tytär, jonka veli ja veljen poika olivat pappeja, joista vanhempi on vihkinyt vanhempani ja kastanut osan meistä lapsista ja nuorempi siunasi haudanlepoon isovanhempani. Isoisäni on ollut 1900-luvun alkupuolella kunnan ja kirkon rahastonhoitaja siihen saakka, kun hänet on nimitetty paikkakunnalle perustetun Maatalous-Osake-Pankin johtajaksi, missä tehtävässä hän oli 70-vuotiaaksi saakka. Isoukkini on valmistunut vuonna 1875 2-vuotisesta maanviljelyskoulusta, minkä jälkeen hän on toiminut eri tehtävissä mm pappilan pehtoorina, kauppiaana ja vaivaistalon johtajana, minkä jälkeen hän on toiminut kivikirkkojen rakennusmestarina arkkitehti Josef Stenbäckin alaisuudessa vastaten ainakin 5 kivikirkon rakentamisesta ja myöhemmin yhden tiilikirkon rakentamisesta rakennusvaiheen loppuvaiheessa sekä ainakin yhden kaupungin tiilirakenteisen 2-kerroksisen vaivaistalon rakentamisesta, josta on tullut niin nykyaikainen, että vuonna 1915 valmistuneeseen rakennukseen on asennettu keskuslämmitysjärjestelmä,
- Anonyymi
Isoukkini veljen poika on samoihin aikoihin maalannut ainakin 4 kirkon alttaritaulun. Myös se professorin arvonimellä palkittu Tammelan ukko lienee istunut ja katsellut tuomiokirkossa ristiinnaulitun kuvaa. Itse hän oli työurani yksi urakehitykseni estäjä estäen tutkimustulosteni julkaisua, kun halusivat karjalaisukon professorin virkaan. Sain sitten avun Ruotsin Maatalousyliopiston professorilta, että sain tutkimustulokseni julkaistua. Suomesta ei apua tullut, ei silloin, eikä aina muulloinkaan.
Jokioisilla ihmisen täytyi olla vähintään kartanon, opettajan tai muun virkamiehen jälkeläinen työuralla edetäkseen. Tietysti myös Jokioisten torpparien jälkeläiset kelpasivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isoukkini veljen poika on samoihin aikoihin maalannut ainakin 4 kirkon alttaritaulun. Myös se professorin arvonimellä palkittu Tammelan ukko lienee istunut ja katsellut tuomiokirkossa ristiinnaulitun kuvaa. Itse hän oli työurani yksi urakehitykseni estäjä estäen tutkimustulosteni julkaisua, kun halusivat karjalaisukon professorin virkaan. Sain sitten avun Ruotsin Maatalousyliopiston professorilta, että sain tutkimustulokseni julkaistua. Suomesta ei apua tullut, ei silloin, eikä aina muulloinkaan.
Jokioisilla ihmisen täytyi olla vähintään kartanon, opettajan tai muun virkamiehen jälkeläinen työuralla edetäkseen. Tietysti myös Jokioisten torpparien jälkeläiset kelpasivat.Tietysti työuralla etenivät ne, jotka ajoivat Mersulla. Ympäristöstä siellä ei välitetty. Osa työntekijöistä harrasti myös ajaa autolla pellolle koeruutujen viereen niin, että pelloille muodostui kovia tienpohjia.
Muistan myös erään, jolla ei ollut mitään sen alan koulutusta, millä hän työskenteli. Karjalaisukko oli järjestänyt, että hän oli käynyt suorittamassa Britanniassa k. O. peruskurssit. Kun hän tuli sen jälkeen töihin, hän ajoi Mersulla. Hänet valittiin myös jossain vaiheessa k. O. yksikön johtoon ja myöhemmin suuren valtion yksikön johtoon. Mersulla pääsi hyvin etenemään.
- Anonyymi
Oikeus, totuus ja vanhurskaus eivät enää asu Jokioisilla kun Olawikin on poistunut keskuudestamme. Kuka tietää minne Olawi on haudattu? Jokioisten kirkkomaalla ei häntä näkynyt.
- Anonyymi
Jos vaikka rauhanmaalla lopullisesti.
- Anonyymi
Hienoa. Muutan heti asumaan Jokioisiin. Hyvä meininki.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124320MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822171Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874