---Puulaulu---

Miksi
poistuisimme
reitiltämme

vuosisatain
uinuneesta

kiveen kirjoitetuista
(ettei se sirpaloituisi)

maan kiertää aurinkoa

ja siinä pisteiden
välissähän on ihminen

--

mielleyhtymänä
me kierrämme
samaa kehää

samaa ellipsiä
ja yhtälöä

eivätkä
ne koostu sanoista,
joutava on murtanut
kielen

vain tähdet
tuikkivat

kuten ihminen
tuntee
onnen
sykkivän syklissään

siellä se näkyy
pimeää vasten,
onnena,
joka antaa
virikkeensä
harmaaseen hetkeen

ja kadotakseen
pilvien estäessä
tiedon juurtua

ja se hakee
sanoja,
lisää energiaa
taas näkyäkseen
seuraavaan yöhön

--

mutta mitä jos
se pimeä putoaa

mitä jos tähdillä ei
ole asuinsijaa

mitä jos onni
ei saa kiinni
sitä lentoa,
jonka lohtu
on
ihmisyydelleen
varannut

--

miksi niitä
tähden lentoja
näkyy

miksi näen silmissäsi
säihkyvää valoa

aivan kuin yrittäisit
työntää
sitä maan painoa,
sitä auktoriteettia,
jotta näkisimme
todellisuuteen

persoonallisuutemme
sähisee,
polttaa kaiken
ylhäältä jaetun

mikään ei mene
syvemmälle
ihoon kuin
pakko ja
vaatiminen

kaikki mikä
tekee hetkestä
aikaa,
tilanteen

jossa on
oltava kuningas
tai alamainen

--

tai oltava
itsensä herra
ymmärtääkseen,
että kuu kiertää
maata

näyttäen pimeän
puolensa ja
hetkeen ja kun
sen maan
varjon saa
poistumaan

on kaikki täynnä

ja kun varjo on
täysi,
puna maalaa
kasvosi

maalaa koko
sielusi rakkauteen

--

olemmeko silloin
lähellä hulluutta

löytäessämme ääremme,
sulkiessamme
yhteytemme elämään

avaten
sisimpämme,
pyöriessämme
ympäri kuuta,
aurinkoa

maata ja
elämää

--

käykö siinä
niin, että
pyöriessään itselleen

suistuukin radalta
ja menettää
suuntansa

menettää otteensa
ettei tunne
lähimmäistään rakastaan

eikä edes
osaa
elää elämäänsä

--

jotenkin se
kivinen
kirjoitus on
kuin
tarttuisi syntymässään
nisään ja
alkaa ruokkia

jotta elämä
tietää sijaintinsa,
paikantaisi sykkeelle
tarkoituksiaan

suun tarttua ja
silmän tapittaa
silmää

--

siinä hän tietää
ilman valoakin
olevansa turvassa

tietää rakkauden
olevan olemassa
tietää ettei
yhtään
vallankumousta tehdä
ilman kärsimystä

tietää, ettei
maailmaa saa
paremmaksi
ilman ajattelua

liiallista
ajattelemattomuutta

mutta en halua
vaatia,
en halua pakottaa

vaan haluan,
että
se lämpö
tekisi ihmisen

se rauhallisuus
vahvistaisi
rakkauden

--

niin se maa kierää
aurinkoa

niin se
elämä sykkii
jokaisessa puussa

jokainen kivi
on osa luonnollisuutta

jotta rakkaus
kannattelee
läheisyytemme kerroksia

--

vapisevin käsin
nostan ihmisyyden
yläpuolelleni
ja rukoilen

voimaa jaksaa

kantaa oman taakkani

jotta se tunne
olisi omani,
näyttäisi eletyltä

jotta sisäinen
maailmamme ei
törmäilisi,
polttaisi minuuttamme
niin, että paluuta
ei enää olisi

palamisjätteiden
vaan ottaa valta

-
kaataa
kauniit puut
silmissämme

--
https://www.youtube.com/watch?v=dEy7-XFx5Tc&app=desktop