Menkat loppui melkein heti, kun täytin 50v. En kaipaa sitä sideruljanssia enkä vatsakipua, mutta tulihan siinä jonkinlainen haikeus, että tässäkö tämä nyt oli..
Kuumat aallot ovat rasittavia ja mielialan vaihtelut. Enemmän kuitenkin itseäni häiritsee se, että jotenkin fiilikset ovat sellaisia ettei mitään ole enää edessä. Olen nyt 54v ja hyvin voisi olla vielä vaikka mitä edessä. Miksi ihmisen mieli kuitenkin ajattelee, että se oli nyt sitten tässä?? Onko muille käynyt näin?
Vilkas mielikuvitus keksi jopa sen, että jos tämä onkin jokin " etiäinen" ja sitä kuolla kupsahtaa. En koe olevani masentunut, joten voisiko tämä olla vain elämänmuutoksen kipuilua? Hirvittää kauheasti nämä ajatukset.
Kuumat aallot ovat rasittavia ja mielialan vaihtelut. Enemmän kuitenkin itseäni häiritsee se, että jotenkin fiilikset ovat sellaisia ettei mitään ole enää edessä. Olen nyt 54v ja hyvin voisi olla vielä vaikka mitä edessä. Miksi ihmisen mieli kuitenkin ajattelee, että se oli nyt sitten tässä?? Onko muille käynyt näin?
Vilkas mielikuvitus keksi jopa sen, että jos tämä onkin jokin " etiäinen" ja sitä kuolla kupsahtaa. En koe olevani masentunut, joten voisiko tämä olla vain elämänmuutoksen kipuilua? Hirvittää kauheasti nämä ajatukset.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lisään sen, että ennen vaihdevuosia mieli oli kuin nuorella tytöllä, vaan ei enää. Nyt tuntuu, että on ikivanha, kun kaikki paikat kremppaa. Lenkilläkäynti ei enää tuo sitä tunnetta että kunto nousee ja mieli virkistyy. Tulen lenkiltä kuin zombi ja istun tympeänä sohvalle lepuuttamaan kipeitä ja väsyneitä jalkoja. Siinä kun hetken istuu, niin kävelemään lähtö on kuin 80v mummolla selkä kumarassa ja liki nilkuttaen. Ei ihme, ettei tunne vielä elävänsä :(
Ihan samanlaiset tuntemukset minullakin! Hyvä kun jaksaa työssä käydä. Vapaa-ajalla pyrin liikkumaan mahdollisimman paljon, mutta kuitenkin omien tuntemusten mukaan niin ettei liikunnasta kuitenkaan tulisi mitään stressin aiheuttajaa. Liikunnan olen huomannut ainoaksi keinoksi lievittää vaihdevuosioireita edes vähän (en voi käyttää hormonikorvaushoitoa). Ystäväni, jotka käyttävät hormoneja, ovat paljon energisempiä kuin minä ja nuorekkaampia. Minulla tuo katkonainen yöuni on ehkä pahin vaihtarivaiva, eikä nuo kuumien aaltojen/vilun tunteen vaihtelutkaan mukavia ole, mieliala vaihtelee ja tosiaan niveliä kolottaa niin että välillä köpöttelen kuin mummo.
Minulla ei ole uniongelmia ollut, jos ei lasketa sitä, että minusta on tullut herkkäuninen. Tarvi kuin kissan liikkua, niin takuulla herään vaikka pehmoiset tassut ei ääntä pidä.
Tuohon hormoonijuttuun en lähde, kun on tutkittu, että on tuota rintasyöpäalttiutta.
Tuo hellehumahdus on pienin murhe vaihtareissa..ainakin vielä. Kyllä tuo mielialan vaihtelu on pahinta :( Ilo muuttuu hetkessä mustaksi pilveksi ja toisinpäin musta pilvi muuttuu ilon tanssiksi.
On se järkkyä olla nainen. Vauvanvaipoista siteisiin ja pikkuhousunsuojiin. Ne jossain vaiheessa Tenoihin kunnes taas palaa vaippoihin. Noiden aikana mieli ilotulitusta tai synkkää pimeyttä.
Ollaan me pimut kuitenkin aika sitkeitä tapauksia.
"Ennen vaidevuosia nainen omistautuu miehelleen ja lapsilleen,sen jälkeen nainen omistautuu
itselleen,löytääkseen tien Jumalan luo,mistä hän on lähtöisin"
Kuulosti kaikessa kauneudessaan karmealta.
Hyvää tässä sananparressa on tuo kohta itselle omistautumisesta. Kannattaa ajatella (vihdoin) omaa itseä ja omaa terevyttä ja jaksamista. Tsemppiä kaikille!
Tietysti itselle on enempi aikaa, mutta näin äitinä aikuiset lapset ovat aina sydämmessä.
Vaihdevuodet, milloin ne olivatkaan? En huomannut.
Onnenlikka olet!!