Kertojaas teidän ekasta kerrasta mahdollisimmn monipuolisesti. Itselläni on poikaystävä ja olen miettinyt ekaa kertaa paljon. Sattuiko se ja miten se tapahtui ja mikä siihen johti?
Vastaukset 1
- Sandralove
Olin seiskaluokalla, kun oltiin perheen kanssa etelän matkalla. Samassa hotellissa oli komea suomalainen nuori mies, johon vähän ihastuin reissun aikana. Hän taisi huomata sen ja meillä oli pidempiä katsekontakteja ja välillä vaihdettiin pari sanaa ja flirttailtiin. Taisi olla viimeinen päivä, kun mies tuli hotellin käytävällä vastaan, kun olin bikinit päällä hakemassa jotain huoneesta. Hän kysyi, haluaisinko tulla käymään hänen huoneessa. Siellä hän tarttui minua lanteista ja suuteli minua. Sitten hän kertoi, että on 24-vuotias ja kysyi, kuinka vanha minä olen. Sanoin että 16-v, vaikka olin vasta 13, mutta olin ikäisiäni fyysisesti kehittyneempi ja minulla oli jo tuolloin nuoren naisen vartalo ja b-kupin rinnat. Kävimme sängylle, suutelimme, mies laittoi kätensä haaroihini ja riisui bikinini. Kun hän alkoi laittaa kondomia, tajusin että nyt menoa. Hän nousi päälleni ja työntyi sisääni. Ensimmäinen työntö sattui, mutta sitten tottui. Hetken kuluttua hän käänsi minut vatsalleni, tuli sisään takaapäin ja laukesi nopeasti. Lähdin takaisin uima-altaalle ja olin varma, että minusta loistaa kilometrin päähän, että olen juuri menettänyt neitsyyteni. Seuraavaan seksikertaan menikin sitten melkein viisi vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561