laskua luvassa

Muistutan vielä kerran messustani, että tulevaisuudessa pk-seudulla hinta määräytyy entistä enemmän kohteen mukaan, jolloin pienet ja keskisuuret rivarit kallistuvat, ja suuret kerrostaloasunnot (yleensäkin suuret ja kalliit) halpenevat. Kuka voi ostaa kämpän 400.000 e tasolla ja maksaa tommoisen rahan muka työllä. Ei kukaan keskiarvoisia ihmisiä kun katsomme. Vastaavasti, kun on todella paha olla, ja tehdään elämän läpi vaikuttavia ratkaisuita, niin ollaan valmiita menemään 30 - 60 vuoden lainoihin, jotta päästään venymään 200.000 - 250.000 e rivariin. Tolla hinnalla kun ei sitä omakotitaloa saa, niin "omakotitaloalueella" rivari tulee vaihtariksi.

Kun lapset lentää pesästä, myydään velkainen kämppä veke, ja jotain vielä mukavasti jääkin, ja mennään sitten itse asumaan vanhuutta palvelutaloon. Toi tulee olemaan monelle todellisuutta, näin arvelen.

Stogen

Tämän tyyppiset kyselytutkimukset antavat usein aika ristiriitaisia tuloksia. Tai ei ehkä ristiriitaisia siinä mielessä, että kaipa ihmisten mieliin on iskostunut jokin utuinen unelma siitä optimaalisesta asumistasosta. Mutta kuinka nämä unelmat pitävät yhtä käytännön valintojen kanssa, jo toinen asia.

Tuonkin hesarin uutisoinnin yhteydessä haastateltiin kahta perheenäitiä. Toinen muualla asuva totesi, ettei voisi kuvitellakaan muuttavansa Soukkaan. Soukassa asuva totesi sen sijaan alueen olevan oikein jees. Omien havaintojeni mukaan näin on useimmiten: itse ns. huonolla alueella asuvat arvostavat sitä huomattavasti enemmän kuin ennakkoluuloiset ulkopuoliset, joiden käsityksiä muovaa muu kuin omakohtaiset kokemukset.

Toinen asia mikä tuntuu ihmeelliseltä on tuo pikkulapsiperheiden vanhempien mielikuva siitä, mikä on lapsille hyvä ja mikä huono kasvuympäristö. Urbaani ympäristö mielletään jotenkin pelottavaksi ja kasvua vinouttavaksi.

Omien kokemusteni mukaan mm. Helsingin kantakaupunki on mitä mainion paikka lapsiperheelle. Runsaassa puistoverkostossa löytyy leikkipaikkoja ja Kaivarin rantaa parempaa sunnuntaikävelylenkkiä en osaa edes kuvitella.

Kun kuuntelee kantakaupungissa kasvaneiden julkkisten muisteluita, ovat ne täynnä nostalgisia fiiliksiä lapsuuden paikoista. Tässä taitaa itse kunkin alitajunnassa pelata se vanha heinäseiväsefekti: Kun kerran omassa lapsuudessa pelloilla oli heinäseipäitä, pitäisi niitä ehdottomasti olla myös lapseni lapsuudessa. Olivatpa ne heinäseipäät sitten oikeita tai vain Mariakadun vanhan karkkikiskan nostalgisia tuoksuja.

kyllähän betonilähiö on lapsille ilman muuta parempi kasvupaikka kuin omakotialue. kavereita riittää eikä tarvi nyhjöttää yksinään ja katella telkkaria. säälittää nuo tapaukset, joissa perhe "muuttaa maalle" ja ukko lähtee ainoalla autolla töihin kaupunkiin ja tulee vasta illalla kotiin. eukko ja lapset kököttää koko päivän mökissä eikä pääse minnekään - mitäne silää tekee? on aika itsekästä muuttaa alueelle, jossa eivät julkiset kulkuvälineet toimi.
noista mainitsemistasi alueista olen asunut hervannassa, ja se on edelleen mielestäni paras paikka missä olen koskaan asunut.