Kirjakerho vai lukupiiri?

Olin pari vuotta mukana ystävien perustamassa kirjapiirissä, missä pari oli jo julkaissutkin ensiteoksensa. No, Vallottava valkosipuli, ei suoranaisesti ollut reseptejä lukuunottamatta kovin vaativa, joskin kielelliset oivallukset tekivät luetun herkullisemmaksi.

Omalta osaltani koin haittapuoleksi, pakottautumista omasta valinnoista huolimatta lukemaan suositeltua teosta, voidakseen kommentoida lukemaansa.

Oli antoisampaa kuunnella kirjan valinneen mielipiteitä, avartavaa yli sanoman. Meitä oli ainoastaan 6 ystävystä, mutta saatoin irtaantua onnkseni mieheni tilan huonontuessa ennen loppua.
Olen aina ollut sisimmässäni oman tieni kulkija, ja kirjallisuudessa olen valinnut ja orientoitunut vain omien tarpeideni pohjalta. Lukeminenkin on vähentynyt ikää myöten,..kuuntelen yhä ihmisiä ja kypsyttelen mielelläni omiakin ajatuksiani.

Omaa kirjallista edistymistä haittaa jos keskittyy liikaa toisten teksteihin.
Luomiskauden aikana keskitän vapaa-aikani muuhun toimintaan kuin lukemiseen.
Etelän lämpimissä illoissa on mukana luovaa taikaa.

Olen oman kirjastoni lukupiiriläinen. Kerran kuussa valitsemme yhdessä teoksen, jota kirjastonhoitaja hankkii tarpeellisen määrän kaukolainoina. Keskustelemme sitten kirjasta, kirjailijasta, teemasta laajemminkin ja kun jo tuttuja olemme, tuleehan siinä päivitetyksi kuulumisiaankin. Viimeksi käsittelimme Arne Nevanlinnan kirjaa Pako, joka kertoo kahden nuoren pakomatkasta pommitettavasta Dresdenistä Hollannin kautta USA:han. Pari avioituu ja kirjassa kerrotaan nuorten amerikkalaisen unelman toteutuminen. Meillä oli hyvin antoisa keskustelu viime vuosien pakolaisuudesta , hyvin paljon yhteistä löytyy näiden yksin myös meidän maahamme tulleiden pakolaisnuorten kohtaloista. Nevanlinna oli arkkitehti aloitti kaunokirjallisen uransa vasta kahdeksankymmpisenä esikoisteoksellaan Marie , joka pääsi Finlandia-ehdokkaaksi. Vaikuttaakohan arkkitehdin koulutus siihen, että hänen teoksissaan on erityisen hieno, harkittu rakenne. Ihmeen tarkkanäköisesti pystyy luomaan elävän tuntuisia ympäristöjä ja ajankuvia sekä seulomaan myös naisten ajatusmaailmaa aikansa taustoja vasten. Pidin varsinkin teoksista Marie, Varma ja Heta.

Suomessa on hiljattain julkistettu Finlandia-ehdokkaat, ja niistä koetan nyt valita luettavaani. Olli Jalonen on tutuin ja hänen kirjoistaan olen aina pitänyt. Katja Kettua ja Pauliina Rauhalaa olen myös lukenut, Lars Sund on arvostettu mestarillinen suomenruotsalainen kirjailija. Meneillään on yleisöäänestys, tässä linkki asiasta kiinnostuneille. Näkee myös kansikuvat...vaikuttahan sekin, mihin kirjaan tarttuu. :)

https://kirjasaatio.fi/aanestys

Paloman ehdotukseen en oikein osaa ottaa kantaa. Jos joku innostuu ottamaan kontolleen vakituisen ketjun vetämisen, löytyy varmastikin porukkaa mukaan. Epäilen kuitenkin, että tuo tavallinen konsepti saman luetun kirjan pohjalta keskustelusta ei oikein toimi tällaisella palstalla. Mutta onhan kirjallisuusblogejakin, joissa näin tehdään, mutta silloin on liikkeellä isompi joukko nimenomaan kirjallisuudesta kiinnostuneita ja siihen sitoutuneita. Omia lukukokemuksiaan voi täälläkin hyvin jakaa muodossa tai toisessa. Kiitos Palomalle aloituksesta. :)