Kuvat ohjelman käyttöön vinkkejä

10vuodenKuvatKoneella

miten Photos ohjelmassa järjestellään kuvat kätevästi älykkään kansion avulla?
ymmärrän päivämäärillä määrittämisen, mutta miten esim. koordinaattien mukaan tehdään jako?
Noin 6000 kuvan joukosta pitäisi löytää mökkikuvat, lappikuvat, tms. tiettyihin paikkoihin sijoittuneet kuvat eri vuosilta ja aika työ olisi erikseen lähteä kuvia etsimään tai merkkaamaan avainsanoja. Suosikkikuvienkaan mukainen jako ei käy, kun suosikkeja on muitakin.
Löytämäni ohjeet loppuu vain älykkään kansion esittelemiseen, yksityiskohtia ei kerrota.

2

2700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sotkijaohjelmat-pois

      Tuollaiselta ongelmalta välttyy kun jo kuvia koneelle siirtäessä ei varsinkaan käytä mitään helpotus-siirto-ohjelmia, vaan käyttää omaa ja yksinkertaista järjestelmää. Esim. niin että nimeää ensin kansion 'kuvat' johon tekee alakansioita muodossa yyyy-mm-dd_kuvien_aihe.

      Tähän tapaan:

      2018-06-25_juhannustanssit
      2018-11-04_syksyn_synkkyys

      Ja niin edelleen.

      Eli ne mukamas yksinkertaistavat ja helpottavat siirtely- ja järjestelyohjelmat, joista aiheutuu vain sotkua, kannattaa suosiolla unohtaa ja välittömästi koneeltaan poistaa.

    • 1stMacFInn

      Älykäs kansio ei tietenkään voi käyttää sellaisia hakukriteereitä, joita ei ole kuville annettu. Jos kuvassa ei ole GPS-tietoa, sen perusteella ei löydy. Jos kuvan metatietoihin ei ole annettu avainsanaa, esim. lintu, ei lintukuvia voi löytää.

      Silti väitän, että Kuvat-ohjelmassa metatietojen käsittely, lisäys ja muokkaus on helpompaa kuin käsin alakansioiden käyttö ja kuvan esimerkin mukaan nimeäminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1237
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      896
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      810
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      702
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      676
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      672
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      596
    10. 78
      591
    Aihe