Olen 18-vuotias nuori nainen parisuhteessa muutamaa vuotta vanhemman miehen kanssa. Meillä menee todella hyvin, vaikka noin puolen vuoden kohdalla suhteemme muuttui riitaisaksi. Siitä kuitenkin selvittiin, kun opettelimme hyväksymään ja ymmärtämään toistemme viat ja harjoittelimme kommunikoimaan kunnioittavasti ja rakentavasti. Nykyään, vuoden parisuhteen jälkeen, olemme sopuisia ja avoimia ja rakastamme toisiamme älyttömästi, vaikka molemmilla on usein pinna kireällä mm. stressin takia (olemme molemmat todella herkkiä stressille).
"Ongelmana" on se, etten ole varma, haluanko olla poikaystäväni kanssa loppuelämäni. Tiedän, ettei tarvitse vielä tietääkään, ja todellakin olen varma siitä, että ainakin seuraavat vuodet haluan viettää hänen kanssaan, mutta usein kuulee sanottavan, miten pariskunta tietää heti, että haluaa olla aina toistensa kanssa. Tunteeni ovat vahvoja, mutta aina kun ajattelen vaikka 10 vuoden päähän, järki iskee peliin, koska tiedän että tulemme molemmat vielä muuttumaan ihmisinä niin paljon, ettei tällaista varmuutta yksinkertaisesti voi olla. Tämä ajoittain häiritsee minua, koska olen löytänyt itselleni täydellisen miehen, mutta en vain kykene täysin menemään tunteiden mukana. Olen aina kokenut henkiset muutokset vahvoina, ihan murrosiän ensimmäisistä vuosista lähtien (toisin kuin useimmat ihmiset jotka tuntuvat huomaavan itsessään tapahtuneet muutokset vasta vuosien jälkeen), ja tavallaan pelottaa, että tulen muuttumaan niin paljon ja sellaiseen suuntaan, että ero tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi.
Tiedän myös, että parisuhteen eteen tulee välillä tehdä töitä (esim. aikaisemmin mainitun kaltaisissa riitaisemmissa vaiheissa), ja olemme myös poikaystäväni kanssa keskustelleet aiheesta, olemme molemmat samoilla linjoilla asiasta. Ero ei siis todellakaan tulisi kyseeseen ensimmäisten vastoinkäymisten ilmetessä. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että minussa on jotain vikaa, kun en osaa hukuttautua kokonaan tunteisiin ja unohtaa kaikkea tätä järkiperäistä ajatustyötäni henkiseen kypsymiseen ja "erilleen kasvamiseen" liittyen.
Mainittakoon vielä, että olen erittäin altis kaikelle turhalle huolehtimiselle, mikäli se ei tästä jo tullut ilmi. Raskauden mahdollisuuttakin tulee stressattua vähintään muutaman kuukauden välein toimivasta ehkäisystä huolimatta.
Onko jollain jotain ajatuksia tai kokemuksia vastaavista tilanteista? Onko "pakko" menettää järki rakastuessa ollakseen normaali?
Nuorten parisuhde
10
289
Vastaukset
- TotuusSattuuQC
Miksi et vain voi elää suhteessanne päivä kerrallaan ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan? Olette vielä niin nuoria että ei teillä ole kiirettä naimisiin menoon tai perheen perustamiseen. Katsokaa ensin tuo opiskeluaika ja työelämään asettuminen ja miettikää sitten että vieläkö suhde tuntuu siltä että se voisi kestää siitä eteenpäin.
- 7470
Tuskin tuota voi enää viisaammin sanoa!
Kehun tietysti siksi, että ehdotuksesi on kuin meidän elämämme alkutaipaleen kuvaus.
Tutustuessamme olimme 23 / 18 ikäisiä.
Emme kokeneet mitään "huuhaa" rakkautta mutta viihdyimme hyvin yhdessä. Monissa asioissa olivat asenteemme ja mielipiteemme saman suuntaisia.
Seurustelumme oli viikonloppu tapaamisia.
Seurusteluaikamme kahden vuoden aikana minulla oli muutama "lipsahdus" mutta ne olivat kertaluontoisia.
Ennen valmistumistani ehdotti nykyinen vaimoni avioitumista kuten tapahtuikin saatuani vakituisen työpaikan 1969.
Kaksi pa-tyyppiä iski hynttyyt yhteen ilman kummempia odotuksia.
Yhtään ainoaa kriisiä ei ole ollut vaikka olemme muuttaneet usein ja käyneet todellisen kurjuuden reunalla.
Nyt ikärinä, 75 täyttävänä voin todeta, että arkiasoiden harmonia ylläpitää myös seksuaalista jännitettä kohtuullisella tasolla. Se on, ainakin toistaiseksi, oleellinen osa yhteiselämäämme.
Eipä tuollaisia ajatuksia kannata arkailla. Luultavasti miehesikin miettii samoja ajatuksia, vaikka ei niitä välttämättä myöntäisi.
Ottaisin päivän kerrallaan siihen asti, kun rupeatte lapsia miettimään. Sitten kannattaa jo miettiä tarkemmin.- 007112
Elämässä on aina se vaikeus, ettei tiedä mitä huominen tuo. Puhumattakaan, että tietäisi mihin asiat ovat kehittyneet tai jättäneet kehittymättä esim. 10 vuodessa. Siis mennään aina tilanteen ja tämän päivän ja hetken mukaan.
Tosin kannattaa tietysti aina miettiä tunteitaan. Jos sinua vaivaa päivästä toiseen, viikkoon ja kuukauteen tunne, ettet halua viettää hänen kanssaan loppuelämääsi, niin todennäköisesti mies ei ole sinulle sopiva. Sama toisinpäin, mies voi miettiä täysin samaa. Ihan oikeasti pelkät "harmilliset" ajatukset syövät suhdettanne, nakertavat toistenne arvostusta, väkisinkin, ei ollenkaan tarkoituksella. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, muutos ja kuolema. Parisuhteessa molemmat kasvaa ihan vääjämättä. Mihin suuntaan, sitä ei voi tietää. Etenkin naiset, valitettavasti, usein luopuvat itsestään, tärkeimmistä toiveistaan sun muusta oleellisesti, jos tai yleensä kun miehellä on jotain muuta mielessä. Naiset joustavat, venyvät suhteessa. Pahimmillaan kadottavat itsensä suhteeseen. - täydellinenuntuvikko
Sanoit että poikaystäväsi on vain muutaman vuoden sinua vanhempi elikkä voi sanoa että hän on täysin keskenkasvuinen kakara seurustelemaan. Joten vihellä äkkiä peli poikki ennen kuin itsekkin palaat kakaraksi sen mukana. Sen jälkeen katsele muutama vuosi elämää sinkkuna ja sitten hanki aikuinen mies jonka ikä alkaa vähintään numerolla 3 ja vielä sellainen jolla on lähempänä nelikymmpiset kuin kolmikymppiset. Niin uskon että asia korjaantuu sillä.
- 64565
Höpöhöpö. Reilu 20vuotias mies ei ole keskenkasvuinen kakara. Nelikymppiset on jo ikäloppuja perheen perustamisen kannalta. En ikinä ottaisi 2- > v vanhempaa miestä.
64565 kirjoitti:
Höpöhöpö. Reilu 20vuotias mies ei ole keskenkasvuinen kakara. Nelikymppiset on jo ikäloppuja perheen perustamisen kannalta. En ikinä ottaisi 2- > v vanhempaa miestä.
kyllä 20-30-vuotias mies on parisuhteen kannalta melko keskenkasvuinen. Miehenä tiedän sen itse . Vakavissani uskon, että miehellä pitäisi olla jokunen vakava seurustelusuhde takana, että hän ymmärtää mitä sitoutuminen parisuhteeseen tarkoittaa.
Miehet ovat kyllä ehkä parina kymmenenä viime vuotena oppineet tajuamaan parisuhdetta paremmin. Toisaalta naisilla kehityskulku on tapahtunut täysin päinvastaiseen suuntaan, eli itsekkyys on kasvanut ja teini-ikä jatkuu pidempään. Sinän sä hyvä, että miehet ja naiset ovat lähentyneet tässä asiassa toisiaan.
"En ikinä ottaisi 2- > v vanhempaa miestä. " Tuohan ei ole ongelma. Kannattaa mennä siis vasta 35 vuotiaana pysyvään parisuhteeseen. Toisaalta siinä voi käydä niin, että tuo parisuhdetta haluava 35 v mies haluaakin alle 30 v naisen.- 7470
Yogamies kirjoitti:
kyllä 20-30-vuotias mies on parisuhteen kannalta melko keskenkasvuinen. Miehenä tiedän sen itse . Vakavissani uskon, että miehellä pitäisi olla jokunen vakava seurustelusuhde takana, että hän ymmärtää mitä sitoutuminen parisuhteeseen tarkoittaa.
Miehet ovat kyllä ehkä parina kymmenenä viime vuotena oppineet tajuamaan parisuhdetta paremmin. Toisaalta naisilla kehityskulku on tapahtunut täysin päinvastaiseen suuntaan, eli itsekkyys on kasvanut ja teini-ikä jatkuu pidempään. Sinän sä hyvä, että miehet ja naiset ovat lähentyneet tässä asiassa toisiaan.
"En ikinä ottaisi 2- > v vanhempaa miestä. " Tuohan ei ole ongelma. Kannattaa mennä siis vasta 35 vuotiaana pysyvään parisuhteeseen. Toisaalta siinä voi käydä niin, että tuo parisuhdetta haluava 35 v mies haluaakin alle 30 v naisen.Keskenkasvuisuus riippunee eletystä elämästä.
Avioiduin juuri ennen 27v syntymäpäivääni. Vaimoni oli 22v. Olimme ikäluokassamme hieman myöhään "pariutuneita".
20v alkaen olin elänyt levotonta poikamieselämää etupäässä Ruotsissa kahdella paikkakunnalla mutta osan myös Suomessa ja piipahdin myös sattuman kauppaa lyhyeksi ajaksi köyhään Norjaan.
Omaisuuteni mahtui jenkkikassiin ja pariin kauppakassiin.
Tulin kurkkua myöten täyteen ko. elämäntapaa ja aloin todella kaipaamaan vakiintumista ja tulevaisuuden näköaloja. En todellakaan tuntenut itseäni kaskankasvuiseksi kakaraksi vaan pelkästään väsyneeksi yksin eloon.
Södertäljestä käsin kävin viikonloppuisin Tukholmassa suomalaisten tansseissa. Hukkareisujakin tuli enkä kaikilla onnistuneillakaan pysty ylvästelemään.
Sattui myös muutama kännissä törmaily joista yksi oli sen laatuinen, että siitä on ollut opiksi loppuelämäni ajaksi.
Katson, että isäksi tulemiseni 29 vuotisena oli melkein viimeisiä, järkeviä vaiheita. Nuoremman tenavamme syntyessä olin 31v.
Lähinnä ajattelin lasten kasvatusta suhteeessa omaan ikään. Penskojen murkkuiässä on hyvä olla itse täydessä timmissä joka suhteessa.
Eikä ole tarvetta palvoa tenavia ainutlaatuisina kultamunina vaan valmistaa heitä omaan, vastuunalaiseen elämään! - vaippahousu
64565 kirjoitti:
Höpöhöpö. Reilu 20vuotias mies ei ole keskenkasvuinen kakara. Nelikymppiset on jo ikäloppuja perheen perustamisen kannalta. En ikinä ottaisi 2- > v vanhempaa miestä.
Se kertoo vain siitä että olet itsekkin jonkun 5 vuotiaan tasolla ja ukko pitää saada silti hinnalla millä hyvänsä. Joten sinua ei edes huoli muut kuin ne baareissa aamuyöhän sikailevat keskenkasvuiset räkänokat.
- dddfgfg
öö jäi epäselväksi että ajaako se sua hanuriin monta kertaa viikossa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 242423
- 951536
- 1191289
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa20993Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa251873- 52872
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo19850MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795