Kertokaapa mitä vaatii kaupankäynti pörssissä. En nyt tarkoita ihan yhden päivän sisällä tapahtuvaa mutta en myöskään erittäin pitkäaikaista sijoittamista. Vaan tarkoitus olisi etsiä osakkeista ylisuuret romahdukset, sijoittaa romahduksen jälkeen ja odottaa rauhassa nousua. Aikajänne voisi olla joistakin päivistä viikkoihin. Eikös se ainakin näiden isompien yhtiöiden kohdalla mene niin, että joku tulosjulkistus voi aiheuttaa kaaoksen sijoittajissa vaikka mitään hätää ei todellisuudessa olisikaan, ja osaketta saa sitten vähän aikaa paljon halvemmalla. Hinta kuitenkin tulee ennemmin tai myöhemmin taas nousemaan takaisin, kun tilanne on rauhoittunut.
Kaupankäynti
9dfgh8
276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Paljon aikaa ja vaivaa. Kurssien seuraaminen on koukuttavaa ja keinotteluposition ollessa auki vieläpä pakollista. Esittämälläsi tavalla voi kyllä tehdä jonkinlaista voittoa, mutta työmäärä nousee sitä suuremmaksi mitä lyhyempää kauppaa teet. Tuotto ei kuitenkaan kohoa vastaavasti vaan omien kokemusteni perusteella sanoisin, että tuntipalkka huononee. Mutta harrastuksena ihan kiva. Onnistuminen palkitsee, epäonnistuminen opettaa ja pelissä jää yleensä pitkän päälle
voiton puolellekin.
Pitkäaikaisista sijoituksista tulee kyllä helpommin rahaa omalle tilille. Niiden tekemiseen vain ei juuri nyt pitkän nousukauden jälkeen ole kaikkein suotuisin ajankohta.
Näin on. Tosin minulla ei ole vielä kasassa sellaista varallisuutta, että siitä olisi paljon iloa osinkojen muodossa, saati sitten että se ehtisi kohtuullisesssa ajassa niin paljon kasvaa korkoa, että siitä minulle vielä jotain iloa joskus olisi. Ja olen myös sitä mieltä, että kurssit eivät enää paljon ylemmäksi tällä hetkellä voi mennä vaan jos suunta pitkällä tähtäimellä on jonnekin niin mielummin alaspäin. Tarkoitus ei nyt kuitenkaan ole seurata indeksiä vaan yhtiökohtaisia käyriä, eikä niissäkään laittaa rahoja kiinni kaikkein riskialttiimpiin kohteisiin.