Olen aina pitänyt lihavuutta naisissa ja miehissä seksikkäänä ja lihomista kuumana... mua huvittaisi tietää muiden kokemuksia tästä ja mitä mieltä olette asiasta
Fat fetishmi
3
346
Vastaukset
- qwezxc
Huh huh, pieni pyöreys ei haittaa mutta roikkuva läski, hyiiii. Ei mitään seksikästä.
Olen aina nauttinut pyöreistä pehmeistä masuista naisilla, mielestäni ne ovat ihania. En kuitenkaan tiennyt että haluaisin pyöreän ison mahan itselleni.
Aikaisemmin minulla oli litteä vatsa ja olin normaalipainoinen. Kaikki kuitenkin muuttui kun jäin kävellessä auton alle. Sääreni ja nilkkani murtuivat. Nilkka sääri leikattiin mutta en saanut varata jalalla kahteen kuukautee ja kävelin kepeillä. Tuona aikana huomasin että aloin syömään herkkuja koko ajan enemmän ja kahden kuukauden päästä minulla oli pieni pehmeä maha. Huomasin että aloin leikkimään mahalla, hyväilemään mahaa entistä enemmän. Mahan syöminen täyteen alkoi tuntua hyvältä, kiihottavalta ja eroottiselta.
Päätin kasvattaa itselleni pyöreä pehmeän mahan. Olen tahallisesti lihottanut itseni normaalipainosta > ylipainoon. Mahani on pyöreä kumpu, joka on alkanut roikkumaan hieman minulle on myös kasvanut miestissit.
Jätin liikunnan vähemmälle, aloin syömään herkkuja todella paljon. Syön viikossa paljon suklaata, kakkuja pikkuleipiä ja pullaa. Olen laiskistunut ja minusta on tullut huonokuntoinen sohvaperuna. Vuoden aikana painoa on tullut lisää 18kg. Olen mielestäni saanut paljon aikaan yksin, mutta lihottajan avulla olisin paljon pulleammassa kunnossa.
Olen tällä hetkellä sinkku, unelmani olisi löytää nainen joka pitäisi ylipainoisista miehistä ja pyöreästä mahasta. Vielä ihanampaa olisi jos nainen auttaisi minua lihoamaan ja kasvattamaan mahaani isommaksi. Mikäli minun lihottaminen tapahtuisi salaa niin se olisi vieläkin parempi.
Todellakin nautin lihomisesta ja itseni lihottamisesta, on ihana nähdä kuinka maha paisuu isommaksi, pehmeäksi ja kuinka vaatteet jäävät pieneksi.
Sähköpostiin saa kirjoitella myös kaikki lihottamisesta ja lihomisesta kiinnostuneet. Sama kuin käyttäjätunnus suomi24.fiOlisi myös ihana löytää nainen jolla on pehmoinen pyöreä masu ja ei haittaisi vaikka naisen masu pyöristyisi parisuhteessa samalla kuin miehen masu kasvaisi isoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591134Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83593Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt29480