Soviteltu työttömyysetuus

Mitä soviteltu työttömyysetuus eroaa normi työttömyysetuudesta.? Teen n 60-80h/kk töitä. Kannattaako soviteltua työttömyysetuutta hakea.? Nyt tulee 900e brutto/kk.
7475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ehkä, jos kuulut työttömyyskassaan, voit saada soviteltua ansiopäivärahaa palkan lisäksi. Kelan työmarkkinatukea ei käsittääkseni noilla tuloilla voi saada.

Äänestä

Himottasko toimeentulotuki ;D

Äänestä

Soviteltu työttömyysetuus tarkoittaa sitä, että 300 euron suojaosan ylittävästä palkanosasta vähennetään puolet työttömyysetuudesta eli "sovitellaan". Jos siis tienaa esimerkiksi 700 euroa, niin suojaosan ylittävä osuus on 400 euroa, josta vähennetään puolet eli 200 euroa. Tulos on siis 700 euroa - 200 euroa = 500 euroa työttömyysetuuden lisäksi. Soviteltua voi aina hakea mutta en tiedä kuinka suuri summa "söisi" koko etuuden niin, ettei sitä enää myönnettäisi.

Äänestä

Pitääpä muistaa soviteltua hakea

Äänestä

Jos tekee itsensä työllistäjänä töitä, eli laskutuspalvelun kautta eikä tienaa paljoa, niin sovitellun työttönyysetuuden saamisen eteen joutuu taistella.
Itse teen laskutuspalvelun kautta töitä ja ensimmäisen kerran koitin hakea tuota tukea joskus 2015, mut jätin kesken kun oli siihen aikaan vielä uskomattoman vaikeaa eikä työkköri tuntenut koko työllistömismuotoa. Nyt kyllä tietävät, mutta laittaisivat mut mielummin uravalmennukseen, kuntouttavaan, tai työharjoitteluun kuin maksaisivat soviteltua palkkatuloni täytteeksi! Olen yrittänyt viime keväästä asti hakea 600-1100€ palkkaani soviteltua, mutta ovat jo laittaneet kahdelle 3kk karenssille, joista toinen muuttui karenssin loputtua 12vko työssäolovelvoitteeksi.

Äänestä

suojaosa poistui jo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työtöntallaaja kirjoitti:

Mitä soviteltu työttömyysetuus eroaa normi työttömyysetuudesta.? Teen n 60-80h/kk töitä. Kannattaako soviteltua työttömyysetuutta hakea.? Nyt tulee 900e brutto/kk.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu