Eduskuntavaalit ovat tulevana keväänä:
ennakkoäänestys 3. - 9.4. ja vaalipäivä 14.4.2019.
Orimattila tarvitsee vahvan yli puolue rajojen menevän oman kansanedustajan ja kenet valitsemme?
Tulossa on isoja valintoja ja päätöksiä sote- ja maakunnan uudistusten osalta, eikä Hennaakaan voi unohtaa.
Kuka on paras valinta kansanedustajaksi Orimattilasta.?
ennakkoäänestys 3. - 9.4. ja vaalipäivä 14.4.2019.
Orimattila tarvitsee vahvan yli puolue rajojen menevän oman kansanedustajan ja kenet valitsemme?
Tulossa on isoja valintoja ja päätöksiä sote- ja maakunnan uudistusten osalta, eikä Hennaakaan voi unohtaa.
Kuka on paras valinta kansanedustajaksi Orimattilasta.?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Eikös siinä " Raksa-Ranessa" olisi potentiaalia ihan valtakunnan päättäväksi henkilöksi asti. Ainakin järki on talella ja arvot kohillaan.
Henna isä ei ainakaan tule meiltä saamaan ääniä.
Mieluusti nainen ja englanninkielen hallitseva. Tänä päivänä pitää olla sivistystä kansanedustajalla, vaikka olisikin lähtöisin köyhästä kodista.
Rane eduskuntaan! SKE voisi olla oikea puolue hälle! Me äänestämmä kyllä!
Ajattelimme ensin Mölsälle antaa äänemme mutta sekaantui Villihiisi kähmintään ja menetti ainakin meidän äänemme. Lahteen menee nyt äänet.
Sama meillä, että ei Mölsä saa äänijämme. Harmi kun hänesssä ei ole samaa särmää kuin oli aikanaan isäpapassa joka oli eduskunnassa.
Kyllä te olette tyhmiä.Puolueet on jo valinneet kamsanedustajaehdokkaat.Kokoomuksen Kalle on mukana .Kalle uudelleen.Hienosti on tuonut Orimattilan parrasvaloihin.Kuka muu muka.
Höpö höpö, ei saa enää ääniä. Ehdokkaana voi olla mutta kukaan ei tosiaankaan äänestä hennan kannattajia eikä puolueita joilla kähmintä periaatteet.
Tuleva uusi puolue SKE ei ole vielä valinnut ehdokkaitaan. Sinne?
Mikä on SKE? Suomen köyhät eläkeläiset?
Suomen Kunniakansalaiset Ensin.Ei ole vielä puolue mutta joulukuussa lienee kannattajakortit laskettu oikeusministeriössä.Puolue pyrkii lisäämään maahanmuuttoa ja seksuaalista tasavertaisuutta.Myös pankkien ja poliisien asia on agendassa jotta heille taataat hyvät edellytykset lisätä globalismia.Puolue pyrkii myös EU myönteisyyteen jotta EU liittovaltio voidaan perustaa.Suomen on pyrittävä myös ehdottomasti NATO:oon.Orimattilasta tällaista kannattavat voivat ottaa yhteyttä Marco de Hitiin joka on hollantilainen maahanmuuttaja ja puolueen johtaja.Rajat auki kaikille .Kuka vain saa tulla Suomeen vaikka ISIS alueelta on puolueen kiteytetty sanoma.
SKE eli Suomen Kansa Ensin on ainoa puolue joka ajaa Suomalaisten etua.
- Haittamaahanmuutto kuriin ( Jokainen täysijärkinen haluaa juuri näin)
- Perinteiset arvot kunniaan ( Ydinperhe, seksuaalisen yhdenvertaisuuden tuputtamiselle loppu ..)
- Valtamedian mädätykselle loppu ( Salailu ja hyssyttely pois. Toimittajilta kiellettävä oman aatteen ajaminen)
- Ei Natolle ( Natoon liittyminen olisi paha virhe. Kahdenvälinen puolustus sopimus USA:n tai Iso Britannian kanssa).
- Eroon EU:sta ( Eu ja avoimet rajat sekä Brysselistä tulevat määräykset tuovat maamme)
Nämä ovat suuntaviivat joilla Suomi olisi vielä pelastettavissa. SKE on saanut paljon kannatusta ja kannatus nousee. Orimattilassakin on SKE:n kannattajia ja lisää tulee kunhan saamme näkyvyyttä hyvällä puolueelle ( Kohta kortit laskettu ja sitten virallinen puolue).
Jos tämä puolue saa riveihinsä edesmenneen Tony Halmeen kaltaisen henkilkön niin eduskuntaan menee niin että heilahtaa. Jos ei viellä 2019 vaaleissa saa paikkaa niin 2023 tulee ISO Jytky!
Koti, Uskonto ja Isänmaa!
mikä puolue Orimattilassa kannattaa ske:tä?olis kiva tietää olen itse kiinnostunut heistä.seurannut striimejä kohta noin 3-vuotta.
Ei mikään puolue. Mutta SKE:stä tulee kohta puolue ja sitten sinäkin voit jättää halutessasi jäsenhakemuksen. SKE tulee olemaan vielä kova sana samaan malliin kun SMP oli aikoinaan.
ei siihen voi vielä liittyä kun ei ole puoluetta.mutta tarkoitin että onko orkkulassa kannattajia joihin voisi olla yhteydessä?
Ei ole puoluetta eikä tule. Turhaa haahuilua jonkun SKEn kanssa. Suomessa on jo riittävästi paskanjauhajia.
SKE tulee aivan tuota pikaa puolueeksi. Kannatuskortteja on toimitettu oikeusministeriöön paljon enempi olisi ollut tarpeen. MIKÄÄN ei siis estä enää puolueeksituloa. Vielä tämn vuoden puolella SKE on virallisesti puolue.
Orimattilassa on SKE :llä kannattajia, mutta odotellaan että puolue on virallinen ja sitten laitetaan " hihat heilumaan".
Pellepuolueita on Suomessa jo muutama ennenstään niin että mikäpä estää perustamasta vielä yhden hönöjen askartelukerhon lisää.
Eipä ole sinisetkään saaneet nostetta Orimattilassa eikä omaa osastoa. Tuskin tämä SKE kään. Liian mionta sopan keittäjää häärää asioita mukamas hoitamassa.
Kepulainen määrää. Ladec hoitaa. Ja Raksa-Rane ryssii. Pyhä kolminaisuus.
Onko perussuomalaisilla omaa Orimattilan ehdokasta? Joskus oli Lissu mutta hän taitaa nykysin kuulua kepuihin. Sai joskus meiltäkin peräti 4 ääntä. Joskus sitä ihminen erehtyy.
Perusjuomalaisilla on kyllä oma ehdokkaansa.
SKE ei saanut kortteja oikeusministeriön laskujen mukaan 5000 korttia täyteen.Anarkistit kuten minä lähetimme yhteensä noin kolmisensataa keksittyä nimeä.Lisäksi osa oli alaikäisiä.Aikaikkuna vanheni marradkuun viides päivä.Joten repikää siitä.Olipaha Roda ja Ari hölmöjä kun eivät hoksanneet miksi postissa tuli parikymmenen kannatuskotin ryppäitä.Ei radisteja minnekään.
Ei rasisteja Orimattilaan! Ei rasisteja minnekään!
Voi suvakki ressua! SKE sai kortit kasaan, etkä oikein tainmnmut tuota aika ikkuna käsitettäkään tajuta. Ei ne kortit vanhene kun ne on viety sinne ministeriöön ja sinne saa lisää toimittaa kortteja kuten Marco ja Mari tekivätkin. Siellä on satoja ylimääräisiä kortteja.
Väärien henkilötietojen antaminen olisi vakava rikos?
Itse olen SKE:n kannattaja ja vastustan haittamaahanmuuttoa. Jokainen täysissä järjissä oleva vastustaa nykyistä avointen rajojen politiikkaa.
Joo mutta kaikki kortit pitää olla yhden vuoden sisällä kerättyjä eli allekirjoituspäivä ratkaisee.Ne laittoi sinne liian uusia kortteja.Nyt ne väärentelee uudet kortit matkien käsialaa va vaihtaen päivämäärää vanhemmaksi ja vie niitä lisää ministeriöön Tämä asia ilmiannettu oikeusministetiöön.Eikä ole rikos jos laittaa kannatinkorttiin henkilön jota ei ole olemassa
KAIKKIA KORTTEJA EI TARVITSE KERÄTÄ VUODEN SISÄLLÄ. Kannattajakortit on jotka toimitetaan oikeusministeriöön pitää olla allekirjoiterttu vuoden sisällä. Kun ne toimitetaan ministeriöön niin niiden vanheneminen lakkaa. Uusia kortteja voi kerätä jälkikäteen lisää jos tarvetta on. Sinä et selvästikäänm tiedä asiastya josta kirjoitat.
Mitä puolueen perustamiseksi vaaditaan?
Puolueen rekisteröimishakemukseen, joka on vapaamuotoinen, on liitettävä
ote yhdistysrekisteristä;
virallisesti oikeaksi todistettu jäljennös puolueen säännöistä;
yleisohjelma sekä
vähintään 5000 oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukaista kannattajakorttia.
Kannattajakortissa, jonka kaavan oikeusministeriö on päätöksellään (479/2012) vahvistanut, tulee olla
kannattajan henkilötiedot;
kannattajan vakuutus siitä, että hän on äänioikeutettu eduskuntavaaleissa, kuntavaaleissa tai europarlamenttivaaleissa;
päivämäärä, joka ei saa olla vuotta vanhempi, sekä
kannattajan omakätinen allekirjoitus.
Oikeusministeriö on laatinut seuraavat lomakkeet kannattajakorttia varten. Kannatuksia voi kerätä käyttäen jompaa kumpaa lomaketta tai molempia lomakkeita
Mikään ei enää estä SKE:n puolueeksi tuloa.
Puolueprojekti on pitkäntähtäimen juttu. SKE lähtee politiikkaan mukaan siten että tähtäin on pitkällä, noin 10 vuoden päässä. 2019 kokeillaan eduskuntavaaleissa , sitten aikoinaan kuntavaalit, 2023 eduskuntavaalit jne. Seuraavissa kuntavaaleissa SKE tulee ottamaan jalansijaa kaupunginvaltuustoissa. Uskon että 2021 kuntavaaleissa SKE saa 50-100 henkilö valtuustoihin ja viimeistään 2023 eduskuntaan ehdokkaan tai ehdokkaitaan.
SKE:llä on hyvät arvot joita suurin osa tämän maan kansalaisista kannattaa.
Ja mitä ne arvot ovat? Luultavasti samoja arvoja kuin persuillakin mutta soitettu vielä suuremmalla suulla. Katteettomia höpöjä.
SKE " suuntaviivat"
- Suomen poliittista (Fixit), taloudellista (Markka) ja kansallista (rajakontrolli) itsenäisyyttä.
- Rajan sulkemista luvatta tuleville ja jo tulleiden palauttamista.
- Auttamisresurssien kohdistamista YK:n pakolaisleireille.
- Sananvapautta mielipiteen ilmaisuun.
- Päättäjiltä kansan kuuntelemista ja suoraa demokratiaa sitovine kansanäänestyksineen.
- Sotilaallista puolueettomuutta.
Tuohon kaikkeen on helppo yhtyä. Noin ajattelee jokainen joka asioista vähääkään ymmärtää.
Hyvinkin rasistista ja syrjivää.Suomi on velvollinen ottamaan turvapaikanhakijat vastaan.Eu ja Y k sopimukset.Muutoinkin Suomi tarvitsee ikäpyramidin vuoksi noin 10-20 000 enemmän maahanmuuttajaa vuosittain.Nimenomaan noin parikymppiset ovat paras koska ei tarvitse satojatuhansia maksavaa päiväkoti ja peruskouluvaihe5a.Pvat oikeanlaisella kotouttamisella viidessä vuodessa kaikki työelämässä.Paljon halvempi kuin 9 vuotinen peruskoulu ja siihen jstkoopinnot.Otse äänestän vaaöeissa puoluetta joka on inhimillinen ja ymmärtää monikuöttuurisen Suomen olevan ainoa lehityssuunya.Ei rasisteja minnekään.
Suomi tosiaan tarvitsee maahanmuuttoa moniin sellaisiin hommiin joihin ei kotimaista väkeä saa. Mutta on jo nähty että muuttajat jotka työllistyvät ja kotoutuvat hyvin tänne eivät tule afrikasta eikä lähi-idästä vaan entisen neuvostoliiton alueelyta ja kaukoidästä.
Esim. vdenäläiset ovat erittäin ahkeria ja tunnollisia sekä osaaviakin työntekijöitä. Lisäksi he soipeutuvat pohjoismaiseen kulttuuriin hyvin. Erittäin ahkeraa ja tunnollista väkeä saa myös esim. thaimaasta. Näistä maista tulleet eivät tarvitse mitään 5 vuoden kotoutuksia vaan työpaikan , asunnon ja siinä ohessa kielikoulutusta niin hyvä tulee. SEn sijaan afrikka ja lähi-itä sektorilta tulleilla on erittäin suuri työttömyys, rikollisuusluvut myös korkeita sekä heillä on muitakin sosiaalisia ongelmia.
Maahanmuutolle kyllä, kunhan katsotaan mistä tulokkaat otetaan. SKE kannattaa työperäistä maahanmuuttoa. Kun tuklija vielä ymmärtää sen että täällä pitää sopeutua suomen lakeihin ja elämänmenoon, eikä odota että suomalaiset sopeutuvat hänen kulttuuriinsa.
Pakolaisia tulee auttaa mutta apu on vietävä sinne missä on ongelmat. Kaikkein suurimman avun saa aikaan kun toimittaa apua lähelle ongelmapesäkkeitä, eikä siten että roudaa tänne kymmeniä tuhansia ihmisiä, Sillä samalla rahalla joka vuodessa täällä menee vaikkapa 30 000 pakolaisen auttamiseen auttaisi pakolaisleireillä monikertaista joukkoa apua tarvitsevia. Lisäksi ihmisten olisi sieltä sitten helpompaa palata kotiseuduilleen omiensa pariin rakentamaan omaa maataan kun tilanne on rauhoittunut.
Mutta nykyistä edustajaamme kukaan ei kai äänestä?
Kuka hän on sitten. onko joku edustajana jo?
Kyllä kansa tietää ketä äänestää. Ei ihmiset ole niin tyhmiä.
Elä jauha paskoo.
ETLARI TÄNÄÄN
Hämeen perussuomalaiset nimittivät syyskokouksessaan Forssassa neljä eduskuntavaaliehdokasta. Ehdolle päijäthämäläisistä tulivat valituiksi Lahden kaupunginvaltuutettu Maarit Tuomi ja Orimattilan kaupunginvaltuutettu Sari Sikkilä.