Eheytymisestä

Mitä mieltä olette ns. eheytymisestä? Tunnetteko lesboja, jotka ovat syvemmän itsetutkistelun myötä rakentaneet uusiksi elämäänsä ja huomanneet siinä samassa myös seksuaalisen suuntautumisen muuttuvan enemmän biseksuaalisuuteen päin?
131594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"... muuttuvan enemmän biseksuaalisuuteen päin?"

Ja sekö on sitä eheytymistä?

Onpas loukkaava ja älytön ajatus. Ihan kuin lesbo ei olisi eheä!

Minä olen eheytynyt juuri sen myötä kun olen alkanut elää lesbona. Olen aina ollut lesbo, mutta en ole elänyt vapaasti omana itsenäni kuin vasta muutaman vuoden. Vähitellen olen saavuttanut sitä sisäistä rauhaa josta aina ennen vain haaveilin, pikkuhiljaa se ainainen selittämätön tyhjyys on väistynyt.

Olen eheytynyt. Matka jatkuu yhä, valmis ei kai kukaan koskaan olekaan.

Äänestä
  • Taisin kuumehoureissani naputellessani kirjoittaa turhan vähäsanaisen aloitusviestin: olisin voinut heti alkuun sanoa jotakin omista näkemyksistäni. Nyt kuumeen laskettua voin korjata erheeni. :)

    Minä ajattelen niin, että eheytymistä on, ja että se on nimenomaan sitä itsensä löytämistä. Eheytymisellä ei ole vain yhtä suuntaa, eli yhtä hyvin voi eheytyä vaikkapa heterosta lesboksi kuin lesbosta heteroksi. Aloitin keskustelun tästä aiheesta ihan henkilökohtaista uteliaisuuttani, sillä omassa elämässäni olen huomannut eheytyväni biseksuaaliin suuntaan. Olen lukioikäisestä asti halunnut olla lesbo (vaikka muistan monia ihastumisia poikiinkin) ja elänyt lesbona, mutta nyt pitkälti uuden elämäntilanteen myötä (rakastuin transmieheen) olen löytänyt bisseä itsestäni ja minusta tuntuu... eheämmältä. Minusta tuntuu rehelliseltä.

    Se eheytyminen, joka on eniten julkisuutta saanut ja jota eheytymisenä markkinoidaan, on yleisesti ottaen ahdasmielistä aivopesumeininkiä, josta tuskin seuraa mitään kaunista. Mutta oikean, henkilökohtaisen eheytymisen mahdollisuuksia mielestäni on, ja eheytyminen voi mielestäni vaikuttaa myös seksuaaliseen suuntautumiseen. En pidä seksuaalista suuntautumista muuttumattomana, vaan se on ehkä ennemminkin sellainen repertoaari, josta on mahdollista eri elämän vaiheissa ammentaa. Ei ihminen ole kaikkina hetkinä sama.

    Äänestä

No enpä ole huomannut.
Ehkä silleen on kehitystä tapahtunut, että biseksuaaleiksi itsensä tunteneet ovatkin huomannut olevansa lespoja.
- Ja heteroiksi itsensä tunteneet, onkin huomannut olevansa bi-ihmisiä.

Et silleen täälläpäin.

Äänestä

Minä olen eheytynyt ihan päinvastaiseen suuntaan. Silloin vielä, kun yritin estää tunteeni, kun yritin muuttaa, tukahduttaa ja kätkeä ne, elin ahdistuneena ja synkeänä suurimman osan ajastani. Lisäksi keksin, että alkoholi oli mukava kaveri siihen ahdistukseen, jota koin suuntautumiseni kätkemisestä, muiden ihmisten ennakkoluuloista, sekä siitä, että suuntautumiseni ei muuttunut vaikka kuinka yritin.

Alkoholi ei seuraavana päivänä ollutkaan oikea kaveri, herättyäni aamulla minulla oli edelleen kyky rakastua naisiin. Nyt en enää yritä tukehduttaa itseäni. Minulla on oikeus, vapaus tuntea, vapaus elää. Elää sitä elämää, joka minulle kuuluu.

Äänestä

tärkeintä on olla itselleen rehellinen ja kulkea siihen suuntaan mihin mirri osoittaa..

..niinhä se herra piispaki eheyty; suuntasi mihin muna viitoitti

Äänestä

jotka olisivat vaihtaneet heteroksi. Mutta muutaman bissen tiedän jättäneen parisuhteensa koska tulivat siihen ikään että halusivat perustaa perheen ja muistaakseni toinen oli käyttänyt sanaa "oikea" perhe.

Erään homon tiedän joka koitti, mutta ei siitä mitään tullut, palasi homoksi.

Äänestä

Eheytyminen on sekoitus kristillistä fundamentalismia ja kökköpsykologiaa ja perustuu siihen että aivot täytetään kokonaan jollain muulla kuin lesboudella. Se onnistuu kunnes henkilö palaa loppuun ja palaa lesboksi.
Myöskin se perhemalli jonka eheyttäjät väittävät olevan lesbouden takana ei sovi mun perhetaustaani ja loukkaa minun vanhempiani.

En halua olla lesbo, mutta en voi mitään sille että naiset kiinnostavat ja miehet eivät sitten enää yhtään. Ja mun itseni ja muitten kannalta on paljon tervejärkisempää etten yrittäisi edes esittää muuta.

"Heterona" minua vaivasivat lesbiaaniset unet, joista herättyäni tunsin syyllisyyttä ja häpeää. Unilleen ei mahda mitään. Minä voin vain kuvitella kuinka "eheytynyt" tuntee kun kokee sellaisen unen.

Unien pohjalta sitten toimin saadakseni varmuuden omasta identiteetistäni ja nyt minä olen helpottunut siitä että minulla se varmuus on. En voi kiivetä takaisin puuhun.

Mutta kyllä mä ymmärrän Ornitologia hänen omasta elämäntilanteestaan lähtien. Mä toivon että sun liittos kestää!

Äänestä

itsetutkiskelun jälkeen olen entistä vahvemmin eheytynyt lesboksi ja tullut entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että miehet eivät ole minua varten.

Äänestä

Ystäväni heilui useita vuosia epätietoisuudessa, onko bi vaiko lesbo. Mielestäni hän oli kaiken aikaa bi mutta se häiritsi häntä itseään muutenkin epävakaassa elämäntilanteessaan. Asiaan taisi vaikuttaa myös se, että hän oli hirmuisen rakastunut kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla nämä lesbonaiset suhtautuivat ystävääni melko epäilevästi. Syy oli kuitenkin enemmän ystäväni henkinen kasvukausi kuin biseksuaalisuus.

Ystäväni siis halusi olla enemmän lesbo. Ei kuitenkaan ollut. Vuosien ajan kärvisteltyään hän on tasaantunut mukavasti bisseyteensä, mennyt naimisiin hyvin feminiinisen miehen kanssa, ihastelee naisia ja on onnellinen elämässään. Yhtä hyvin tuo elämänkumppani voisi olla nainen. Hän vain sattui tapaamaan sielunsisaren miehessä.

Tässä voisi siis kai puhua eheytymisestä. Yhtä suurta eheytymistä olisi ollut, jos hän olisi löytänyt itsestään lesbon tai heteron ja seurannut sitä tietä. Käsittääkseni eheytyminen on sitä, että ihminen löytää tien itsensä luo.

Kukaan ei voi ulkopuolelta määritellä mikä on ainoa oikea tie. Vain kaikenlaisilla ääriajatteluun taipuvaisilla tahoilla on jaella näitä elämäntapojen ihmedieettejä, joissa muutamalla lauseella ihminen saa asiansa täydelliseen järjestykseen. He luottavat ihmisen tarpeeseen löytää helppoja ratkaisuja. Sellaisia ei vain ole. Omat ratkaisut löytyvät itseä ja elämää tutkiskelemalla, keskustelemalla asioista, uskaltautumalla sinne epävarmuuden ja etsiskelyn viidakkoon. Ennen kaikkea miettimällä mitä minä ihan todella haluan tältä elämältä. Joskus ne löytyvät helpommin, jos ovat olleet jo odottamassa löytymistä. Joskus se vie aikaa, tekee kipeää, vaatii melkoista remonttia. Kärsivällisyyttä tarvitaan. Ja myös rohkeutta tarttua elämäänsä ja tehdä päätöksiä.

Äänestä

"Eheytyminen" on lähes yhtä käsittämätön sanahirviö kuin tämä nykyään muodissa oleva "huippuosaaja". Ja mitä ne sitten tarkoittavatkaan. Eheytymistä käytetään väärässä merkityksessä, ikään kuin tulisi korjata omasta itsestään viat (kuka määrittelee vian?) että kelpaisi maailmalle. Jotkut fundamentalistit ja minäminä-uskovat pitävät näitä harhoja yllä; heillä on omasta mielestään myös valta sanella oikea ja väärä, vaikka ne perustuisivat vain heidän subjektiviiseen näkemykseensä.

Heikkouksia ja eheytymisen tarvetta siis riittäisi, mutta vikoja ei niin vain korjata. Jokaisessa ihmisessä on valtavasti pahuutta ja vaillinaisuutta, eikä kukaan siitä sormia napsauttamalla muuksi muutu. Myös usko saa alkunsa tämän tosiasian tunnustamisesta. Hyvään on hyvä pyrkiä, mutta ei sitä kahden viikon mietiskelykurssilla saavuteta. Kyseessä on elinikäinen urakka ja kovin pieniä ovat "paremmaksi tulemisen" ponnistelut vielä kuolinvuoteellakin.

Ihminen on ehyt silloin, kun hänellä on rauha itsensä kanssa. Tällaisia ihmisiä tunnen monia, mutta en sellaisia, joilla se jotenkin erityisesti liittyisi suuntautumiseen. Nämä asiat ovat lopultakin aika kaukana toisistaan.

But I'm a cheerleader on mielestäni hauska parodiaelokuva tästä eheytymishelvetistä sellaisena kuin se nykyään käsitetään :)

Äänestä
  • Liian selvät sävelet ja kaikenlaiset onnen oikotiet ovat aina äärimmäisen epäilyttäviä. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ihminen on ehyt silloin, kun hänellä on rauha itsensä kanssa. Eheytyminen on mielestäni sitä, että oppii rehelliseksi omaa itseään kohtaan. On rehellisempää katsoa omia heikkouksiaan ja pyrkiä jollakin tapaa hyväksymään ne kuin yrittää epätoivon vimmalla ja ulkoapäin omaksutuin keinoin raivata niitä täydellistymisen tieltä.

    Samaa mieltä olen tuosta leffastakin. Toinen samaa aihetta vähintäänkin sivuava ihan hauska amerikkalaiskomedia on Saved!, joka pyöri ainakin Helsingin leffateattereissa vielä vähän aikaa sitten. Suosittelen, mutta en minään taide-elämyksenä. :)

    Äänestä

Minä alan nyt vasta olla eheä kun olen vihdoin hyväksynyt itseni juuri tällaisena, lesbona ihanana itsenäni. Eheytyminen on juuri sitä. Jos edes yrittäisin jotain miesten kanssa, se olisi kaukana eheästä..Itselleen valehtelua siis. Petosta. Kummallinen käsitys eheytymisestä sinullaO_o

Äänestä
  • Kovasti olen itsekin pohtinut asiaa. bi vai lesbo ja äärimmäisen vaikea sanoa vaikka toisin voisi luulla.Voiko ihastua ilman seksuaalista ihastumista? ja miksei sitä voisi myös heteroitua.ihan kummallisesti ajattelette.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ornitologi kirjoitti:

Mitä mieltä olette ns. eheytymisestä? Tunnetteko lesboja, jotka ovat syvemmän itsetutkistelun myötä rakentaneet uusiksi elämäänsä ja huomanneet siinä samassa myös seksuaalisen suuntautumisen muuttuvan enemmän biseksuaalisuuteen päin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu