Virtsankarkailu trampoliinilla ja Nuvaring?

Kengurupulassa

Onko jollain muulla samaa ongelmaa, että trampoliinilla hyppiessä jo n. 15 min. melko korkealle hyppelyn jälkeen virtsa alkaa karkailla (oletan, että on virtsaa)?
Olen vasta 30v ja havaitsin tämän jo pari vuotta sitten. Ei synnytyksiä, normaali paino, kuntosalilla treenaava, istumatyötä kylläkin tekevä perusterve nainen. Hypin normaaleja pystysuoraan hyppyjä, haarahyppyjä ja hyppyjä, jossa jalkojen sivulle nostelua ilmassa.
Jonkin ajan kuluttua ilman mitään ennakkotunnetta alkaa housut vaan kastua ylöspompun aikana. Ei ole pissahätää enkä ole juonut (koska pyrin juuri välttämään tämän) ainakaan 1,5h mitään enkä sitäkään ennen paljoa, jos tiedän, että aion treenata trampoliinilla.

N. puolen tunnin hyppelyn jälkeen , jossa on tietenkin lyhyitä katkojakin ja kevyempää oleilua trampalla, housut alkaa kastua kunnolla ja pieni paniikki iskee. Siis pompun aikana vaan tuntee, kun ilman ennakkotunnetta valahtaa nestettä - ehkä ruokalusikallinen kerralla? Tätä kun jatkaa sellasen tunnin, on housut jo niin märät, etten viitsi tietenkään mihinkään istua ja suihkuun on mentävä. Aivan kamalaa ja kiusallista. Eniten shokeeraa, että tätä ei mitenkään pysty kontrolloimaan. Yleensä, kun tunnen, että alkaa rakko pettää, hypin vain jalat yhdessä pystysuoraa, ja pyrin pitämään korsetin tiukkana ja ikäänkuin pidättämään pissaa, niin ei auta vaan valahtaa ilman mitään ennakkotunnetta.

Voiko Nuvaring-ehkäisyrengas, joka on aika kookas mulle, jotenkin venyttää emätintä ja painaa sitä hypyn aikana. Olen parin kaverinkanssa hyppinyt, eikä heillä vastaavanlaista. Miten mun lantiopohjalihakset voisivat olla niin paljon huonommat - en sano, etteikö voisi, vaan etsin nyt syitä. Voiko raskaiden painojen nostaminen myös vaikuttaa (maastavetoja, kyykkyjä, prässiä). Seksiä en syistä sun toisista ole harrastanut aikoihin, voiko sekin löystyttää.? Auttakaa, rakastan tramppatreeniä, mutta syytkin huolettaa....

3

1876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kengurupulassa

      No nyt luin, että myös lantiopohjalihasten ylikireys aiheuttaa juuri ponnistusinkontinenssia eli virtsankarkailua... hirveen kivaa... No mistäköhän tietäisin, kummasta nyt on kysymys, jotta osaa toimia...

    • rusinainen_2018

      Väärällä voimaharjoittelulla saa aikaan lantionpohjaan vaurioita. Tosin ylikireyskin on mahdollista. Lantionpohjatreeni auttaa molempiin. Lihasten pitää olla riittävän vahvat, mutta ne pitää pystyä myös rentouttamaan. Voit käydä lääkärissä, ja käsittääkseni jotkut fysioterapeutitkin hoitavat ko. vaivoja.

      Jos trampoliini on ainoa vuototilanne, niin kannattaisi miettiä, onko kyseessä edes virtsa? Erotatko hajusta? Voisi olla myös kohdun eritteitä. Ainakin isot Nabothin kystat voivat vuotaa.

      Joka tapauksessa paras osoite olisi lääkäri (TK, työteveys, opiskeluterveys, yksityinen - minkä piiriin sitten kuulutkin). Gynekologinen puoli on tutkittava, poissuljettava tulehdukset jne. Ei ole noloa mennä asian vuoksi lääkäriin, vaan se on järkevä teko.

      Taidat käyttää turhaan ehkäisyä, kun et uskalla seksiäkään harrastaa? Seksiä harrastavat kaiken ikäiset ja kuntoiset. Niin kymmenen lapsen äidit kuin eläkevaarit. Seksi on muutakin kuin vain mekaanista sukupuolielinten vastakkain (tai sisäkkäin) hinkkaamista. Tuskinpa seksi väljentää paikkoja, pikemminkin voi jopa auttaa lantionpohjan lihasten kanssa. Olen itse keski-iässä ja eläkevaarit jo juoksevat perässä. Aina ei kumppanilla kunnolla seiso, mutta ei niin väliä, kunhan muuten on kivaa. Miksi minun pitäisi olla täydellinen kun eivät miehetkään ole?

      • APKengurupulassa

        Mitäköhän sellainen "väärä voimaharjoittelu" voisi olla? Ymmärrän, että millä tahansa harjottelulla saa melkeinpä minne vain vaurioita, jos tekisi esim. itse liikkeet väärin. Mutta mitä tämä voisi erityisesti olla? Pyrin korsetin aktivoimaan kaikessa harjoittelussa sen lisäksi, että seuraan muita linjoja. En nosta edes omaa painoani isompia kuormia ja harjoitteluvälitkin ovat kohtuullisia. Mitä voisi siis olla "väärä voimaharjottelu"?
        Vuototilanteita on todellakin ainoastaan trampoliinilla nopeasti ylöskiihtyvissä pompuissa, ja tarpeeksi pitkän ajan kulutta ihan kohtuullisen pienissäkin pompuissa. En tunne mitään virtsaamisentarvetta eikä rakko tunnu täydeltä eikä tähän nesteen vuotamiseen ole mitään kontrollia, muuten kuin yksinkertaisesti olla hyppäämättä. Tällöin ei mitään tule ulos.
        En ole oikein tutkinut, voisiko olla muuta kuin virtsaa, kun kohtuu runsaasta määrästä johtuen en ole ajatellut sen voivan olla mitään muuta ja viskannut salamana vaatteet pesukoneeseen. Toisaalta taas hämmästelen, miten se voisi olla sitä. Vaikea arvioida myöskään hajua, kun en oikein tiedä miltä "pissat housuissa" pitäisi haista, kun on niin poikkeuksellinen tilanne :D Mutta eihän se kyllä hajutontakaan ole. Olen ollut papa-kokeessa (ok) hiljattain ja gynelläkin parin vuoden sisällä, jossa kaikki ok - olettaen, että jotkut kystat olisi näkyneet ja niistä olisi sanottu???
        Ehkäisyä käytän hormonaalisista syistä ja kuukautiskipujen lieventämiseksi lääkärin suosituksesta, joten luulen, ettei turhaa turhaa?
        Mainitsin, että seksiä en "syistä sun toisista" ole harrastanut aikoihin, niin tarkoitin, että syyt ovat toisia, eivätkä liity uskaltamiseen, mihinkään fyysiseen eikä psyykkiseen vaan itse asiassa käytännön ja sosiaalisiin asioihin, eli ei liity tähän probleemaan. Pohdin vain, josko seksin harrastamattomuus voisi jotenkin löystyttää paikkoja, kun lihasharjoittelua ei tuossa muodossa tapahdu. Toisaalta, kun seksiä on joskus ollut, palautetta on ihan tiukoista paikoista tullut, etten sen puoleen olisi hirveän huolissaan. Lisäksi saan tahtoamattani coregasmin vatsalihasharjoittelussa - lähinnä "kapteenin tuoli"-liikkeessä (ärsyttävää tilanteessa, jossa ei kyllä seksi pyöri päässä :D), joten jotain aktivaatiota jossain tapahtuu tahtoamattakin, mutta tiedä sitten. Täytyy kyllä nyt kiinnittää huomiota siihen nesteeseen, josko tuleekin kohdusta ja on jotain ihan muuta, kiitos vinkistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      32
      7107
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4353
    3. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      24
      3755
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      184
      3457
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2507
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2455
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2122
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      26
      2044
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      164
      1993
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1412
    Aihe