Olin ikävuodet 18-24 kuntoutustuella elänyt, syrjäytynyt, masentunut ja alkoholisoitunut, hyvin säälittävä tapaus. Tuli sitten tarpeeksi pohjalla ollessani pilattua lähinnä pikavippisekoilujen avulla luottotiedot. Pikavippien mentyä ulosottoon tuli siinä sitten vuoden ajan itsemurhaa harkitessa päästettyä aikalailla lähes kaikki paitsi puhelinlasku, sähkö, netti ja vuokra ulosottoon. Velat nyt jossain 12 000€ euron kieppeillä ja velkajärjestelyhakemus käsittelyssä, läpimeno tosin epävarmaa. Vuokravelkaa en kuitenkaan koskaan päästänyt syntymään enkä edes myöhästynyt maksuissani.
Nyt olen pikkuhiljaa alkanut laittaa elämääni kuntoon, alkoholi ollut poissa kuvioista 14kk ja ylipäätään olen alkanut ottaa enemmän vastuuta itsestäni. Tarkoitus olisi katsoa opiskelupaikkaa ensi syksyksi luultavasti Turusta tai Tampereelta, nykyisessä tuppukylässä kun ei juuri toivoa tulevaisuuden suhteen ole.
Tiedän että opiskelijavalintojen selvitessä alkukesästä on asuntojen hakemisessa ruuhkaa ja asunnon saaminen moitteettomallakin taustalla voi olla hankalaa, joten onko omalla taustallani mitään toivoa saada asuntoa?
Toki kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia, mutta olen äärimmäisen introvertti, yksityisyyttä arvostava, ääniyliherkkä, ja ylipäätään epäsosiaalinen aspergertapaus jonka vuoksi soluasuminen ei ole vaihtoehto. Olen ihan tarpeeksi stressaantunut jo muutenkin.
Asunto luottotiedottomalle opiskelijalle?
virheistä_oppinut
1
151
Vastaukset
- Niskastakiinne
Kun tarpeeksi mokaa niin kannattaa otta lusikka kauniiseen käteen ja tyytyä siihen asuntoon minkä saa. Tossa vaiheessa ei ole kauheasti varaa valita pitää olla kekseliäs ja jos äänet häiritsee hommaa vastamelukuulokkeet tai jos rahkeet ei riitä niihin niin korvatulpat ja käytöstavat kunniaan opettele sosiaalisia taitoja. Oletan ettei työnteko oikein maistu surkuttelu on ilmeisesti sun juttu mutta muista sen minkä taakseen jättää se edestään aina löytää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722749Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282497Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422201Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132016Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111507- 1671363
- 521042
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28994IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16808Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99791