---Flames---

Missä asuu
se
rauha

sellainen
puuttuva palanen,
joka muistinsa
menettäneenäkin

osaa olla
kaunista ja
totta

-

miten monta
kukkaa olenkaan
poiminut ja
aina ne
ovat kuihtuneet

terälehtensä
pudottaneet

miten niistä
tahtoo tullakin
kaipuunkohteita,
kun tarkoitus

on aina
päinvastainen

--

tyyni ja
hehkuva henki

tartu minuun

tartu ihoon,
sieluun
ja jätä
vaikka nautinnot
nauttimatta,
jotta
rauha siunaisi
katseellaan

käsillään muovaisi
syvällisyyden,
joka osaisi
rakastaa itseään

yhtä paljon kuin
valkoinen
kunnioittaa mustaa

tai että
yhteys elolliseen
kohtaisi saumattomuutensa

houkuttelisi
koskettamaan,
sitä helpottavaa
iloa, joka
herättäisi sen
hyvän kasvamaan

ymmärtää,
että koskettaminen
ei ole omistamista

ettei sitä pitäisi
himoita eikä surra
kun se kertoo
tarinoitaan

pyyhkii tahrojaan
jättäessään
pelkän kuoren
sydämelleen


--

uskotko sinä
merkkeihin ja
enteisiin

uskotko
vertauskuvaannollisen
luodin tekevän
reikiä
vai eheyttävän
parsiessaan

kykyynsä tehdä
ihmeitä
ymmärryksellään


-

taas se
sama kysymys
mitä
rakkaus on

leikistä se
alkaa
muuttuen todeksi

liian monta merkitystä,
jotta yksikään
osaisi juurtua
ja tuoda sen
oikean tunteen

sukupuolien
rakkaus, läheisten
tai vaan kyky
tehdä sanoista
lauluja,
jotta elämä

osaisi kertoa
ja kuunnella
minun tarinani

osaisi ottaa
vastaan ja
minä mietin
pitäisikö silloin

yrittää saada käsi
kädelle vai pelkkä
henki siihen ympäristöön,
jotta elämää rakastava

tuntisi elämäänsä
rakastavan

-

ajattelen eläviä,
ajattelen kuolleita

ajattelen niitä
asumuksia,
joissa sitaatit
yrittävät kertoa
elämänalaisuuksia

pilvenreunoja,
joissa
enkelit istuvat
ilmeettöminä

auringon nousta
ja irrottaa yöltä
sen siivet vain
hetkeen
auringon laskun
muistuttaa,
että jonain
hetkenä se
kaikki loppuu

ja seuraavana alkaa

kuin ihmisen iho
loppuu ja minuus
alkaa

ollen osa
olemisen suurinta
kauneutta

-

ihmisen mieli
on muistuttaa
vuodenajoista

tekomme ovat kuin
painovoiman lakeja

meitä vetää puolensa
niin monet
yksityiskohdat,
että pelkomme
eivät
pääsee pakenemaan

meidän on vain
kohdattava itsemme,
kohdattava nykyisyytemme

tämä hetki ja
toisaalta meille
suodaan myös
aina mahdollisuus

ottaa tyyneys
hiljaisuudesta,
lopettaa juoksemasta
niitä elämää
kutovien siteiden
loputtomuuteen

-

tämä rauhallisuuden
onnellisuus tuntuu
liian monimutkaiselta
ollakseen yksinkertaista

voiko tällaista
rauhaa löytää
elämättä

kieltääkö silloin
onnellisuuden
varjoisan puolen

rakastaako silloin
elämää ihan jokaisella
solullaan vai
jättääkö kuona aineet
huomioimatta

-

riittääkö se jos sanon
rakastavani ja en
edes tiedä mitä
tarkoitan

-

tuli vain sellainen
hetki, seistessämme
pihamaalla

suutelin hellästi
suulle ja en
ymmärtänyt miksi,
mutta halusin tehdä niin

tuntui kuin yritin jättää
jäähyväisiä tai
pelkäisin joka
jumalan päivän
olevan viimeinen

ja jotenkin halusin
tuntea miten huulesi
vastaavat,
tunnustavatko
ne samaa onnea

ajatella, jos
moodisi olisikin ollut
eri vuodenajassa

minun heleä
onnen tuntema kevääni
ei
olisikaan
tuntenut kirpeää
pakkastasi

-

minkä riskin otinkaan

-
jos se talven kireys
olisikin ollut liikaa
tälle ajassa matkaavalle
kiintymykselleni

tai huuliesi tahto
olisi ollut lähempänä
kätkemisen tunneta
kuin halua avautua
ja tunnustaa yhteinen
uskomme

-

sitä ei odota,
sitä ei laskelmoi
vaan se kaikki
tulee sielun syövereistä

ahneena ja kyltymättömänä

ja toisaalta
taidokasta elää
juuri tässä
hetkessä ja silti saatoit
olla taas matkoillasi

ajatustesi kauimmaisissa
lokeroissa

minun eläessäni omaa
vuodenaikaani ja sinä
laskettelit omaasi

-

tarvitseeko sitä
aina nähdä niin
pitkälle,
niitä sisäisiä
pyörteitä tulee ja
menee

minä toivoin huulillani
suudelmaa,
en kuvaa
en sanaa
en piirrosta selityksineen

olin jopa valmis
siihen ettet vastaisi

tiedätkö miltä se
tuntuu, kun
sen suudelman jälkeen

kuulee sanat

olet kaunis, rakas

--

siinä on jotain
kaunista onnellisuutta,
rauhaa,
johon haluaisin vajota

nyt kun kevääni
on vaihtumassa

kesään, joka
juuri äsken tunsi
pinnallisuuden
lisäksi

jotain sisäistä

jotain vuodenaikojen
paljastumisen tuomaa
kauneutta

mutta en minä
silti vieläkään
mitään rakkaudesta ymmärrä

rauha ja onnellisuus tässä
hetkessä nyt kuitenkin on

se jota odotetaan
syntyväksi
uskossa itseen
ja toiseen ihmiseen

tyyneen ja hehkuvaan henkeen
ja jos siinä
hetkessä katsoo silmiin
voi kuvitella näkevänsä

vuodenkierron paljaimmillaan

-

tai no ei tätä
kannata jatkaa enempää

ei kukaan kuitenkaan ymmärrä

miksi koivuni
vihreillä lehdillä
makaa
vaaleanpunaista lunta