Chang Mai?

Thaimaassa on tullut käytyä muutama kerta, mutta tekisi mieli tutustua myös vähän kauempana Bangkokissa oleviin kohteisiin.
Kysynkin, onko esim Joulun aikaan paljon turisteja Chang Maissa?
Hyviä hotellisuosituksia?

Ps. Sitten palstan pelkkien vit..... den ei tarvitse kommentoida millään tavalla. Kiitos.
12399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Moi.
On paljon turisteja.
Kerro mitä hotellilta odotat ja minkä hintainen, niin annan mielipiteeni myöhemmin.
Mikäli edullisia tarjouksia etsit, niin jätän väliin koska niitä en tiedä.
Ps. Santtu, sekä 2010/44 omaa omakohtaisia hotellikokemuksia täältä myös runsaasti, toivottavasti opastavat.

Äänestä
  • Itselläni nyt ei ole kokemusta Chinag Maista kuin kolmesta eri hotellista, joista yhtä en kyllä voi millään suoditella, kaksi muuta ovat olleet hinta/laatusuhteeltaan ihan mainioita, mutta niistä kumpikaan ei kyllä niin hyvä ollut että niitä voisi vartavasten suositella (toinen etenkin vaatii sijaintinsa puolesta hyvin pitkälti omatoimista liikkumista skootterilla/MP.llä/autolla).

    Äänestä

  • santtu_1975X kirjoitti:

    Itselläni nyt ei ole kokemusta Chinag Maista kuin kolmesta eri hotellista, joista yhtä en kyllä voi millään suoditella, kaksi muuta ovat olleet hinta/laatusuhteeltaan ihan mainioita, mutta niistä kumpikaan ei kyllä niin hyvä ollut että niitä voisi vartavasten suositella (toinen etenkin vaatii sijaintinsa puolesta hyvin pitkälti omatoimista liikkumista skootterilla/MP.llä/autolla).

    Ei minunkaan kokemukseni perustu hotelliasumiseen koska asun omassa kodissamme.
    Yritinkin hienotunteisesti tiedustella aloittajalta onko kyse perinteisestä hinta/laatusuhde keskustelusta, johon en osallistu.
    Myös vaikuttava tekijä on etsiikö aloittaja hotellia joka ei edellytä ajoneuvoa.
    Paljolti toki vaikuttaa myös onko kyseessä yksi vai useampi henkilö ja onko lapsia.

    😎Aloittaja matkustaa Chang Maihin ja sinä olet ollut Chinag Maissa......vitsivitsi😎

    Äänestä

Ei tarvitse olla ihan halvin hotelli, muttei kalleinkaan. Kunhan saa vastinetta rahoilleen. Siisti huone, hyvä ruoka ja palvelu. Uima-allas tietty pitäis olla. Mielummin kuitenkin hieman rauhallisemmalta paikalta.
En aio ajaa autolla enkä varmaan skootterillakaan, joten pitäis olla peruspalvelut lähistöllä.
Matkustan vaimoni kanssa. Ei lapsia.
Enkä tosiaan kaipaa suomalaisia örisijöitä naapuripöytään kun olemme syömässä. Liian monesti saa tuntea myötähäpeää.
Enkä yleensä keskustele muiden suomalaisten kanssa kun olen lomalla.
Täällä kotimaassa saa ihan riittävästi...
Olenko ehkä vähän outo?

Äänestä
  • Iso osa Chiang main turisteille tarkoitetuista palveluista löytyy ns.vanhan kaupungin alueelta (alue on vanha vallihaudoilla ja muureilla ympäröity, nelionmuotoinen alue kaupungin keskusta-alueella jonka sivumitat ovat noin 1,5km:n luokkaa.), kilometrin säteelle sitä ympäröivistä muureista.
    Tältä alueelta löytyy myös iso joukko hotelleja. Alueen/hotellin rauhallisuus on sitten tietenkin hieman tulkintakysymys, koska kyseinen alue on kuitenkin suoraan vilkaan kaupungin keskusta-alueella.

    Suomalaisia Chinag Maissa ei mitenkään kauhean isoja määriä käy, joten on hyvin mahdollista että ette tapaa yhtään Suomalaista matkanne aikana (ellette majoitu sellaiseen hotelliin, mitä Suomessa operoivat matkatoimistot käyttävät, mutta käsittääkseni näitä hotelleja ei ihan kauhean isoa määrää ole.

    Kiinalaiset ovat ylivoimaisesti isoin matkailijaryhmä Chinag Maissa, samoin muita Aasialaisia on paljon. Eurooppalaisperäiset matkailijat ovat oman kokemukseni mukaan joko hieman varttuneempia pariskuntia (jotka ovat matkailleet Thaimaassa enemmänkin ja haluavat nyt nähdä muitakin kuin ns.rantakohteita) taikka sitten nuorempaa ns."reppureissaajaa", joille isolle osalla Chiang Mai on yksi välietappi isommalle Pohjois-Thaimaan kiertämiselle (eli lennetään Chiang maihin, yleensä Bangkokista vietetään muutama päivä Ching Maissa ja sitten jatketaan Bussilla/skootterilla matkaa muihin Pohjoisen kohteisiin ja lopulta palataan Chiang Maihin mistä lennetään takaisin Bangkokiin).

    Ryyppäämistä kyllä myös Chiang Maissa näkyy, mutta ennemminkin (etenkin viikonloppuisin) sitä harrastetaan paikallisten toimesta ja hyvin humalahakuisesti...

    Äänestä

  • Normaali prameilematon mutta hyvä, esimerkiksi Sakulchai Place Hotel.
    Pienen kävelymatkan päässä iso ostari eli peruspalvelut.
    Hotellin aamupala lienee hyvä mutta en suosittele muuhun ruokailuun, koska lähistöllä muuta parempaa.

    Parempaa, Khum Phaya Resort.
    Myös kävelymatkan päässä kaikkea ja jonain iltana markkinatori.
    Ravintola huippu.
    Talot altaan reunalla terassilta sukellus..... 4 huoneistoa mökki 2 toisessa kerroksessa ja 2 alakerrassa, joten alakerran huone ehdoton.
    Myös altaan toisen puolen talot kuten mainitsin, mutta toisen puolen talojen alakerran terassi ylempänä eikä mahdollista istuskelua terassilla jalat altaassa.
    Vaimolle mutanaamio ja hieronta onnistuu, kun sinä nautit terassillas kuksastas jotain.

    Molemmat keskustasta matkan päässä, mutta ei keskustaakaan voi sukkuloida ilman jotain kulkuneuvoa käyttämättä.

    Katso infoa lisää netistä ja kysy jos kysyttävää.

    Äänestä

  • Sensei-- kirjoitti:

    Normaali prameilematon mutta hyvä, esimerkiksi Sakulchai Place Hotel.
    Pienen kävelymatkan päässä iso ostari eli peruspalvelut.
    Hotellin aamupala lienee hyvä mutta en suosittele muuhun ruokailuun, koska lähistöllä muuta parempaa.

    Parempaa, Khum Phaya Resort.
    Myös kävelymatkan päässä kaikkea ja jonain iltana markkinatori.
    Ravintola huippu.
    Talot altaan reunalla terassilta sukellus..... 4 huoneistoa mökki 2 toisessa kerroksessa ja 2 alakerrassa, joten alakerran huone ehdoton.
    Myös altaan toisen puolen talot kuten mainitsin, mutta toisen puolen talojen alakerran terassi ylempänä eikä mahdollista istuskelua terassilla jalat altaassa.
    Vaimolle mutanaamio ja hieronta onnistuu, kun sinä nautit terassillas kuksastas jotain.

    Molemmat keskustasta matkan päässä, mutta ei keskustaakaan voi sukkuloida ilman jotain kulkuneuvoa käyttämättä.

    Katso infoa lisää netistä ja kysy jos kysyttävää.

    Kokeillaan uudestaan modea kun en ymmärrä mikä näissä kuvissa aiheuttaa poiston.

    https://

    aijaa.com/

    y2NML3 ja biG0nJ

    Äänestä

Kiitos näistä vinkeistä.

Äänestä

Onko Teillä 44 ja 2010, sekä KääLäy antaa vinkkiä kun olette paljon Chiang Maissa olleet.
Olenko ymmärtänyt oikein että KääLäyn vaimo on Chiang Maista?
Entä eikös 2010 ole jopa asunut häämatkansakin jälkeen paljon leireillen paikkakunnalla seurustellen paikallisen poliisin kanssa.
44:llä on tyttöystäväkin tällä hetkellä.
Kaikkihan on myös kertonut tuntevansa Chiang Maista jopa lukuisia nauravia suomalaisia ravintolanpitäjiä.
Kiinnostaisi myös minua.

Äänestä

Voitaneen todeta, että 2010-44-KääLäy:llä ei ole Chiang Mai livekokemusta, eikä myöskään palstalla tarkoitustakaan matkailuasioihin, vaan ainoastaan omanapanarssutukseen.

Äänestä
  • Marssi on idiootti

    Äänestä

  • Voisikohan Vili auttaa näitä tietämättömiä ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Eiihanekaakertaareissus kirjoitti:

Thaimaassa on tullut käytyä muutama kerta, mutta tekisi mieli tutustua myös vähän kauempana Bangkokissa oleviin kohteisiin.
Kysynkin, onko esim Joulun aikaan paljon turisteja Chang Maissa?
Hyviä hotellisuosituksia?

Ps. Sitten palstan pelkkien vit..... den ei tarvitse kommentoida millään tavalla. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu