Kävin hiihtämässä Sallatunturilla ja ilokseni huomasin todella hyväkuntoiset latu-urat. Suurimpana erona näin etelän kasvukeskuksessa arkisin hiihtävänä huomasin sen, että suurimmissa alamäissä latu-urien välinen etäisyys kasvaa. Eli alamäet lasketaan jalat hieman etäämpänä toisistaan, jolloin laskuasento on ikäänkuin tanakampi. Pieni asia, joka tuntui todella hienolta. Täällä meillä päin alamäet on aina "kaulittu" puhtaaksi ladusta, kun sunnuntaihiihtäjät eivät uskalla laskea vaan auraavat ladut puhtaiksi.
Onpa muuten todella tylsää keskustelua tällä palstalla aina näin MM-hiihtojen aikaan. Voisiko kilpahiihdolla olla oma palsta?
ladun leveys
3
2347
Vastaukset
- Pystyssä pysynyt
Sallatuntureilla hiihtäjillä voisi olla oma palsta.
Laske vain alamäetkin jalat levällään kyllä sinä pystyssä pysyt.Mutta illalla pidä jalat yhdessä
ja koeta pysyä pystyssä.
Meitä on monenlaisia mäkien laskijoita.Ei kaikki
uskalla laskea.Kyllä lappiin sopii kaikenlaiset
hiihtäjät. - masi
Itse havaitsin saman hiihtäessäni Vuokatin maastossa pari viikkoa sitten. Reippaisiinkin laskuihin uskaltaa lähteä luottavaisin mielin, kun tietää, että urien etäisyys kasvaa alamäessä. Juuri noin ladut pitäisikin ns. oikeaoppisesti tehdä. Muutenkin on ilo hiihtää laadukkaissa hiihtopaikoissa, joissa latu-urat ajetaan joka aamu latukoneella, oli satanut lunta tai ei.
- Oliko
...on Huovinretkellä, Säkylässä, isommissa almäissä levenevät ladut.Kannattaa tulla kokeilemaan ja nauttimaan Lapinomaisista maisemista.Tämän vuoden laturetki Hiihdetään 6.3.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313984- 412679
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut412667Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82425- 302363
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3122220- 381949
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461643Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t481582- 1411487