Olenko pelastettu
vai osa
mustaa tuhkaa
kaikki se
epäilys,
kaikki ne
umpisolmut
huonojen enteiden
virrassa
minne ne
vievät,
mitä ne kätkevät
mitä toivovat
kantaessaan
kipujaan
ääretöntä
keveyttä ja
pehmeyttä
--------
tuli loihtii
kipinöitään,
tuvillaan lämpöä
kaukaisia
ääniä
narisevan hetekan
tarinaa,
ei se
käsi raamatulla
vannonut
muuten vaan
katosi yön pimeyteen
mursi ja
kaivoi harhojaan,
laatua ja
kaiken oppineita
arvojaan
ai perkele
hakkasi nauloja ja
rakensi linnoja,
ei ne kullasta
mutta kyllä
niillä kateutta sai
ja ansaittua
totuutta
sitä elämää,
joka tuntuu
aina olevan suurten
ja vahvojen
puolella
--------
kuka muistaa
enää jotain
kaloja, leipää
ja viiniä
kuka muistaa
hämmentyneitä
ja avuttomia
riemuja,
jota köyhyys tuo
tullessaan
niin se
kohtukin on
tyhjä
kantajalleen
tyhjä
ja arvoton jos
ei sinne
muutamaa
voihkaisua kanna,
muutamaa murhetta
ja vitsaa väännä
------
onko se
oma,
onko se toisen
anna minulle
merkki,
anna
raottuneen huulen
rohtua
jotta tietäisit
suudelleesi,
jotta päästäisit
pyörimästä
sen nuoran
ympäriltä
yksinäisyyden,
jäntevän ruumiin
kykyyn herätä
saada otteensa
tässä maailmassa
---------
elämä on
lyhyt,
elämä
on rakkaus
jotta se
seisoisi,
kuten minun
haluni
on sinertävä
ja valmis
etsimään totuutta,
tyydytystä,
jotta minä
eläisin ja
olisin kartta
tälle outoudelle
kaiken sen nahan
ohuuden,
sen joka tunkeutuu
sieluusi vain
kuunnellakseen
---------
vain ottaakseen selvää
miten se sydän sykkii
miten syvyys on
aina osa elämää
miten sen
pehmeyden saisi
jäämään
tekemään pesänsä
sanoihin,
joita ei tarvitsisi
lausua,
ei tarvitsisi säveltää
jotta jokainen
ymmärtäisi olevansa
haluttu
ilman
yhtäkään ulkoista
arvomerkkiä
yhtään sisäistä
hyvää tekoa
ja sen väristyksen
vaan tuntua aitoudelta
valuessaan
herkkyytenä
juuri tähän hetkeen
ollaksemme juuri
oikealla tavalla vastakkain
vastakkain ja
sisäkkäin
kipumme ja onnemme
tekemät merkinnät
------
silti jokaisella
on sielu,
joka osaa rakastaa
ja sillä
sielulla osaa
myös suojata
ja suojella
sitä maanpäällistä
asumusta,
joka alitajunnassaan
toivoi aina
pääsyä taivaaseen
ollapa sellainen
vihreä ja
muhkea lehti, joka
saa päättää
haluaako irtautua
vapaudessaan
tai maatua
hedelmällisyyteen,
kaivautua vaikka
helvettiin asti
löytääkseen
rauhan sielulleen
etsiäkseen kaltaistaan ja
huomatakseen itse
olevansa hetkeen erilainen
vai osa
mustaa tuhkaa
kaikki se
epäilys,
kaikki ne
umpisolmut
huonojen enteiden
virrassa
minne ne
vievät,
mitä ne kätkevät
mitä toivovat
kantaessaan
kipujaan
ääretöntä
keveyttä ja
pehmeyttä
--------
tuli loihtii
kipinöitään,
tuvillaan lämpöä
kaukaisia
ääniä
narisevan hetekan
tarinaa,
ei se
käsi raamatulla
vannonut
muuten vaan
katosi yön pimeyteen
mursi ja
kaivoi harhojaan,
laatua ja
kaiken oppineita
arvojaan
ai perkele
hakkasi nauloja ja
rakensi linnoja,
ei ne kullasta
mutta kyllä
niillä kateutta sai
ja ansaittua
totuutta
sitä elämää,
joka tuntuu
aina olevan suurten
ja vahvojen
puolella
--------
kuka muistaa
enää jotain
kaloja, leipää
ja viiniä
kuka muistaa
hämmentyneitä
ja avuttomia
riemuja,
jota köyhyys tuo
tullessaan
niin se
kohtukin on
tyhjä
kantajalleen
tyhjä
ja arvoton jos
ei sinne
muutamaa
voihkaisua kanna,
muutamaa murhetta
ja vitsaa väännä
------
onko se
oma,
onko se toisen
anna minulle
merkki,
anna
raottuneen huulen
rohtua
jotta tietäisit
suudelleesi,
jotta päästäisit
pyörimästä
sen nuoran
ympäriltä
yksinäisyyden,
jäntevän ruumiin
kykyyn herätä
saada otteensa
tässä maailmassa
---------
elämä on
lyhyt,
elämä
on rakkaus
jotta se
seisoisi,
kuten minun
haluni
on sinertävä
ja valmis
etsimään totuutta,
tyydytystä,
jotta minä
eläisin ja
olisin kartta
tälle outoudelle
kaiken sen nahan
ohuuden,
sen joka tunkeutuu
sieluusi vain
kuunnellakseen
---------
vain ottaakseen selvää
miten se sydän sykkii
miten syvyys on
aina osa elämää
miten sen
pehmeyden saisi
jäämään
tekemään pesänsä
sanoihin,
joita ei tarvitsisi
lausua,
ei tarvitsisi säveltää
jotta jokainen
ymmärtäisi olevansa
haluttu
ilman
yhtäkään ulkoista
arvomerkkiä
yhtään sisäistä
hyvää tekoa
ja sen väristyksen
vaan tuntua aitoudelta
valuessaan
herkkyytenä
juuri tähän hetkeen
ollaksemme juuri
oikealla tavalla vastakkain
vastakkain ja
sisäkkäin
kipumme ja onnemme
tekemät merkinnät
------
silti jokaisella
on sielu,
joka osaa rakastaa
ja sillä
sielulla osaa
myös suojata
ja suojella
sitä maanpäällistä
asumusta,
joka alitajunnassaan
toivoi aina
pääsyä taivaaseen
ollapa sellainen
vihreä ja
muhkea lehti, joka
saa päättää
haluaako irtautua
vapaudessaan
tai maatua
hedelmällisyyteen,
kaivautua vaikka
helvettiin asti
löytääkseen
rauhan sielulleen
etsiäkseen kaltaistaan ja
huomatakseen itse
olevansa hetkeen erilainen
Vastaukset 4
Vanhimmat
mikä on tämä
onni ja
onnentunne
omistaa ja
miettiä vuorosanoja,
vaikka luotujen kuvien
pitäisi elää
olla muutakin
pelkkiä palkintoja
saavutetusta
-----
mikä tekee
puheestamme
niukkaa,
mikä runsaudesta
jatkuvaa
ja sitten se
kaikki vaan
ehtyy
omimalla aikaa,
omimme todellisuuden
käytämme valtaa
ja huomaamme sen
valuvan ulos vasta,
kun sataa
kun kyyneleet
kostuttavat
silmienalaa
missä se
totuus on nyt
missä ne
kertomukset,
jotka johtivat
onnellisuuteen
paljastivat
tarkoituksemme,
rakastellessamme
tunsin iloni ja
paheeni
mutta tunsin
kaikki korvikkeeni
rakkaudelle,
pyyteettömyyden tason
rajalle, jonka tasapaino
on vaikea säilyttää
se on hento
ja arvaamaton
kaistale
----
kuinka helppo se
on särkeä,
kuinka helppo se
on saada huojumaan
rikkomaan ajatukset
melkein halkeilemaan
----
taas se sanattomuus
se on kuin
lausutut lauseet,
puuromaista
kuin sielun takana
väijyvä menneisyys
siellä se
piikittelee ja
solvaa,
huutaa ruokottomuutensa
----
olen rakastanut
naista,
rukoillut ja
rakastanut
jumalaa
ketä en olisi
rakastanut
ja kohdannut
kantanut lohtua
ja ansainnut
kunniattomuutta
on niin helppoa
sanoa,
teko vaikeaa
tehdä valloitus ja
vaikutus tai
vaan
viipaloida elämä
itselleen sopivaksi
jotta kun kutsutaan
nimellä,
tietää mistä
kaikki on rakennettu
millä perusta on
täytetty,
eihän suklaa kestä
kahvi saa
kukkia kasvamaan
kaikkia hiottuja
ajatuksia pitämään
kattoa päämme päällä
--
kaikki muuttuu paremmaksi
--
ikuinen klisee,
ikuinen tyhjö,
joka täytetään turhuudella
ja sen jälkeen
jokainen luovuttaa
katson sinua,
katson elämää
katson ymmärryksestä
väärinymmärrykseen
koko olemisemme
painoa, kaikkea
sanottua ja tehtyä
miten se valloittaa
ja hetkeen tekee
alamaisen
kasvattaa symbioosin
ja hetkeen repii,
riuhtoo ollakseen
yksilö
yksinäinen
eikä minun aina
tarvitse tietää
mitä minä ajattelen
tai minusta ajatellaan
pieni hiljaisuus
oikeanlainen ote
riisuu,
se tekee suhteen
paljaaksi
vastuu ei
tunnu paineelta,
eikä yhteinen
olemassaolo
sido edes typeryydellään
ajatella vain
tässä ja yrittää
valloittaa valloittajaansa
annostella elämää
sopivin siemauksin,
jotta tänään
tulisi kirjoitettua historiaa
huomisen vaaleaan
pintaan
määrätty
päämäärättömyys
juosta elämäni
kiinni,
juosta siihen
ytimeen,
joka tuntuu omimmalta
---
ja se vastaa
sinä tunnut hupsulta
hymy on syntynyt
huulillesi,
ennalta arvaamattomuuden
kasvaa kesyttömyyteen
niin niitä
onnellisia pölytetään
ja kuoritaan elämälle sopiviksi
https://www.youtube.com/watch?v=y-xG44ExDwM
Asuuko sinun sielussasi rauha?
Musalinkit liittynevät vahvasti runoihisi, oletan. Mietin, avautuisivatko runosi enemmän, jos kuuntelisin linkittämäsi musavideot. En yleensä tee niin, koska otaksun niiden särkevän sieluni rauhan.
Kiitos lukukokemuksesta.
Henki vai keho? Menneisyys vai ikuisuus?
https://www.youtube.com/watch?v=CcIAkP7SFyI
Kiitoksia oikein paljon kaikista kommenteista, teillä on liian vaikeita kysymyksiä tällaiselle tavalliselle rakkauden kerjäläiselle ;)