SUOMALAINEN LOMAOSAKE

itse käyttäjä

Luin näillä sivuilla olleita viestejä ja tuntuu, että puurot ja vellit ovat menneet sekaisin.

On aivan eri asia ostaa viikkolomaosake jostain etelän maasta, missä on aivan oma lakinsa tämänkaltaisille osakeostoillekin.

Suomalainen lomaosakekauppa on turvallista lainsäädäntömme johdosta. Olen huomannut, että yksityisiä yrittäjiäkin on ilmaantunut ja joka niemen notkossa on tarjolla jotain hirsihuvilaa lomaosakkeeksi. Itse olisin hyvin hyvin varovainen näihin juttuihin.

Sitten on suuret luotettavat ketjut, jotka kuuluvat suoraan RCI:n tai toiseen kansainväliseen ketujuun. Nimeä en muista. Kun ostaa osakkeensa suomalaiselta suurelta ketjulta, pääsee varmasti osalliseksi juuri sen tasoiselle ja -hintaiselle matkalle muuallekin kuin omaan ostaaansa viikkoon kotimaassa.

Itse maksan viikostani n. 150 euroa vuodessa kotimaan korkatasoisessa hirsitalossa Lapissa. Kaikki on valmista, puhdasta ja on helppoa ja turvallista asioida lähellä olevassa hotellissa. Kaupat ovat ympärillä jne.

Jos en pääse tai halua Lappiin jonain vuonna, ilmoitan hyvissä ajoin vaihtavani viikkoni myöhemmäksi. Silloin tarvin rahaa ostaa vaikka RCI:n oikeuden vaihtamiseen. Minulle se on n. 100 euroa/vuosi. Ja silloin juuri minulle sopivana ajankohtana lähden matkalle ja minne haluan. Huoneen hinta vaikkapa Nizzan keskustassa on tuo jo maksamani 150 euroa ns. Suomen kohteen vuosihinta, sitä ei peritä uudelleen. Missä asut tuolla hinnalla korkeatasoisessa hotellissa Suomen rajojen ulkopuolella. Lisäksi maksoin tuon RCI:n jäsenmaksun. Kun lunastan valitsemani viikon vaikka Nizzasta, maksan sillä hetkellä, kun hyväksyn Nizzan, RCI:lle lunastusmaksun, joka on n. 100 euroa eli RCI vahvistaa ja rekisteröi minun tuloni Nizzalaiseen hotelliin ja kaikki on juuri minua varten ok. Eikä muuta.

Siis kustannukset ovat Nizzaan: vastikemaksu Suomeen 150 euroa, RCI:lle vuosimaksu 100 euroa ja lunastusmaksu matkasta 100 euroa. Viikko varmasti korkeatasoisessa hotellissa on 350 euroa ja minulle se on hinta, jonka olen valmis maksamaan luotettavuudesta, turvallisuudesta, mukavuudesta jne. Matkakin, lennot jne RCI:ltä selvitetään edullisesti minulle. Maktan hinta voi pudota melkoisesti vaikkapa Helsingistä laivalla Tukholmaan Arlan kentälle ja sieltä etelään. Aina lasketaan minulle edullisin tapa matkustaa.

Ja vielä tulee nämä bonusmatkat ja viimehetken lähdöt. Ovat ns.sikahalpoja, kannattaa kysyä tarkemmin RCI:ltä näistä. Joten, tervetuloa matkaavien ihmisten maailmaan. Ei kaikki halua olla reppumatkailijoita jne. Aika aikaa kutakin. Mutta - lomamieltä silti.

29

7195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JuristiM.

      Mitä maksoit siitä "korkeatasoisesta" hirsihuvilan 1/52 osasta ja missä se sijaitsee?
      En ole kuullut koskaan, että RCI kohteet ovat korkeaa tasoa, muilta kuin niiltä, jotka on kusetettu systeemiin mukaan. Jos niissä on wc ja juokseva vesi, niin siinäpä se "tasokkuus" enimmäkseen on, muut tasokuus on pötypuhetta. Aivan tavallisia ja usen kulahtaneita luukkuja ne yleensä ovat. Käytön jäljet näkyvät vääjäämättä.

      Valmista ja puhdasta on kaikkialla muuallakin, joten siitä puhuminen on lähinnä huvittavaa.

      Nitzan keskustaan ja korkeatasoiseen hoteliin et pääse edes unissasi osakkeellasi, sillä siellä ei yksinkertaisesti ole näitä RCi tasokkaita kohteita. Joku lutikkalinna siellä saataa olla, muttei muuta.

      Käykö kauppa huonosti kun tulit tänne pitämään myyntipuheitasi?

      • onnellinen

        Oletpa sinä monena päivänä noussut väärin päin ylös vuoteestasi, ilm. sänkysi on epämukava tms.

        Koska minulla on varaa, voin nauttia lomistanikin varallisuuteni mukaan ja myös valita lomakohteeni aivan kuten henkilö, joka haluaa nauttia hyvästä autosta, ratsusta, motskusta, talosta jne jne. Minä nautin jo tunteesta, saan rahoilleni vastinetta ja ympärilläni on siistiä, kaunista, rauhallista ja pientä ylellisyyttäkin.

        RCI-lomakohteet määritetään pisteytyksen mukaan. Jos ei yllä tiettyyn pistmäärään, jonka asiakkaat ovat käyntinsä jälkeen luokitelleet, putoaa herkästi pois RCI:n listoilta.

        Halusit tietää Nizzasta. Otahan kartta ja tutki, haluaisitko lähteä lomalle mihin ilmansuuntaan Ranskassa. Minua kiehtoo eteläosa ja rannikkoalueet.

        Haluan vaeltaa ja kokea historian havinan ympärilläni. Monaco: Residence Le Castel, sijaitsee Costa Azzurran hienostuneimmalla loma-alueella (ei siis räkälä) Monte Carlossa. Jos olet varannut ajoissa ja tallettanut osakkeesi, voi sinne päästä tällä 150 euron huoneistovuokralla viikoksi. Näin se on.

        Nizzassa Residence Massena on kauniisti entisöity vanha rakennus suositulla ostoskadulla. Vieressä vanhakaupunki, linnapuisto, sopii shoppailijoille jne. Junalla, linja-autolla jne pääsee vaivattomasti Cannesiin, Antibesiin, Mentoniin, Monacoon jne.

        Saint Tropez: Residence Eden, lähellä keskustaa, voit viettää rauhallisen loman tai vilkkaan yöelämnkin, kaikki on lähellä.

        Nizza, 60 km: Mediterranee Paradise: sijaitsee rantatiellä kauniilla Cotes d`Azurillla, lähellä 7 kansainvälistä golf-kenttää, tennistä, sukellusta ja kasino.

        Siispä vaihtoehtoja on eteläiseen Ranskaan jo näilläkin vaihtoehdoilla. Sinun väittämäsi räkälät ovat ties missä, mutta RCI:n kautta et niitä löydä, valitan.

        Koska olen ostanut osakkeeni iät ajat sitten ja perheeni jäsenet käyttävät ahkerasti jopa vieraskorttien kautta matkoja, olemme tyytyväisiä, lomaosake on perheellemme mieluista. Ja aina voin se kuoltuani lahjoittaa vaikka perinnöksi jälkipolvien iloksi. Hinta v:ssa 150 euroa on edullinen ja RCI:n vuosimaksu samoin. Joten valinnanvaraa löytyy.

        Ei kaikilla ole varaa muuhun kuin tuohon 20 v vanhaan Volvoon, mutta kellä on uudempaan, kalliimpaan, ei tee niistä uusista Volvoistakaan "räkälöitä". Joten annetaan kaikkien kukkien kukkia, myös lomaosakelomailijankin. Aika aikaa kutakin, minäkin telttailin ja interreilasin nuorena, en enää.

      • Etsijä.
        onnellinen kirjoitti:

        01/01 - 30/04
        01/10 - 31/12 mai, juin, septembre juillet, août
        2 personnes 350

        Etpä sinä paljokaan hyödy, sillä LISTAHINNAT, joista saa vielä tingittyä ovat Mediterner Paradisessa 350 euroa viikolta. Pyysin huvikseni tarjouksen ja kolmen hengen viikkolomaa tarjottiin huhtikuussa 250 eurolla. Sijaintikaan ei ole hurrattava.

      • Etsijä2
        Etsijä. kirjoitti:

        Tuossa kun puhuttiin Nizzan kohteesta, niin päätinpä etsiä siltä hinnat vertailtavaksi. Rci:n kohde Nizzan keskustassa "Residence Massena" omaa nimittäin myös hinnaston.

        Kaikkialla sesonki vaikuttaa hintaan; tässä ääripää esimerkit kohteesta - 1 vk majotus.

        Low season (ensimmäinen hinta)
        January-February
        March-April
        October to December

        Middle season (keskimmäinen hinta)
        May-June
        Until 15th July
        From 26th August to
        30th September

        High season (jälkimmäinen hinta)
        From 15th July
        to 26th August

        Studio flat
        (2 persons) 266 € 406 € 581 €
        Studio flat
        (4 persons) 308 € 462 € 651 €
        Studio higher floor
        (4 persons) 322 € 476 € 665 €
        2-roomed flat
        (4 persons) 336 € 539 € 735 €
        2-roomed flat
        with balcony
        (4 persons) 427 € 595 € 868 €
        2-roomed flat
        higher floor with balcony
        (4 persons) 441 € 602 € 882 €
        3-roomed flat with balcony
        (6 persons) 511 € 700 € 1022 €
        "Croisette Residence"
        3-roomed flat with balcony, sea view
        (6 persons) 581 € 770 € 1141 €

        Eli ko. hotelliin pääset kyllä 266 eurolla, tosin silloin kyseessä on hotellin pienin huone ja tietysti hiljaisin sesonki, jolloin esim. säät ovat todellakin heikot (jos et usko, käy osotteessa http://www.nice.fr/mairie_nice_253.html )

        Toisen ääripään esimerkki on taas suurin huoneisto parhaalta sesongilta, jossa viikon asumisesta saa pulittaa kiltisti 1141 euroa.

        Tässä sitä oli vertailtavaa...

      • liuta lapsia
        Etsijä2 kirjoitti:

        Jos saat jostain 150 eurolla 6 hengelle korkeatasoisen huoneiston ja sesonkiviikolle, niin adjööö. Minulle kelpaa Nizzasta Marina Baie des Anges ja tuon 6 hengelle, kiitos. Osaan tallentaa ja varata hyvissä ajoissa ja käytän myös ns. viimehetken lähtöjä enkä rasita omaa tallennusviikkoani.

        Eo. hotelli on Cote d`Àzurin sydämessä, Nizzan ja Cannesin välillä, sijaitsee maailman kauneimmista marinoista. Erikoiset huoneistopyramidit kohoavat taivasta kohti meri taustanaan. Vieressä on venesatama. Pääsee myös kokemaan hienot kaupat ja kokemaan viikon ajan sen, miten rikkaat todella elävät. Miksei ihmisellä saa olla unelmia. Minä elän niissä viikon etelässä palatakseni taas sorvini ääreen.

        Jos juristiM haluaa asua räkälässä, siitä vaan, minä valitsen 150 eurolla tämän.

      • JuristiM.
        liuta lapsia kirjoitti:

        Älä viitsi puhua mitään korkeasta tasosta, sillä sinä raukka et näköjään tiedä mitään mitä tasokkuudelta vaaditaan.

        Minä en asustele lomakolhooseissa, sillä vaadin tasokkuutta, jota näissä kolhooseissa ei ole. Maximissaan kolmen tähden ihan tavallisia luukkkuja, joita vain köyhät ja tasokkuuteen tottumattomat seiväsmatkalaiset LUULEVAT tasokkaiksi.

        Naurettavaa sumplimista ja tallentelua on koko RCI systeemi ja hyöty on täysin olematon.

      • vierestä seuraaja
        JuristiM. kirjoitti:

        Päivästä puuttuisi jotain oleellista, jos et olisi tänne ystävälliseen sävyyn jotain kommentoinut ;)

        Kaikki on suhteellista, se on fakta... mutta...
        Voisitko määritellä, mitä itse tarkoitat tasolla. Ja vielä parempi, jos osaat kertoa jonkun konkreettisen paikan, joka yltää sun määrittelemään tasoon.

      • JuristiM.
        vierestä seuraaja kirjoitti:

        Jonkinasteinen tasokkuus voidaan katsoa alkavan esim. sieltä, minne lomakolhoosien korkein taso loppuu. Juokseva vesi ja sisävessa ei ole viellä tasokkuutta, sillä tasokkuuteen vaaditaan aika paljon.

      • terapiaan

        JuristiM:n kirjoitukset ovat valitettavan samaa toistoa useissa kirjoituksissa. Asiallinen ja rakentava keskustelu on hänelle vaikeaa tai mahdotonta. Saa psykologisesti vaikutelman, että hänellä on joku kompleksi ja purkaa täällä niihin, joilla jotain on ja mitä hän on jäänyt paitsi.

        Ehdotan juristiM:lle ensi kesäksi camping-matkailua ja toivottavasti silloin lämmintä ja kesä kukkeimillaan. Nautin itse nuorena sellaisestakin. Mutta - nyt kaipaan jo mukavampoo.

        Kaikkea hyvää ihmisenä ihmiselle tälle reppanalle juristiM:lle. Kaltaisesi kanssa on vaikeaa ja rakentavasti kirjoitella, joten annetaan olla. Jokaine valitsee oman elämäntapansa eikä sitä edes naapurin saatikka sukulaisen tarvi arvostella, vielä vähemmän jonkun aivan ventovieraan. JurisiM elää ja ajattelee, kuten on ilmoitellut näillä sivuilla, minä elän näin ja nautin elämästäni ja kaikkea hyvää itsekullekin. Onnellinen.

      • JuristiM.
        terapiaan kirjoitti:

        En ole jäänyt mitään paitsi, mutta sinä olet jäänyt, jos ole kolhooseissa lomaileva köyhä, kuten katkerasta ja kateuden sävyttämästä vuodatuksestasi voi päätellä.

        Tyhmiä ostoksia voi aina kritisoida ja joku sinua fiksumpi saattaa jättää ostamatta lomaosakkeen, kun faktoja ladotaan riittävästi pöytään.

        Puheet lomaosakkeiden tasokkuudesta naurattavat minua ja monia muitakin vaativampia lomailijoita.

        Noh, kun on kotonakin vähään tottunut, eikä lomaltaan paljoakaan vaadi, niin kannattaa ostaakin 1/52 osa jostain pikku läävästä ja nauttia kun vettä tulee raanasta ja paskat menevät alas pöntöstä. Siinä se "taso" sitten onkin. Ai, joo taitaa joistakin läävistä löytyä sentään takkakin, kunhan muistaa tuoda takkapuut mukanaa.

        Nauti sinä kolhoosielämästä ja kuuntele jurristen mölinää nurkilla ja pidä huolta, etteivät juopot kuseksi ja oksentele kolhoosisi nurkille.

      • JohnDoe

        Taidat olla aika monessakin lomaosakekohteessa lomaillut kun noin hyvin tunnut asiat tietävän! ;)

      • JuristiM.
        JohnDoe kirjoitti:

        Taidat olla aika monessakin lomaosakekohteessa lomaillut kun noin hyvin tunnut asiat tietävän! ;)

        En kusekkaan noihin kolhooseihin päin, sillä, siellä tyhmyys ja avuttomuus todellakin tiivistyy. Olen kuullut aivan riittävästi näiden kolhoosien "tasosta".

        Siellä lomailee tyyppejä, joilla ei ole mitään käsitystä mitä sana tasokkuus lomailussa merkitsee, vaikka he siitä sairaalloisesti hokevatkin.

        Ylihintainen ja pitkäksi maksettu vaivainen viikko pari jossain perferiassa ja sopulien joukossa ei ole todellakaan tasokasta lomailua, vaan aivan tavallista rutiinilomailua.

      • että juristi

        jaksaa roikkua täällä kommentoimassa ja aloarvioimassa lomaosakkeen omistajia, jos ei kerta itse lomaosaketta osta , eikä halua olla niitä lähelläkään. Miksi sitten niin kiihkeesti tuppaa meidän lomaosakkeita omistavien joukkoon.
        Jos minulla olisi niin hyvät lomapaikat kuin hänellä, niin lomailisin siellä, enkä päiviäni pilaisi meidän kanssa .

      • JuristiM.
        että juristi kirjoitti:

        Koitan takoa järkeä tyhmiin kalloihinne ja varoittaa niitä, jotka ovat ehkä sortumassa täysin idiootttimaiseen lomaosakesijoitukseen. Eikö siinä ole riittävästi motiivia.

      • heko heko
        JuristiM. kirjoitti:

        Koitan takoa järkeä tyhmiin kalloihinne ja varoittaa niitä, jotka ovat ehkä sortumassa täysin idiootttimaiseen lomaosakesijoitukseen. Eikö siinä ole riittävästi motiivia.

        pysy siellä laitoksessasi

      • En ymmärä miksi aina pitää kommentoida asioita niin agressiivisesti, jos vaikka oma mielipide olisikin hiukan eriävä. Mutta, tästä ongelmasta ei taida näillä palstoilla päästä eroon? Keskustelu asiallisella tasolla on taiteenlaji sinällään.

        Mutta; se oma kommentti. Kyllä esim. Katinkullan Hiekkaniemen asunnoissa oikeasti on tasoa. Sellaista, jota harvoin, erittäin harvoin löytää vuokramökeistä. Tai niistä omistakaan. Miksi kiistää tosiasiaa? Harvoin on missään mökissä samantasoista varustusta, kalustus ja astiatkin erittäin laadukkaita. AEG:n kodinkoneet, Arabian astiastot, eivätkä huonekalutkaan mitään Ikeaa. Langaton nettiyhteys, iso taulu-TV, upea takka yms.

        Kokonaan eri juttu sitten miten paljon näitä kaikkia em. asioita kukin arvostaa ja miten tarpeellisiksi ne kokee, mutta miksi toisaalta kiistää olemassaolevia tosiasioita? Varmasti lomaosakkeitakin on useata eri tasoa, mutta parhaimmillaan ovat kyllä laadukkaita mökkejä. Jos niitä nyt enää mökeiksi voi kutsua.

        Se mitä kaikki lysti maksaa, on toinen juttu. Hankintahinta on siinä melko ratkaiseva tekijä. Vastikkeetkin vaihtelevat, mutta vastikkeen hinnalla ei vastaavanlaista majoitusta ole tarjolla kuin poikkeustapauksissa. Eikä varsinkaan suosituimmissa kohteissa.

        Loipulta kyse on mielipiteistä ja ennenkaikkea omista mieltymyksistä. Jos joku haluaa eri asioita, miksi sitä ei vain voi hyväksyä. Eivätkä kaikki eri lailla ajattelevat ole "tyhmiä idiootteja" tms.

        Kaikilla ei ole perintömökkiä, eivätkä kaikki sellaista edes halua, tai kykene ostamaan. Jos pääsee esim. kustannuksella n. 1000 €/vuosi viettämään lomaosakkeessa 4-5 viikkoa lomaa (lisäviikot ja äkkilähdöt osakkaille), ei se mielestäni ole paha hinta. Eikä lomaakaan monella ole juuri tuon enempää. Osakkeen saa yksityisiltä hankittua usein jopa pariin tonniin, tai jopa allekin. Ja se on nykymaailmassa aika pieni raha.

        Mutta, mitä näistä riidellä kannattaa, jokainen tulkoon tyylillään onnelliseksi.

      • Anonyymi

        Kannattaa ostaa osake ja käydä tsekkaamassa : )

    • Mina

      Paljonko maksoit siitä lomaosakkeestasi?

      • turvallinen

        Jos kysyt lappilaiselta, montako poroa on, se tarkoittaa suurinta häväistystä, jos kysyt juristiM:ltä, paljono maksoi 20 v vanhasta Volvosta tammikuussa 2005, en tiedä, kertooko. Mutta ostin itse 10 v sitten 6 henkilölle rekisteröidyn osakkeen suuresta kylpylästä hintaan 23.000 mummonmarkkaa.

        Kuten näistä kirjoituksista huomaa, vietän itse perheeni kanssa meidän vaatimustasoon nähden pikkuylellistä elämää viikon, joskus kaksikin, on vain tallennettava ja osattava vähän sumplia, jotta lomasta tulee nautittava. Joskus viikon päästä vaihdamme toiseen maahan ja toisentasoiseen lomakohteeseen. Englannin nummilla on ihania vanhoja linnamaisia kohteita, joissa viikko meneekin mukavasti historiaan perehtyen. Jos 6 hengen lomahotellin tuosta vain ottaisi, emme saisi tällä 150 eurolla poppoollemme tätä.

        Lisäksi tulee nämä viimehetken lähdöt. Jos työt sallivat, tuosta vain, viikko vaikka Madeiralle eikä tämä viikko rasita edes varsinaista osakasviikkoa, tulee ylimääräisenä ja hintakin on usein n. 100 euroa koko viikko.

        Kun ei ole itse saanut kokea tätä, ihmettelen, että joku kadehtii näin raskaasti muita, jotka ovat valintansa tehneet viettää lomansa näin.

        Ei juristiM:llekään kuulu pätkän vertaa, mihin olemme rahamme laittaneet. Emme edes ole lainanneet häneltä tms. Omiamme ole laittaneet ja nauttineet kaikesta.

        Hyvää lomaa itsekullekin valitsemallaan tavalla.

      • JuristiM.
        turvallinen kirjoitti:

        Koitahan hemmo jo sinäkin tajuta, ettei kukaan täysissä järjissään oleva ole kateellinen teille, jotka omistatte lomaosakkeen.

        Jos olet saanut kasaan vaikkapa 10 000 euroa ja saanut vaivoin ostetuksi osakkeesi, kun joku on ensin aivopessyt sinut, niin kerrohan mitä kadehtimista siinä on?

        Suomalaiset ovat kateellista kansaa, mutta älä vaan harhoissasi kuvittle, että ainakaan te olette kateuden kohteena.

        Olette lähinnä säälin kohteena typerän kauppanne johdosta. Teille nauretaan täällä valistuneimmissa piireissä, eikä suinkaan kadehdita.

        Jos olet uusavuton, kieli- ja lukutaidoton, niin siinä tapausessa lomaosake sopii sinulle ja poppoollesi.

        Haaveile siellä nummilla, mutta älä täällä.

    • halpaako

      JuristiM voi haluta asua ökytalossa tai rivitalossakin, mutta kun ei ole fyrkkaa, elämä kallista - dna halpaa...

      • tst

        tämä häirikköjuristi kovin tasokkaasti ainakaan kirjoita, joten tuskin lomaileekaan kuin päiväunissaan.

        Kovasti katkera ainakin tuntuu olevan.

      • JuristiM.
        tst kirjoitti:

        tämä häirikköjuristi kovin tasokkaasti ainakaan kirjoita, joten tuskin lomaileekaan kuin päiväunissaan.

        Kovasti katkera ainakin tuntuu olevan.

        heheh! Kuka voi olla katkera teille kolhoosissa lomaoleville köyhille? Älä tapa nauruun. Ai, joo. Saattaa joku teltassa lomaileva ollakin, sillä se lomailumuoto on lähinnä teitä lomaosakkeissa sopuloivien köyhien lomailua, joilla ei varaa muuhun.

      • aamupillerit

        Tarksita nyt, onko lääkityksesi oikea. Kerro lekurillesi ongelmasi olla alati siis joka päivä kateellinen, ilkeäsanainen, häiritsevä, törkyturpainen jne. Siis, tarvit uudet lääkkeet ja sulje nettisi kuukaudeksi. Moikka.

      • JuristiM.
        aamupillerit kirjoitti:

        Tarksita nyt, onko lääkityksesi oikea. Kerro lekurillesi ongelmasi olla alati siis joka päivä kateellinen, ilkeäsanainen, häiritsevä, törkyturpainen jne. Siis, tarvit uudet lääkkeet ja sulje nettisi kuukaudeksi. Moikka.

        Katsohan peliin tyhmä pelle. Näet sieltä kateudesta vihreän naaman. Voiko kukaan olla niin sekaisin, että kadehtii teitä kolhoosiosakeissa lomailevia sopuleja. Jos näin on niin lääkitys on pettänyt.

      • Mitä haluat viestiä

        Voiko arvoisa juristiM kertoa vielä, mitä hän haluaa viestiä meille lukijoille? Lukemalla hänen viestejään, ei pääse selville, mikä on näiden hänen vuolaiden kirjoituksiensa syy.

        Kielenkäyttö on erittäin ala-arvoista ja kertoo hänen sosiaalisen taustansa, heikko koulumenestys, mahdollinen syrjäytyminen, sanavalinnat ilmentävät jo huolestuttavaa lipsumista normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä ja loputtomasti vastaavia esimerkkejä.

        Mielestäni tämäntasoisiin kieleltään köyhään ilmaisuun ei kannata enää edes vastata. Suosittelen hänelle aidosti hoitoon hakeutumista, ennenkuin mieli kokonaan rikkoutuu.

    • lopulta hinnan

      Olen kaikesta näillä sivuilla luetuista kirjoituksista sitä mieltä, että asiakas määrää hinnan, mitä lomaosake maksaa.

      On kyse kysynnän laeista. Jos kysyntä kasvaa, hinta nousee. Jos kysyntä laskee, hinnat laskevat.

      Koska kysyntää siis on, hinnat ovat suht. korkeat ja ne jotka haluavat myydä omansa pois, eivät sitä saa, koska uusien kysyntä on suurta.

      Lisäksi yritykset ostavat kerralla suuria osakemääriä työntekijöillensä ja osakekauppa voi hyvin, hinnat ovat korkalla.

      Ehkä 5-10 v:n kuluessa hinnat ovat jo pilvissä. Ja ihmisten mielissä on epävarmuus, ei voi tai uskalla ostaa yksityiseltä, koska tavallinen kansalainen ei ole tietoinen ehkä lakikiemuroista ja ulkomaan osakekaupoista puhutaan aiheellisesti paljon negatiivista.

      Harva tietää ja uskoo, että lomaosakekauppa on kotimaisista yhtiöistä ostettaessa ihan turvallista, sen takaa laki. Mutta itsekin, jos ostaisin yksityiseltä vanhaa autoa, olisin huolissani, missä minua vedätetään jne.

      Lomaosakekaupassa ei ole näin. Jobbarit ovat karsiutuneet lomaosakekaupoissa maassamme pois ja jos vielä on, nekin katoavat lainsäädännön johdosta. Ostajan tulee olla vain hinta-laatutietoinen ja osata kysyä, vaikka pankin notairaatista neuvoa.

      Joten, jos ostatte lomaosakkeita, ostakaa yksityiseltä myyjältä, joka erinäisistä syistä on valmis myymään osuutensa. Selvittäkää taustat ja säästätte rahaa ja pakotatte lomaosakekauppiaat tarkistamaan osto-myynti puolensa paremmin.

      Pääasia olisi, että jos ostat ja haluat joskus luopua, sama firma ostaisi osakkeen takaisin huomioiden hinnan asiakkaan kanssa sopivaksi. Tähän pitäisi pyrkiä näissä suomalaisissa lomaosakekaupoissakin. Ehkä purnaaminen johtuukin tästä, osaketta on vaikea myydä, mutta hinnat prosenteissa ovat ostettaessa suhteessa myytävään liian suuria. Puhun prosenteista. En varsinaisesta euromäärästä, mikä ei tunnukaan niin suurelta, kun on kuitenkin ehkä muutamasta tuhannesta eurosta. Silti - ostajafirman tulisi ostaa osake takaisin, jos asiakas joskus haluaa luopua osakkeistaan. Miksi niitä välitysfirmoja hyvinkin epämääräiseti sitten tarvitsee olla tassä välissä. Myyväthän autokaupatkin sekä uusia että vanhoja autoja, miksei samat lomaosakekauppiaat voisi tehdä asiaa samalta luukulta. Kun tämä asia saadaan korjattua, tympäisevät kirjoituksetkin loppuvat.

      Käyttäjät määräävät jatkossakin, miten lomaosakekauppaa tehdään maassamme ja millä hinnoilla.

    • Hullut kateelliset

      Puhut vähän mutta täyttä asiaa.
      Ei pidä välittää noista fanaattisista hulluista
      jotka vastustavat, vaikka eivät tiedä asioista mitään.
      Katsos hulluja ei tarvitse kyntää eikä kylvää, ne
      kasvavat aivan itsestää lannoitteena kateus ja taas kateus.

    • kusetusoperaatio

      meinaatsä et joku on kateellinen siitä,et joku omistaa lomaosakkeen.urpo mikä urpo

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe