Kalan tilanne

Kertovat, että kalakannat ovat katoamassa johtuen teollisesta ylikalastamisesta.

Löytyykö Pattayalta vielä luonnonkalaa ?
29440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Pattaya on edelleen myös kalastajakylä. Joka ilta kymmenet troolarit valaisee horisonttia ja toimittavat seuraavaksi aamuksi tuoreet herkut jalostamoihin ja ravintoloihin.

Äänestä

attayalta kyllä löytyy, mutta Hua Hinistä ei, siellä öljytuho vei kalakannan ja vielä kun lerppa rantakäynnillään kusaisi mereen, se aiheutti lopullisen tuhon.
Nyt saavat vain lerpan tavoin hulluiksi tulleita kaloja siellä kalasatajat, joita kyllä kauppaavat priimana.

Äänestä

Populaatio kasvaa, nälkä kasvaa ja muoviroska tuhoaa meriä. Muovi siirtyy kaloihin ja kaloista ihmisiin jo nyt. Tonnikalakin on vaarassa kuolla sukupuuttoon ja peniksen jöpöttämisen toivossa kiinalaiset silpoo 100 miljoonaa haita vuodessa saadakseen täysin mautonta keittoa. Japanilaiset eivät lopeta valaanpyyntiään "tieteellisiin tarkoituksiin".

Suomen hallitukset ovat EU:n ohjeistamana tuhonneet pienviljelyksen Suomesta ja olemme pitkälti tuonnin varassa ja siksi meillä ei ole varaa erota EU:sta. Tätä sidosta EU:hun korostetaan vielä tekemällä Venäjästä uhka ja kova hinku olisi länsiliittoumalla saada Suomi Natoon. Tahdoton, munaton ja varaton Suomi.
Nyt on sitten alettu suunnittelemaan että ruokitaan kansa levällä, hyönteisillä ja madoilla, jotta kaikille riittäisi sapuska. Jos Suomi joutuisi sotaan tai kauppasaartoon, niin nälkäkuolema uhkaisi. Stubbi kutisti varaviljavarannotkin olemattomaksi ja tuotattaa kavereineen lisää nälkäisiä suita sieltä missä työnteko on vieras käsite.

Äänestä

Peeriltä olen kalastellut ja ihan hyvät syömäkalat on Mem laitellut. Tarvitaanko Pattiksella muuten joku kalastuslupa ?

Äänestä
  • Vapaongintaan ei tarvi lupia, paitsi kalastukseen tarkoitetuissa kalastuspisteissä ja kalastuspuistoissa. Retkillä taasen retken järjestäjä järjestää luvat.

    Laivastojen luonnonpuistoissa (lähinnä saaret) kalastus on kielletty ja tietyt fisut pitää laskea takaisin veteen, jos sattuu tulemaan. Thaimaan kalastuslaitoksen sivuilla on lista niistä fisuista.

    Äänestä

  • 2010kalas kirjoitti:

    Vapaongintaan ei tarvi lupia, paitsi kalastukseen tarkoitetuissa kalastuspisteissä ja kalastuspuistoissa. Retkillä taasen retken järjestäjä järjestää luvat.

    Laivastojen luonnonpuistoissa (lähinnä saaret) kalastus on kielletty ja tietyt fisut pitää laskea takaisin veteen, jos sattuu tulemaan. Thaimaan kalastuslaitoksen sivuilla on lista niistä fisuista.

    Siinä sitä taas tuli sellainen vastaus johon vastaavaan eräs nimimerkiltä mainitsematon hörhö ei pysty, heh heh....

    Äänestä

  • NytKyläJotainKuksattaa kirjoitti:

    Siinä sitä taas tuli sellainen vastaus johon vastaavaan eräs nimimerkiltä mainitsematon hörhö ei pysty, heh heh....

    ? Kalastus kielletty mutta jos sattuu tulemaan kalaa, niin pitää laskea tietyt fisut takaisin veteen ?

    Äänestä

  • NytKyläJotainKuksattaa kirjoitti:

    Siinä sitä taas tuli sellainen vastaus johon vastaavaan eräs nimimerkiltä mainitsematon hörhö ei pysty, heh heh....

    Joo se kuksamies on pysyvästi Suomessa, sossun hoteissa ja kirjoittaa hulluja haaveitaan tänne, kutsuvat sitä lerpaksi. Senseiksi ja NumBalliksi itse kutsuu itseään, riipuen mielialastaan ja useimmiten esiintyy molempina vuorotellen.

    Äänestä

  • HehHehh kirjoitti:

    ? Kalastus kielletty mutta jos sattuu tulemaan kalaa, niin pitää laskea tietyt fisut takaisin veteen ?

    Lerpan luetun ymmärtäminen aiheuttaa kysymysmerkkejä outoihin paikkoihin.

    Äänestä

Vantaa ja Keravajoet alkaa olla ainot luontaiset lisääntymisjoet Suomessa ja käykääpä haistamassa, miltä ne haisevat.

Äänestä
  • Taidat tarkoittaa Suomenlahdella ?

    Ingarskila-joessa myös, mutta kaikki pääjoet on jo menetetty.

    Äänestä

Itämerestämme sai aikoinaan yksisilmäisiä silakoita joita sai syödä kerran viikossa; kai muistatte.

Nyt niitäkään kaloja ei enää ole koska atomivoimalamme ovat tappaneet kaikki.

Onneksi meille tuodaan Norjasta kalapuikkoja, Ne ovat aivan tuoreita.

Äänestä

Kyllä Kymijoessa ja sen purohaaroissa vielä lohi ja taimen käyvät kutemassa. Niinkuin Pattayan pojat Paratiisissa .

Äänestä

Paljon paskaa puhutaa, mutta jopa Nevajoessa voi nähdä lohensukuisia kaloja.

Äänestä
  • Nyt kun Puola saadaan ilmeisesti aisoihin, tilanne merialueilla saattaa parantua. Suurin ongelma on järvilohien kohdalla. Ne on ryöstökalastettu.

    Äänestä

Helsingin rannat on sinilevämattoa täynnä. Tulee mieleen, voiko tuolla enää kala elää ?

Äänestä

Löytyykö Thai-keittiöistä reseptejä, joissa yhdistävät kalan ja lihan, possun, kanan tai naudan ?

Äänestä
  • Ihan kadulla myytävissä nuudeliannoksissa saa mahtavan hyviä kalan ja lihan yhdistelmiä.

    Jo se, että suolaamiseen käytetään kalakastiketta, yhdistää aina kalan ja lihan.

    Äänestä

  • kulinarist kirjoitti:

    Ihan kadulla myytävissä nuudeliannoksissa saa mahtavan hyviä kalan ja lihan yhdistelmiä.

    Jo se, että suolaamiseen käytetään kalakastiketta, yhdistää aina kalan ja lihan.

    Höpötin, ei lihan suolaamiseen pääsääntöisesti käytetä kalakastiketta, joskin joskus.
    Minä en kalanmakuista lihaa syö.

    Äänestä

resepti ihan perusruokaan;

THAIMAALAINEN LIHACURRY

Annoksia: 4

450 g naudan sisäpaistia tai ulkofileetä
2 rkl Spice Up! Punainen Thai Currytahnaa
1 tlk (400ml) Kookosmaitoa
300 g kasviksia suikaloituna
2 rkl Kalakastiketta
kasviöljyä

Gluteeniton
Munaton
Maidoton

Leikkaa liha n. 1,5 x 1,5 cm kuutioiksi. Lämmitä currytahna öljyssä wokissa tai pannulla ja lisää kookosmaito. Lisää lihakuutiot, keitä noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon kasvikset. Jatka keittämistä noin 10 min. Mausta lopuksi kalakastikkeella. Tarjoa lihacurry jasmiiniriisin kera.

Äänestä

lähes jokaisessa ravintolassa on neljä astiaa jossa mausteita, mitä ne sisältävät.

Äänestä
  • resupetteri ostarikastike ja kalakastike on täysin eri asia, osterikastike on mustaa ja paksua, kalakastike taas ohutta ja erittäin suolaista, ja300 g kasviksia suikaloituna yksi noista mausteista on tuo kalakastike, mitä muut ovat, jos et tätä tiedä et ole täällä koskaan edes ollut... Astioissa on yllättävän usein juuri sitä mitä niissä on, idioottj

    Äänestä

  • 63Numball64 kirjoitti:

    resupetteri ostarikastike ja kalakastike on täysin eri asia, osterikastike on mustaa ja paksua, kalakastike taas ohutta ja erittäin suolaista, ja300 g kasviksia suikaloituna yksi noista mausteista on tuo kalakastike, mitä muut ovat, jos et tätä tiedä et ole täällä koskaan edes ollut... Astioissa on yllättävän usein juuri sitä mitä niissä on, idioottj

    tuo kopioitui vahingossa 300 g kasviksia suikaloituna, vai pitääkö minun kertoa mitä niissä on reppana.

    Äänestä

  • 63Numball64 kirjoitti:

    tuo kopioitui vahingossa 300 g kasviksia suikaloituna, vai pitääkö minun kertoa mitä niissä on reppana.

    Lerppa googlasi uudelleen ja huomasi, ettei kalakastikkeeseen kuulukaan 300g kasviksia suikaloituna, kannattaa kerralla muistaa, mitä siihen kuuluu, mutta ymmärrettävää, että ikuisessa kiljupöhnässä lerppa ei voi muistaa mitään , kuten esim. ettei olekaan lento kapteeni ja lukemattomia muita asioita.

    Äänestä

Lerppa ei tee ruokaa. Niuvanniemen suljetulla tarjotaan hospital foodit talon puolesta. Kiljureseptin se hallitsee.

Äänestä

Mitä aamiaisella kyselin, niin kaikki hotellimme liharuoat on suolattu kalakastikkeella ja ovat maukkaita.

Äänestä
  • Rakkaan aivotoiminta huipussaan Pattayan matkailuun liittyen.

    Äänestä

No niin, kalareissu ohi, vatsat täynnä hyvää kalaa ja tytöt huolehtivat , kaikesta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KalanYstävä kirjoitti:

Kertovat, että kalakannat ovat katoamassa johtuen teollisesta ylikalastamisesta.

Löytyykö Pattayalta vielä luonnonkalaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu