Siinä sä nyt istuit vieressäni erään kotikaupunkini raflan baaritiskillä siemaillen halulla hartaalla oluttasi. Olimme sopineet tapaamisesta ihan leikkimielellä ja huumorinkin varjolla alkuun, mutta kuinka ollakkaan; leikki olikin muuttunut yllättäen todeksi; vähän kahjoja kun molemmat olemme...
Uteliaisuuttamme molemmat olimme päättäneet nettituttavuutemme ohessa tavata ja ihan vain katsoa, että millainen tyyppi toinen todellisuudessa onkaan...
Siinä sä istuit nyt siistit mustat housut ja kengät jalassasi, kauluspaidan ylimmät napit rennosti auki ja hyvin istuva pikkutakki ylläsi. Mä oli valinnut asukseni valkoisen topin; ja koska se oli selän paljastavaa mallia olin jättänyt rintsikat pois. Musta nahkainen minihame ja polvien alapuolelle ulottuvat korkeakorkoiset nahkasaappaat sopivat yhteen kuin unelma. Vielä sexyt mustat stay up-sukat ja saman väriset pitsistringit. Pitkät hiukseni olin kietonut siististi soljilla kiinni päälaelle. Kokonaisuuden kruunasi vielä isot kultaiset korvarenkaat sekä iltamenoon sopiva; vähän räväkämpi meikki; ja tietenkin vain spesiaalitilaisuuksia varten hankittu kallis parfyymi.
Olimme käyneet alkuun syömässä hyvin ja hienosti. Sä herrasmiehenä olit tarjoutunut maksamaan laskun. Iltaan oli kuulunut mukavaa jutustelua niistä näistä sekä paljon naurua... Mä sitten olin luvannut kustantaa illan ja yön juomingit...
Siiderihuurut mukavasti päässäni katselin miten suusi painui vähän väliä juomalasin reunalle ja miten kallistit lasia antaen oluen valua huuliesi raosta suuhusi... En voinut olla kiinnittämättä huomiotani aistikkaisiin liikkeisiisi ja huuliisi...
Aloit kaivaa povaristasi röökiaskia ja mä kumarruin etsimään laukustani tulta. Silmänurkastani näin miten silmäsi harhailivat syvään uurretulla kaula-aukollani kultaisen ketjun ja riipuksen seikkaillessa rintojeni välissä. Turhaan yritit kontrolloida katsettasi ja se sai mut hymyilemään...
Vihdoinkin kaiken laukkuni sekamelskan keskeltä sain käsiini sytkän ja sä kumarruit sytyttämään röökisi. Läheisyytesi sai mut jännittymään...
Muutamien juominkien jälkeen aloimme molemmat vapautua ja saavuttaa mukavan juhlatuulen; eikä meitä sitten enää pidätelltkään mikään! Annoimme palaa täysillä ja haihduttelimme liian huurut tanssilattialle... Nauroimme ja hassuttelimme kilpaa. Sä keksit tapas mukaan kaikkea kreisiä ja mä olin kybällä mukana. Erotuimme todellakin muista; tosin ehkä emme niinkään eduksemme, mutta meitä se ei hidastanut! Heiluimme kuin pahaiset teinit...
Illan ja alkuyön aikana juomat maistuivat ja huuli lensi; sä olit kyllä maailman hauskinta seuraa; etkä säkään kieltämättä kovinkaan kärsivältä näyttänyt!
Aika kului nopeaan ja me bailattiin valomerkkiin saakka tanssien aina yön viimeisiin hitaisiin. Edelleenkin molemmilla mielessä vain ystävyys; olinhan mä varattu nainen ja sä asialliseksi osoittautunut poikamies...
Koska sä olit tullut pitkän matkan mä ehdotinkin, että tulisit mun luo yöksi ja lähtisit vasta aamulla. Miehenikin oli sopivasti viikon duunimatkalla ja muksu mummolla, joten tilaa riitti...
Otimmekin taksin ja koko matkan kuskin kiusaksi kikattelimme hilpeinä tilanteelle; miltä se olis ulkopuolisen silmin näyttänyt, ellei sattunut tietämään ystävyydestämme... Hurautimme asunnolleni kaupungin laidalle.
Perillä keitin vahvat sumpit ja me juteltiin kaikkea; tai oikeammin sä kuuntelit sujuvasti kun mä tilitin elämääni ja kommentoit välillä järkeviä. Sen lisäksi, että sä olit hauskaa seuraa sä olit vielä lämmin ja syvällinen ihminen. Vaikutit melkein liiankin täydelliseltä... Sä sait mut elämään täysillä!!
Juttumme versoilivat välillä sielullisiin ja taas vaihteeksi humoristisiin. Välillä mua itketti ja välillä nauroimme kuollaksemme...
Sitten yllättäen sä tartuit mua kädestä; otit sen molempien kämmeniesi puristukseen ja vain hiljaa katsoit mua tiiviisti silmiin. Katseesi lempeys sai mut jähmettymään paikoilleni ja lämmin hymysi tarttui minuun. Olimme hetken molemmat hieman hämillämme kunnes nousit seisomaan tuoliltasi ja hitain askelin tulit luokseni. Nostit mut seisaalleen ja edelleen istumaan pöydälle. Sydämeni pamppaili taistellessani epävarmuuden ja halujeni vuorotellessa tajunnassani sinun tullessasi aivan lähelleni...
Silmäsi naulittuina omiini tartuit mua vyötäisiltä ja Kumarruit minua kohti tunnustellen ja tulkiten reaktioitani kasvojesi lähestyessä omiani. Nyt päässäni takoi vain yksi ajatus: mä haluan sua! Viimein huulesi olivat jo niin lähellä suutani, että saatoin tuntea niiden lämmön hohkaavan omillani ja avoimella suullani aistin henkäystesi ilmavirrat...
Tartuin sua niskasta molemmin käsin ja vedin sut kiinni itseeni. Huulemme kohtasivat ja uteliaat kielemme etsivät toisiaan...
Emme tarvinneet enää sanoja vaan teimme kaiken vaistojemme varassa. Tunteet varastivat järjen ohjakset käsiinsä sormiesi tunnustellessa minua ja kiihkon vallatessa meidät kokonaan. Tunsit rintojeni pehmeyden toppini alla nännieni kovettuessa kosketuksistasi... Nopeasti nostit topin ylös ja paljastit pyöreät pystyrintani ja punaisena kohoavat nipukkani houkuttelivat maistamaan kuin kypsät kirsikat...
Painoit kourasi rinnoilleni samalla katsoen minuun hieman kysyvällä katseella ja mä hymyilin sulle; että antaa mennä! Ahnaasti avasit suusi aivan auki ja imaisit rintani kärjen suuhusi nännini painuessa tiukasti kitalakeesi. Vuorotellen imit molempia rintojani ja kielelläsi pyörittelit vikkelästi niiden ympäri ja sait teoillasi mun mahlani valumaan... Tunsin sykkeen jalkovälissäni ja intohimon kuumat aallot kulkevan läpi kehoni... miten hyvältä suusi tuntuikaan!
Kätesi hakeutuivat reisilleni ja liukuivat yhä syvemmälle nahkaisen hameeni alle. Äänekkäästi huokaisten rullasit hameen vyötärölleni mun availlessa sun paitasi loputkin napit. Katselit kiihottuneena minua miettien mustien stay uppieni pitsireunojen ja saman väristen pitsisten stringieni arvoitusta...
Kätesi hipelöivät pöksyjeni päältä mun avatessa housusi ja valuttaessani ne lattialle. Kielemme nuolivat toisiaan villisti ja tunnustelivat kiihkeästi. Avasin hiussoljet ja annoin pitkien hiuksieni valua valtoimenaan alas. Tunnustelin sua bokseriesi läpi ja tunne sai mut hengähtämään syvään. Kalusi oli todella kova ja pyrki ulos housujesi vyötärön alta. Tunsin kovan miehuutesi jokaisen suonen ja pyöreän kimmoisan terskasi vasten kämmeniäni ja kiihkoni vallassa riuhtaisin housusi alas kalusi ponnahtaessa vapauteen...
Laskeuduin selälleni pöydälle ja avasin reiteni aivan auki asettaen kantapääni pöydän reunalle. Hivutin toisen käteni pitsiselle kolmiolle ja vedin varmoin ottein pöksyt syrjään. Alta paljastuva posliininen herkkuni kiilteli kosteudesta aivan silmiesi edessä kun sä laskeuduit polvillesi etteni. Hivutin toisen käteni pilluni päälle ja painoin sormeni kuumaan vakooni. Liikuttelin sormiani villisti klitoriksella ja välillä upotin kaksi sormeani tiukkaan vaginaani. Kiusasin sut hulluuden partaalle ja se näkyi silmistäsi...
Mielitekojesi vallassa painoit kasvosi vasten naiseuttani ja suusi liikkeet näyttivät siltä kuin olisit halunnut syödä minut. Mä suljin silmäni nautinnosta kun sä leikittelit kielelläsi pehmeillä häpyhuulillani välillä imaisten nautinnollisesti klitoriksen huuliesi puristukseen. Nuolit ahnaasti pitkin vakoani upottaen ihanan kielesi yhä uudelleen nesteitäni valuvaan vaginaani. Kiihotuksesta punoittava kiiltävä pilluni halusi sun herkulta näyttävän kalusi sisäänsä...
Suusi yhä työskennellessä jalkovälissäni tartuit kiimassasi kiinni varteesi ja pitkin nautinnollisin vedoin kiihotit itseäsi yhä enemmän kunnes viimein et enää malttanut vaan työnsit kalusi juuri oikealla hetkellä orgasmista supistelevaan pilluuni. Parahdin nautinnosta tuntiessani kalusi uppoutuvan yhdellä voimakkaalla työnnöllä sisuksiini. Huohotit ja ääntelit kiimaisesti naidessasi mua siinä keittiömme pöydällä sen notkuessa työntöjesi tahtiin ja astioiden helistessä uhkaavasti. Mä tärisin ja värisin työntöjesi voimasta palliesi hakatessa vasten peppuani ja sisäreisiäni.
Tunsin miten laukeamisesi oli lähellä; puskusi kävivät yhä terävämmiksi pilluhuulieni tehdessä tilaa paksulle kalullesi. Katselit hurmioituneena näkyä miten äärimmilleen paisunut kalusi upposi liukkaasti häpyhuulieni väliin ja tuli taas esiin naisellisista nesteistä märkänä ja kiiltävänä. Sinipunaiseksi käynyt miehuutesi tuntui mahtavalta ja tunsinkin miten ihana toinen orgasmi otti mut valtaansa sormieni työskennellessä kiivaasti klitoristani vasten. Hengitykseni salpautui hetkeksi ja silmäni puristuivat tiukasti kiinni saadessani ihanan pitkältä tuntuvan orkun. Kalusi ei enää kestänyt kiivaasti supistelevaa vaginaani vaan roiskaisi spermasi osittain paljaalle häpykummulleni ja aivan nautinnosta turran vaginani perille...
Myöhemmin juttelimme tapahtuneesta ja hetken analysoituamme päädyimme molemmat siihen, että emme tunteneet katumuksen häivääkään.
Kellon lähestyessä jo aamuyötä olimme ehtineet käydä kylvyssä ja rakastella toistumiseen useamman kerran. Vielä aamulla ennen lähtöäsi hyväilimme toisiamme ihanasti pitkään rakastellen...

Vastaukset 6
Vanhimmat
tykkäsin todella tosta fantasiasta....lisää näitä!!
Loistavasti kerrottu alku, mutta loppui aika nopeasti.Sitä olis voinut jatkaa vielä. Huonoa oikeastaan oli pettäminen,ellen sit aivan vääri lukenu sitä tekstiä. Miettien sitä, jos oma seurustelukumppani menis ja kertoisi tommosen tempauksen tapahtuneen. Muuten aivan loistava fantasia...
...fantasiaahan tuo tosin olikin...ja parhaitahan ovat ne toteutumattomat. Ja mitä tohon nopeeseen loppuun tulee; olisin voinut kieltämättä vielä jatkaakkin, mutta en halunnut mitään lukumaratoonia järjestää...:)
Katotaan josko kehittelisin vastaavaa vielä...
Oli upeesti kirjotettu, selkee. Mahtava kuvaus ja hyvin kehitelty tarina. Kymmenen pistettä!
Paras tän alan novelli mitä oon ikinä lukenu ! Ihanasti tosiaan kirjotettu
...palautteistanne! Katsellaan jälleen mitä tulevaisuus tuo tullessaan; fantasian ihmeellinen maailma kun on mitä yllätyksellisin...;)