Hei,
Olen ulkomailla, Ranskan alpeilla asuva 16-vuotias tyttö joka kaipaisi itselleen koiraa.
Koira saisi liikuntaa useita tunteja päivässä sekä myös lepoa ja aivotyöskentelyä. Asun pienessä alppikylässä, jossa on vain talvisin paljon ihmisiä. Koiran tarvisi olla yksin noin 3 tuntia päivässä, ei peräkkäisiä tunteja. Aika yleensä vietetään siskoni ja hänen chihuahuansa kanssa tai kokonaan yksin. Matkustelen kerran kuussa viikonlopun ajaksi, mutta koira jäisi sisareni ja vanhempieni hoitoon.
Muuten huolehdin koirasta itse. Hankkisin koiran Suomesta uuden vuoden paikkeilla ja kouluttaisin sitä enemmän kuin peruskoulutuksen. Harrastaisin myös paljon erilaisia lajeja, kuten agilityä.
Teen lukioni etänä, ja olen muutenkin aktiivnen ihminen, joka liikkuu päivässä useita kymmeniä kilometrejä ja harrastaa paljon urheilulajeja. Hakusessa olisi keskikokoinen koira, mieluiten aktiivinen ja puolipitkä turkki.
Olen harkinnut australianpaimenkoiraa, border collieta, tolleria, valkoista paimenkoiraa, kultaista noutajaa ja shettistä mutta muita koirarotuja saa ja pitää ehdotella.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En suosittele mitään yllämainituista, paitsi kultaista noutajaa.
Tuskinpa noin nuori ymmärtää niinkin hienon rodun kuin australianpaimenkoiran tai border collien liikunnantarveen. Mietippä vielä.