Psykiatristen potilaskertomusten lukeminen

Lääkärillä on velvollisuus kirjata asiat. Voithan mennä yksityiselle tai hoitaa itse itsesi, jos terkkarin palvelut ei sinulle kelpaa. Jos on sairas, niin on sairas, minkäs se lääkäri sille voi ja ei kai se lääkäri voi salatakaan asioita.
Hoito on pitkäjännitteistä ja kokonaisuuden huomioivaa eli muutkin terveydenhuollossa tarvitsevat tiedon, että mitä on tehty ja mitä on yritetty tehdä. Ja jää pois sellainen lääkäriltä toiselle kiertäminen ja turha terveydenhuollon kuormittaminen.
Elämän kriisit eivät ole hoitoa tarvitsevia asioita, vaan sairaudet.

Minäkin olen huomannut ihan saman asian kuin mistä aloittaja kertoi. Siis sen, että potilastiedoissa on paljon virheitä ja väärintulkintoja. Itselläni niissä on ollut jopa ylimääräisiä psykiatrisia diagnooseja, joista itse en ole koskaan kuullut yhtään mitään, kuten esim. yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ja ylimääräisiä osastohoitojaksoja! Niissä siis on kerrottu, että olen ollut muka osastohoidossa silloin ja silloin, mikä ei ole pitänyt paikkaansa. Sitten on paljon ollut myös sellaista, että minut tulkitaan ihan hirveän negatiivisesti, eikä positiivisia asioita tunnuta ottavan juuri yhtään huomioon. Aina mennään jotenkin negatiivisuus edellä. Tuntuu siltä, kuin katsoisi itseään naurutalon peilistä, siis siitä huvipuiston vääristävästä peilistä.

Lopettakaa se psykiatriasta avun etsiminen! Pseudotiede..Tutkikaa kys. "tieteenalan" alkujuuri ja kehitystä, tulette huomaamaan, etteivät he, jotka itseään "psykiatrian ammattilaisiksi-2 kuvaavat, todellakaan ole töissä kuin saaakseen lätkiä tavalisissa elämän hetkittäisissä ja ohimenevissä kriiseissä oleville ihmisille leimoja,jotka vaikuttavat tuhoavasti kaikkeen asiointiin tulevaisuudessa terveydenhuoltopalveluissa! Omia pot.as.kirjojani käyn läpi usean vuosikymmenen aikajaksolta ja tulen toimittamaan oikaisu ja korjausvaatimuksia, tekemään kanteluita jne. vaikka ne ovatkin hyödyttämiä. Tärkeintä on se, että kirjoihin ja kansiin tulee merkintä ja tieto siitä, mitä minä sanon omista asioistani ja elämästäni ja osoitan vääriksi lääkäreiden ja epäpätevien hoitajien valheelliset väittämät, vaikkei yksikään diagnoosi muuttuisi. Näihin omiin toimittamiini vatineisiini voin sitten tulevaisuudessa toistuvasti vedota lääkäri yms. käynneilläni,kun sellaiselle tulee tarvetta. Potilasasiamies on terveydenhuollon ja sosiaalitoimen käsikassara,joten oma apu paras apu.

Joo oon samaa joutunu kokemaan, mulla oli burnoutti joskus jouduin osastohoitoon ja siellä lääkärit vaihtui koko ajan, oli yks nuori psykiatri laittoi mut pakkohoitoon 4 lääkäriä plus psykologi sain nähdä hoidon jakson aikana, ja todelka hämmentäviä juttuja sai minusta kirjotettuu sinne, oon suomenruotsalainen enkä saanut mielialatutkimukset tehtyä omalla äidinkielelläni ja mulle todettiin määrittelemätön skitsofrenia eikä mulla ole mitään oireita mitkä viittaisi siihen, ja johtava ylilääkärikin totesi nyt muutama vuosi jälkeenpäin että se veikkaa että mulle on annettu väärä diagnoosi.. hyvin olen pystyny elää kolmisen vuotta ilman skitsofrenialääkkeitä ja olen joutunu kokemaan kaltoinkohtelua lääkäreiltä kun olen käyny terkkarissa rytmihäiriön takia nii lääkäri totes vaa et jaha.sulla on sinulla on skitsofrenia ja ei tuntunu ottaa minua vakavasti.. pahoittelen kirjotusvirheitä

Minä en missään vaiheessa nähnyt, mitä minusta kirjoitettiin psykoosin jälkeen eikä kerrottu. Kova on monitorointi vieläkin vuosien päästä, että kai minulla jotain on, mutten tiedä mitä. Mutta hyvä kun lääkäri tietää.

Ei ne kuuntele. Ei ne ymmärrä.

Saman kaavan mukaan kaikille samat löpinät.

Ihan päin hel vet tiä.

Kaamea taakka. Siellä ne on Oma kannassa ja sairaalan omissa tiedoissa paljon lisää täyttä roskaa.

Minä tilasin nuorisopsykiatrian ajan paperit ja ne oli jopa hieman koomista luettavaa kaikkine kohelluksineen, mitä osastolla oli tullut tehtyä. täytyy sanoa, että sen alan työntekijöillä täytyy olla lehmän hermot, koska ikinä minua ei kukaan vetänyt turpaan, vaikka kieltämättä olisin sen ansainnutkin,
Typerin taisi olla kun kaupasta haettiin kaljaa ja liimailtiin niihin ykkösoluen etiketit --ylösalaisin..

"Nykyään mikään ei ole luottamuksellista."

Ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Joka paikkahan on täynänsä juoruakkoja ja -ukkoja ja sosialivirastolliset tapaukset ovat aina joka paikassa suuna ja päänä. Minäkin olin erityislapsi 1980-luvulla ja olen leimattu yhä edelleen ja loppuelämäni mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään.

Seurapiirini kyllä tietää tämän ja se asia ei ole mikään salaisuus, kyllä se on tullut ilmi monta kertaa sivulauseissani ja rivien välissä. En ole toitottanut asiaa. Kukaan ei ole kiristänyt minua mitenkään koska en ole antanut siihen tilaisuutta. Minua ei ole heitetty seurapiirin ulkopuolelle, vaikka selkäänpuukottajia on kyllä riittänyt. "Kukaan ei tunne tuoksuasi tai kysy taustaasi kun löytyy joku joka työtäsi arvostaa". Olen jokseenkin täydellinen stereotyyppisen avohoitopotilaan vastakohta, vieläpä sanavalmis. Se on hämmentänyt monia.

Moni sosialivirastollinen tapaus tuntee voimatonta raivoa avoimuuteni vuoksi koska avoimuuteni riisuu heiltä sankarin viitan ja ilman sitä he ovat aseettomia. En viitsi ruveta tappelemaan hönttien kanssa, mitäpä hyötyä siitä olisi.

Avoimuuteni myötä olen saanut luottamusta yllättäviltäkin tahoilta.

Potilaspapereihin oli kirjoitettu minua halventavaa ja virheellistä tietoa. Myös diagnooseista oli osa vääriä kuten määrittämätön psykoosi. Myönsivät, että se diagnoosi on väärä, mutta sitä ei oteta pois, koska lääkäri joutuisi vastuuseen määrättyään minut virheellisin tiedoin pakkotarkkailuun huolimaton kun oli. Menempä lääkäriin selän välilevyn luiskahduksen tms. somaattisen sairauden takia, niin minua ei uskota. Lääkäri pitää heti oireitani psykoosioireina vaikka minulla ei ole ikinä sellaista ollut. Elämä on ahdistavaa kyseisen epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden takia. Eivät pyytäneet edes anteeksi väärää diagnoosia ja perusteetonta vapaudenriistoa parin vuorokauden ajan.

En mene enää koskaan apua hakemaan. Seuraukset ovat olleet elämääni ja selviämistäni vaikeuttavia.

Äläpäs kuule. Minulla omasta vuokrakämpästäni on tehty tälläinen potilashuone. Kaikki sensorit ja kamerat ja ties mitkä ultraäänilaitteet löytyy (varmaan seinien sisälle yms. jotain pistetty), että saadaan ties mitä hassuja ääniä soiteltua ja tavaroita liikuteltua. Minulla oli psykoosi 7 vuotta sitten ja jätin avon kai 4 vuotta sitten, mutta vieläkin kyttäävät. Jossain välissä ehkä ylireaktiivinen olen ollut. No tämähän on kätsää, koska jos valitat, niin voivat kärrätä hullujenhuoneelle.
https://en.wikipedia.org/wiki/Anti-psychiatry
Kannattaa tosiaan lukea. Käyttävät vallan välineenä, jos et ole ihan just niinkuin halutaan. Nyt voi sanoa, että on tälläinen potilas, jota tökitään 24/7. Että tälläistä ne pakkohoidot ovat hullujenhuone Suomi 2018:ssa. Hurjasti enemmän yleensä ottaen haittaa näistä psykollogien toiminnasta on ollut kuin apua. Psykologi tyypillisesti fiksautuu johonkin oireeseen ja ei esimerkiksi ota huomioon, että joku aiheutuu vaikka työpaikasta ja toistelee omaa mielipidettään hamaan ikuisuuteen.

Niin nykyään mielenterveyspotilaalla ei ole yksityisyyttä. Pakkohoidosta on nykyään lievempi muoto: nämä mielenterveyspuolella saattavat ottaa kännykän ja tietokoneen hallintaan ja yritellä hallita käyttäytymistä esim. verkkosisältöjä muuttamalla tai ym. oudoilla toiminnoilla. Saattavat myös laitella jonnekin kodin rakenteisiin laitteet, joilla voi katsella ja ääniä soitella halutusta paikasta tai aiheuttaa liikettä. Itse koin tämän kun sain psykoosin (vaurioitin pari ovea vain) ja jätin avon, mutta nämä halusivat vielä kytätä. Mutta ihan tiedoksi, että tälläistä harrastetaan nykyään käytöksen muuttamiseksi yhteiskunnan haluamaan suuntaan. Itse olen lopettanut terveydenhuollossa käynnin ja en varmasti tee mitään yhteiskunnan hyväksi, mutta kaipa he sitten kokevat sen hyödylliseksi. Epäilen tietysti että ainakin osittain psykologit saavat pitää hauskaa ja toteutella valtafantasioitaan yms. sen varjolla, että auttavat ihmistä mukamas jotenkin on yksi syy. Mutta jos kokemusta löytyy vastaavasta, niin kannattaa tuoda julkiseksi. Tälläisestähän on vaikea valittaa, kun lääkäri voi sanoa että kuvittelet kaiken.

Vain psykiatrien lausonnot ja jotkut sairaalajaksojen loppulausonnot itse olen lukenut. Muihin en edes koske. Ihan asiallisesti ja totuudenmukaisesti on asiat yleensä sanottu. Ne ovat sellaisia, että tiedän vallan hyvin itsekin. Tunnistan kyllä, mistä on ollut kysymys. Muihin en koske, ne voivat olla joskus vain esim. väärinkäsityksiä tai mielipiteitä. Mielellään ei.

Minulle ei koskaan kerrottu, mitä niihin edes laitettiin. Omakannassakaan ei mitään ole. Aivan huijarisakkia. Lääkäri saa pölyttää ihan mitä huvittaa ja tehdä potilaan sairaaksi ja vaikka laittaa poliisiseurantaan. Pysykää hemmetissä erossa, jos elämänne on teille arvokas,

Se nöyryyttäminen, täysin potilaan mielipiteiden sivuuttaminen, oikeasti keskusteleminen vain kollegoiden, mutta ei potilaan kanssa, hämärien metodien käyttäminen sinun käytöksesi muuttamiseksi, loputon lääkitys, potilaskertomusten sepittäminen, joita potilas ei yleensä koskaan näe ja joitten mukaan toimitaan vuosiakin kirjoittamisen jälkeen yms. johtavat nimenomaan tuohon.
https://www.nationalelfservice.net/mental-health/schizophrenia/people-with-severe-mental-illness-die-younger-and-things-are-getting-worse/

Kirjauksissa on LIKI AINA virheitä, isoja ja pieniä. Jotkut merkinnät on täyttä paskaa, vääristelyä ja aivan väärän kuvan antamista. Vastuuta eivät ota, varmaankaan, vaikka miten valittaisi.
Olisi tosi hyvä, jos potilas voisi kirjata esim. lääkäristä omat havaintonsa kaikkien nähtäville jonnekin.

Luin, että aasiassa (ainakin jossain osissa) vakaviin mielisairauksiin sairastuneet elävät pitempään kuin länsimaissa. Aasialaisessa kulttuurissa toisten kunnioitus (erityisesti vanhempien ihmisten) on kuitenkin yleensä toisella tasolla kuin länsimaissa. Ehkä tästä löytyy syy. Nämä mielenterveysongelmaisiksi nimetyt kun lopettavat käyttämästä terveyspalveluita yms. ja kuolevat fyysisiin sairauksiin. Kyllä täällä todellakin koet, että kunnioitusta ei ole eikä luottamusta kumminkaan päin, kun psykiatrit alkavat keksiä vikoja sinussa ja kaikenlaista hämärää metodia näitten korjaamiseksi sinun kanssa mitenkään keskustelematta. Vaikka nämä metodit veisivät sinut vain huonompaan asemaan, niin vastuuta ei todellakaan oteta eikä virheitä korjata eikä asioista keskustella kenenkään kanssa kuin ehkä henkilökunnan kesken. Potilaat voisivat vaikka antaa pisteytykset osastolle ja lääkärille, ja nämä voisivat päätyä puolueettoman tutkinnan alle, jos pisteet menee keskimäärin liian alhaisiksi.

Psykiatria on niin hämärää toimintaa nykyään. Lähinnä on tarkoitus varmistaa omat, keskimäärin 5600 E/kk palkat, paasata lisätyövoiman tarpesta, hiljentää kritiikki, vähentää kommunikaatio (ja kritiikki) potilaitten kanssa minimiin ja keksiä keinoja valvoa ja kontrolloida omalle kohdalle osuneita potilaita mahdollisimman hyvin.

400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä, ns. skitsofrenia- ja bipolaaripotilaat kuolevat 15-20 vuotta nuorempina muihin kuin diagnosoituun mielisairauteen. Pyritään loputtomiin lääkekuureihin. Harrastetaan hämäriä hoitoja, jotka tekevät enemmän hallaa kuin hyvää. Kenenkään psykiatirin päätä ei ole koskaan saatu pölkylle potilaan tappamisesta, koska kaikki on niin tulkinnanvaraista, ja jos vaikka kuolisi vahingossa annettuun moninkertaiseen lääkeannokseen, siitäkin pääsee sakoilla. Mitä enemmän olen noihin tutustunut ja lukenut, niin sitä hämärämmältä homma näyttää, vaikka kai siellä osa periaatteesta hyvää yrittääkin tehdä. Homma vain jotenkin kusee raskaasti. Siitä ei pääse mihinkään.